Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Tuppurainen Nivalassa: Maakuntavaaleja ei voi pitää ennen lakien valmistumista

Sulevi Laurila, Riitta Ahlholm, Kirsti Erkkilä, Martti Ahlholm, kaupunginvaltuutetut Jani Ahlholm ja Ari Kukkurainen sekä kansanedustaja Tytti Tuppurainen asettuivat Kinevalla sovintopuheen kunniaksi Kyösti Kallion kuvan ympärille.

– Maakuntavaaleja ei tule pitää, ennen kuin koko uudistusta koskeva lakipaketti on hyväksytty eduskunnassa, sanoi kansanedustaja Tuppurainen puhuessaan Nivalassa lauantaina.

Hallituksen tavoite saada sotea koskeva lainsäädäntö voimaan heinäkuun alusta on Tuppuraisen mukaan epärealistinen. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on ilmoittanut tarvitsevansa ainakin kaksi viikkoa lisäaikaa valinnanvapautta koskevan esityksen käsittelyyn, eikä hallituksen tavoiteaikataulu näin Tuppuraisen mukaan pidä.

– Nyt olisi hyväksyttävä se, että huolellinen lainsäädäntö edellyttää riittävää aikaa paneutua asiantuntijoiden lausuntoihin, eikä uudistusta pidä runnoa. Rehellinen johtopäätös olisi se, että maakuntavaaleja lykätään, Tuppurainen totesi.

Hänen mukaansa oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläisen lausunto ”luovien ratkaisujen” käyttämisestä alkuperäisessä aikataulussa pysymiseksi on ennenkuulumaton:

– Suomi on oikeusvaltio. Euroopan neuvoston vaaleja koskevan suosituksen mukaan vaalit voidaan pitää vasta vuoden kuluttua niitä koskevan lainsäädännön valmistuttua, ja tätä rikotaan jo tavoiteaikataulun osalta räikeästi. Jos lainsäädännön myöhästymisenkin jälkeen maakuntavaalit pidetään lokakuussa, menee rima jo niin matalalle, että Suomea on vaikea enää tunnistaa. Kuinka voimme moittia muun muassa Puolaa oikeusvaltioperiaatteen vahingoittamisesta, jos itse pidämme vaalit, jonka sisältö on hädin tuskin ehdokasasettelun aikoihin selvillä, Tuppurainen kysyi.

Maakuntien sisältö uhkaa jäädä puuttumaan

Toinen kysymys on Tuppuraisen mielestä myös se, että koko maakuntauudistusta koskeva lakipaketti pitäisi olla kasassa ennen vaalien suorittamista. Uudistuksen myötä maakunnille tulisi soten ohella monia muitakin tehtäviä, muun muassa pelastustoimi ja työllisyyden hoitoon ja elinkeinopolitiikkaan liittyvät kasvupalvelut. Nämä lait uhkaavat jäädä syksyyn, jolloin ääritapauksessa lokakuun vaaleihin mennessä eduskunta olisi käsitellyt vain varsinaisen maakuntien perustamista koskevan lain.

– Maakuntien sisältö jäisi puuttumaan. On kuin taululla olisi vain kehykset, ja niiden perusteella pitäisi arvioida koko teos. Ei äänestäjiä voi pistää tähän asemaan, Tuppurainen painotti.

Hänen mukaansa uudistusta pitäisi arvioida myös kansalaisten hoitoonpääsyn ja tasa-arvon näkökulmasta.

– Valinnanvapaus tulee varmasti helpottamaan isoissa kaupungeissa asuvien ihmisen lääkärille pääsyä, mutta harvaan asutulla maaseudulla tilanne on toinen. Vaikea kuvitella, että esimerkiksi Nivalaan tulisi kovin monia sote-keskuksia. Käytännössä julkinen sektori vastaa saatavuudesta. Jos esimerkiksi asiakasseteleiden käyttöönoton vuoksi joudutaan palvelut yhtiöittämään, ajaudutaan hyvin pian yksityiseen monopoliin, Tuppurainen arveli.

– Sovinnonpäivän hengessä olisi hyvä, että hallitus luopuisi pakkomielteen omaisesta uudistuksen ajamisesta ja ottaisi opposition mukaan valmisteluun. Lukuisat asiantuntijat ovat varoittaneet uudistuksen ongelmista. Eikö ne kannattaisi korjata nyt, kun vielä voidaan, hän vetosi.

SDP:n oululainen kansanedustaja Tytti Tuppurainen vieraili lauantaina Nivalassa Kyösti Kallion koululla pidetyssä Sovinnonpuheen juhlassa. Juhlaa ennen hän tapasi paikallisia demarivaikuttajia ja kaupunkilaisia työväentalo Kinevalla. Kritiikistä huolimatta SDP on valmistautumassa maakuntavaaleihin, mikäli ne toteutuvat. Ehdokkaaksi on Nivalasta lupautunut tässä vaiheessa ainakin Jani Ahlholm.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE