Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Turkille sataa kritiikkiä – “Sellaisia sanoja kuin keskeyttäminen tai jäädyttäminen ei paljon viljellä”

EU-maiden ulkoministerit kävivät maanantaina hyvin kriittisen keskustelun Turkista, kuvaa ulkoministeri Timo Soini (sin.).

Soini kertoi ulkoministerikokouksessa suomalaisen toimittajanaisen tuomiosta, jonka tämä sai viime viikolla terroristisen propagandan levittämisestä. Wall Street Journalin jutussaan toimittaja kuvasi elämää ja taisteluita Kaakkois-Turkin kurdialueella.

– Oli hyvin kriittistä keskustelua siitä, mihin suuntaan Turkki on menossa, ihmisoikeuksissa ja kielenkäytössä eri maita kohtaan, Soini kertoi STT:lle Luxemburgissa kokouksen jälkeen.

Ulkoministerit kävivät maanantaina ajankohtaiskeskustelun EU:n ja Turkin suhteista, ja oli luonnollista, että Suomi nosti suomalaistoimittajan tilanteen esiin.

Huolien kertominen EU-pöydässä oli jatkoa diplomatian keinoille, joilla valtio yrittää auttaa Ayla Albayrakia. Tätä ennen Turkin suurlähettiläs on jo kutsuttu puhutteluun ja presidentti Sauli Niinistö on lähettänyt Recep Tayyip Erdoganille kirjeen. Ulkoministeriön valtiosihteeri Peter Stenlund matkustaa puolestaan Turkkiin keskiviikkona.

Käytännössä neuvotteluissa ei tapahdu mitään tällä hetkellä.

Soini tulkitsi keskustelun jälkeen, että monien maiden kärsivällisyys Turkkiin alkaa loppua. Turkin EU-jäsenyysneuvotteluiden jäädyttämisestä puhuttiin hänen mukaansa kuitenkin yhä varoen.

Lisää aiheesta

Saksan vaalitaistelun yhteydessä molemmat pääpuolueista, niin sosiali- kuin kristillisdemokraatit, vaativat jo neuvotteluiden keskeyttämistä.

– Sellaisia sanoja kuin keskeyttäminen tai jäädyttäminen ei paljon viljellä, mutta käytännössä neuvotteluissa ei tapahdu mitään tällä hetkellä, Soini sanoo.

Käytännössä jäsenyysneuvottelut ovat jo jäissä, koska pitkään on ollut selvää, ettei Turkki ole toteuttamassa kansalaisoikeuksiin ja hallintoon uudistuksia, joita siltä edellytettäisiin jäsenyyden saamiseksi.

Jäsenyysneuvotteluiden lopettaminen olisi kuitenkin voimakas symbolinen ele, joka voisi vaarantaa myös maan kanssa tehdyn pakolaissopimuksen. Turvapaikanhakijoiden tulo Turkista on käytännössä loppunut sen jälkeen kun sopimus Turkin kanssa solmittiin.

Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström muistutti maanantaina, että jäsenyysneuvottelut antavat EU:lle väylän kertoa maan kehitykseen liittyvistä huolista.

– Tämä on ollut tapa saada Turkkia oikeille raiteille ja tekemään uudistuksia. Uskon, että myös opposition kannalta on tärkeää, että me emme sulje ovea, Wallström sanoi.

EU-maat varoittavat Yhdysvaltojn vetäytymisestä.

Turkin ja EU:n suhteet olivat maanantaina ulkoministerien kokouksen pitkän asialistan lounasosuus. Kansainvälisen huomion vei Iranin ydinsopimuksen kohtalo ja EU:n voimakas vaatimus pitää siitä kiinni.

EU:n korkea edustaja Federica Mogherini kertoi matkustavansa marraskuussa Washingtoniin. Hänen odotetaan vetoavan maan kongressiin, jotta maa pysyisi Iranin ydinohjelmaa rajoittavassa sopimuksessa.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitus ottaa vuonna 2015 solmittu sopimus uuteen harkintaan on tyrmätty EU:ssa. Myös Iran on uhannut irtautua sopimuksesta, jos Yhdysvallat lähtee.

EU-maat varoittavat, että Yhdysvaltojen vetäytyminen veisi pohjaa yrityksiltä taivutella Pohjois-Koreaa viemästä eteenpäin omaa ydinohjelmaansa.

STT–ANNIINA LUOTONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE