Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Turku-kliseitä Jethron jalanjäljissä

Jos turkulaisen kiinteistövälittäjä Jethro Rostedtin jutut naurattavat sinua, viihdyt luultavasti myös Linnateatterin “Myyntimies Bertholdin” katsomossa.

Vaikka kesänäyttämö on uudella paikalla Linnateatterin pihalle pystytetyssä teltassa, läpät ovat vanhoja ja kuluneita. Pidin paljon aikaisempien kesien näyttämöstä Aboa Vetus & Ars Novan pihalla, joten telttanäyttämö tuntuu hieman liian festarimaiselta. Aboa Vetuksen ulkonäyttämö on tänä vuonna pyhitetty lastenteatterille, jossa seikkailevat ensin Tatu ja Patu ja heinäkuussa Fedja-setä.

Linnateatteri, Turku

Antto Terras: Myyntimies Berthold

Ohjaus Petteri Summanen – Lavastus Marko Korkeaniemi – Puvut Leena Honkasalo – Ääni Kristian Uusitalo – Rooleissa Kalle Lamberg, Tom Petäjä ja Jenni Banerjee

Bertholdin käsikirjoittaja Antto Terras kynäili myös Linnateatterin viimekesäisen “Stockmann Yardin”. Näytelmä toimi ja oli täynnä hauskan teräviä huomioita yhteiskunnan eri kulkijoista. Tuntuu kuitenkin, että Myyntimies Bertholdissa Terraksen kynä on ollut tylsempi.

Esityksen alussa ääni toteaa näytelmän hahmojen ja lausahdusten olevan täysin mielikuvituksen tuotetta. Pientä sarkasmia on ilmassa, koska Bertholdin (Kalle Lamberg) yhteys Jethroon on ilmiselvä. Lambergin posketkin ovat maskeerattu helakan punaisiksi, mikä on yleinen näky Rostedtin viilettäessä ties missä tosi-tv-ohjelmassa.

Punainen lanka puuttuu

Myyntimies Berthold on lurjus kiinteistövälittäjä, joka esittelee pariskunnalle (Tom Petäjä ja Jenni Banerjee) taloa Turun keskustasta. ”Kättä päälle ja käsiraha!” -mantraa toistellessaan Bertholdille on tärkeintä saada asunto myytyä. Ei ole väliä, vaikka ilmoituksessa luvattu parveke on iso ikkuna tai tilava makkari vain iso vaatehuone, jonka seinä pöllyää homerihmastoa. Bertholdin myynti- tai oikeastaan puhetaidoilla pariskunta on vakuutettu.

Lambergin on lämmiteltävä kielenkärkensä kunnolla, koska hahmon monologipätkät ovat pitkiä ja Mertaranta-tyylisiä, turulla höystettyjä litanioita. Niin kuin kaikilla supliikeilla myyntimiehillä yleensä.

Asuntoesittelyn keskellä sukelletaan Bertholdin lapsuuteen ja nuoruuteen. Kun nämäkään eivät vielä sido tarinaa tarpeeksi yhteen, välissä vilahtavat venäläiset ökymiljonäärit, irralliset suomalaisten tv-sarjojen imitaatiot ja oikeuksiaan puolustavat liito-orava ja valkoselkätikka. Lopussa lavalle tallustelee vielä valkopartainen jumala. Jos näytelmä olisikin rakentunut Bertholdin painiskelulle taivaan ja helvetin välillä, se olisi ehkä rullannut sulavammin.

Stockmann Yardissa etsivän tarina sitoi näytelmää, mutta Myyntimies Bertholdissa kokonaisuus jää kolkoksi. Huumorissa luotetaan alapäähän ja kaksimielisyyksiin. Myös turkulaiset päättäjät ja perinteet saavat huutia. Silti teksti ei tarjoa mitään mullistavaa. Tuntuu kuin Terras olisi väsähtänyt keksiessään vitsiensä aiheita ja tasoja.

Pliisut jäähyväiset

Myyntimies Berthold on Petteri Summasen viimeinen ohjaus Linnateatterin taiteellisena johtajana. Elokuun alusta virkaan astuu Summasen ohjattava Kalle Lamberg. Berthold ei ole onnistunein hyvästi, varsinkin kun miettii Summasen lahjakkuutta.

Tuntuu myös kuin Bertholdin näyttelijät eivät olisi täysillä mukana. Vaikka Lamberg on sympaattinen hösöttävänä Bertholdina, viimeinen silaus terävänä koomikkona jää uupumaan. Käsiohjelmassa ohjaaja vertaa Berthold-hahmoa commedia dell`arte -perinteen harlekiiniin. Lambergilla olisi taitoja heittäytyä viihdyttäväksi narriksi, mutta teksti ei siihen virikkeitä tarjoa.

Tom Petäjä on yleensä lavalla hulvaton, mutta tulkitsee nyt roolejansa helpoimmalla mahdollisella tavalla. Jenni Banerjeen naisroolit ovat tylsän yksipuolisia ja tuntuu, että hän tietää sen itsekin.

Ellinoora Sandell

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE