Politiikka
19.9.2024 13:06 ・ Päivitetty: 19.9.2024 13:06
Tupakkavero kiristyy marraskuusta – kuuden korotuksen jälkeen kympin aski maksaa yli 13 euroa
Hallitusohjelmassa päätetyt tupakkaveron korotukset alkavat marraskuussa.
Esitys tulevista korotuksista annettiin torstaina eduskunnalle.
Tarkoitus on nostaa tupakan veroa kuudessa vaiheessa ja yhteensä keskimäärin 27,1 prosenttia. Korotuksia on tulossa noin puolen vuoden välein niin, että viimeinen niistä tehdään heinäkuussa 2027.
Veronkorotukset koskevat savukkeita, kääretupakkaa, piippu- ja savuketupakkaa sekä sikareita ja pikkusikareita. Sähkösavukenesteet ja nikotiinipussit jäävät tämän veronkorotuksen ulkopuolelle.
Kun kaikki korotukset on tehty, nousee nykyään noin kympin hintaisen tupakka-askin hinta noin 13,2 euroon.
Hallitusohjelmassa asetettiin tavoitteeksi, että tupakkaveron korotuksilla kerättäisiin valtion kassaan noin 100 miljoonaa euroa. Lisäksi kevään kehysriihessä päätettiin vielä 50 miljoonan euron lisäkorotuksesta tupakkaveroon.
Tupakkayhtiöt yleensä tuovat markkinoille suuria määriä tupakkatuotteita ennen veronkorotusten voimaantuloa, joten korotukset näkyvät tuotteiden hinnoissa vasta kun vanhat varastot on myyty.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.