Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuppurainen: SDP:n tulee asettaa oma ehdokas – Paatero nosti Liikasen nimen esiin USU:n haastattelussa

Tytti Tuppurainen.

SDP:n kansanedustaja Jutta Urpilainen ei lähde puolueen presidenttiehdokkaaksi, Urpilainen kertoi ratkaisustaan tänään Demokraatti-lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan. Urpilainen perustelee päätöstään perhesyillä.

Twitter-tilillään Urpilainen kommentoi tänä aamuna päätöstään lyhyesti – ja jakoi linkin kirjoitukseensa:

Urpilainen kirjoittaa, että valinta oli vaikea.

Demokraatti keräsi Twitteristä kommentteja päätökseen – ja SDP:n uuteen tilanteeseen seuraavien presidentinvaalien kannalta.

Tytti Tuppurainen: “Kiitos kysymästä, mutta ei ole kohdallani aiheellinen”

“Nyt täytyy hetki miettiä ja katsoa niitä nimiä, joista on jo aikaisemmin puhuttu” (Sirpa Paatero Uutissuomalaiselle)

SDP:n puoluevaltuuston tuore puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero sanoi tänään Demokraatille, että Jutta Urpilaisen ilmoitus tuli yllätyksenä monelle, myös hänelle itselleen.

– Vielä maanantaina olin radio-ohjelmassa positiivinen ehdokkuuden suhteen, Paatero sanoi.

Uutissuomalaisen haastattelussa Paatero jatkoi, että  “nyt täytyy hetki miettiä ja katsoa niitä nimiä, joista on jo aikaisemmin puhuttu”.

Haastattelussa Paatero mainitsee kaksi nimeä: Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja kansanedustaja Eero Heinäluoma.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. (Kuva: Lehtikuva/Mikko Stig)

Eero Heinäluoma toisti tänään, ettei edelleenkään ole pyrkimässä presidentiksi. Päätöksestään olla hakematta SDP:n presidenttiehdokkuutta Heinäluoma kertoi jo viime kesäkuussa.

– Muistan, että Liikasesta oli pohdintaa jo viime presidentinvaalien yhteydessä, Paatero sanoo muun muassa Keskisuomalaisen tänään julkaisemassa haastattelussa.

Paateron mukaan ehdokas voi tulla eduskuntaryhmän ulkopuolelta,

SDP:n presidenttiehdokkaan nimeämisestä päättää puoluevaltuusto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE