Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Turkin vallankaappausoikeudenkäynnissä luvassa tuomioita – syytettyjä yli 200

Presidentti Recep Tayyip Erdogan (kuvassa) on syyttänyt vallankaappausyrityksestä muslimisaarnaaja Fethullah Gülenia.

Turkissa on määrä jakaa tänään tuomioita suuressa oikeudenkäynnissä, jossa syytettyjä on yli 220.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vuoden 2016 epäonnistuneen vallankaappauksen jälkiselvittelyihin liittyvä oikeudenkäynti alkoi jo toukokuussa 2017.

Syytettyjen joukossa on muun muassa yli 20 entistä kenraalia ja maanpaossa Yhdysvalloissa elävä muslimisaarnaaja Fethullah Gülen, jota Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on syyttänyt vallankumouksen organisoinnista. Gülen on kiistänyt syytteet.

Oikeudenkäynti pidetään vankila-alueelle rakennetussa suuressa oikeussalissa Sincanissa Ankarassa. Oikeussaliin mahtuu liki 1 600 ihmistä.

Syyttäjä haluaa langettaa yhteensä 40 syytetylle elinkautiset vankeusrangaistukset ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen. Tällaisen rangaistuksen saaneet kärsivät tuomiotaan normaalia karummissa vankilaoloissa.

Pidätykset jatkuvat

Heinäkuun 2016 jälkeen kymmeniä tuhansia ihmisiä pidätettiin epäiltynä yhteyksistä vallankaappaukseen niiden kahden vuoden aikana, jolloin maassa vallitsi poikkeustila. Vaikka poikkeustila päättyi viime vuonna, ratsiat ja pidätykset ovat jatkuneet.

Lisää aiheesta

Oikeusministeriön lukujen mukaan maassa on pidetty yhteensä 290 vallankaappaukseen liittyvää oikeudenkäyntiä, joissa on tuomittu yli 3 200 syytettyä.

Tänään pidettävässä oikeudenkäynnissä syytettyjen joukossa on muun muassa entinen ilmavoimien komentaja Akin Ozturk. Viimeksi viime kuussa Ozturk kiisti yhteydet vallankaappaukseen ja Güleniin “valheina”.

– Yhteensä 34 kuukauden ajan olen yrittänyt todistaa syyttömyyteni, Ozturk sanoi.

Epäonnistuneessa kaappauksessa sai surmansa yhteensä 248 ihmistä. Luvussa eivät ole mukana 24 kaappausyritykseen osallistunutta, jotka niin ikään menettivät henkensä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE