Tasavallan presidentin kanslian tiistaina 28. kesäkuuta julkaisema tiedote on lakoninen: Sauli Niinistöllä ja Suomen delegaatiolla oli “perusteellinen” tapaaminen Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin ja Ruotsin pääministerin Magdalena Anderssonin kanssa.

“Tuon tapaamisen tuloksena ulkoministerimme allekirjoittivat maidemme välisen yhteisymmärrysasiakirjan, joka vahvistaa, että Turkki tukee tämän viikon Madridin huippukokouksessa Suomen ja Ruotsin kutsumista Naton jäseniksi”, tiedotteessa kerrotaan.

Perusteellisuus on kaunis ilmaisu jankuttamiselle, tinkimiselle, teatraalisuudelle ja kaikelle sille bysanttisten neuvottelutapojen kirjolle, mitä Suomen edustajat saivat Madridissa ja viime viikkoina tapaamisissa eri puolilla maailmaa Erdoğanin esikunnalta kokea.

Tämä onkin tämän neuvottelukevään tärkeimpiä opetuksia Suomelle: Nato on yhtä vähän tai paljon ennalta-arvattava kuin jokainen sen yksittäinen jäsenmaa.

Eikä pohjoismainen sanaan luottava suoraviivaisuus näytä kaikkien silmissä rehellisyydeltä vaan hyväuskoisuudelta.

Turkin virallisen lausunnon mukaan Turkki sai mitä halusikin: apua “terrorismin” torjumisessa, miten maa sen nyt haluaakaan ymmärtää.

Tähän kuuluu turkkilaisten medialähteiden mukaan se, että Suomi ja Ruotsi lupaavat olla tukematta kurdien YPG-joukkoja, ja Kurdistanin työväenpuolue PKK luokitellaan meillä yhä terroristiorganisaatioksi.

Turkkilaisten mukaan maiden välillä ei vastedes ole asevientikieltoja. Teknisesti näitä ei meillä ennestäänkään ole ollut: Suomi oli vuonna 2019 vain jäädyttänyt vientilupien myöntämisen Turkkiin, koska maa oli hyökännyt Syyrian puoleisille kurdialueille.

Presidentti Niinistö korosti omassa tiedotustilaisuudessaan, että Suomi tekee jatkossakin asekauppaharkintansa tapauskohtaisesti. Käytännössä taloudeltaan kuralla oleva Turkki tuskin tulee ensimmäisenä ostamaan Suomelta uutta arsenaalia joukoilleen.

Suomi pitää Niinistön mukaan myös kiinni omasta ihmisoikeuslainsäädännöstään.

Joten suuri osa Turkin jarrutustoimista näyttää olleen pelkkää ulkopoliittista voiman näyttämistä ja teatteria, sisäpoliittisista syistä jotka tietää vain maan oma itsevaltias johto.

Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyys lähtee aikanaan Madridin huippukokouksen jälkeen liiton jäsenmaiden hyväksyttäväksi. Useimpien maiden parlamentit ovat jo näyttäneet jäsenyydelle vihreää valoa – mutta sekään ei tietenkään takaa, etteikö ratifioinnissa voisi tulla viivytyksiä.

Pelkästään parlamenttien kesälomien takia prosessin eteneminen voi kestää vielä kuukausia.

Lisäksi jonkun valtion kanssa voi aina tulla joku “Columbo-hetki“, kuten kokeneet suomalaisdiplomaatit malttavat muistuttaa.

Tämä viittaa television vanhan poliisisarjan maneereihin. Sarjassa Peter Falkin esittämä etsivä Columbo oli usein jo kävelemässä kuulustelutilanteesta pois, jättäen epäillyn huokaisemaan helpotuksesta.

Kunnes viime hetkellä Columbo kääntyy ja lausahtaa näennäisen viattomasti “Just one more thing, vielä yksi juttu” – jolloin osapuolet tajuavat ettei homma olekaan täysin ohi. Asia on lopullisesti ratkennut vasta kun lopputekstit vilisevät ruudulla.

Ne kyllä aikanaan tulevat tässä Suomen Nato-hakemusjaksossakin eteen, mutta jännitystä säilyy riittävästi ihan loppuun asti.