Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Turun joukkopuukotuksen pääepäiltyä vaaditaan huomenna vangittavaksi

Turun puukotuksista epäiltyä marokkolaismiestä esitetään huomenna vangittavaksi, sanoo keskusrikospoliisin (KRP) viestintäpäällikkö Klaus Kaartinen STT:lle. KRP tekee esityksen vangitsemisesta huomenna aamupäivällä Varsinais-Suomen käräjäoikeudelle.

Perjantain joukkopuukotuksesta epäilty mies on sairaalassa. Hänen vangitsemisoikeudenkäyntinsä on mahdollista käydä siten, että hän ei ole itse paikalla käräjäoikeuden istunnossa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Crista Granroth STT:lle.

Granrothin mukaan poliisi ja terveydenhuoltohenkilökunta arvioivat maanantaina, millainen on epäillyn terveydentila.

Poliisin mukaan puukotuksista epäilty marokkolaismies on kertonut olevansa 18-vuotias. Poliisi kertoi viikonloppuna, että mies oli tullut Suomeen viime vuonna turvapaikanhakijana.

KRP:n mukaan poliisi ei ole vielä päässyt kuulemaan miestä, joka on Turun tapahtumien pääepäilty. Kuulustelu yritetään järjestää vielä tämän päivän aikana.

Poliisi sai hälytyksen Turun puukotuksesta perjantaina kello 16:n aikaan. Epäilty saatiin kiinni muutama minuutti sen jälkeen.

Poliisi ampui virka-aseella yhden laukauksen miehen alaraajaan.

Tutkinnanjohtaja Granroth ei sunnuntaina ottanut kantaa tekovälineeseen tai -välineisiin. Puukotuksia tutkitaan terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä rikoksina: kahtena murhana sekä kahdeksana murhan yrityksenä.

Kotietsintöjä ja kuulusteluja.

Pääepäillyn lisäksi tutkitaan yhteensä viiden ihmisen osuutta tapaukseen. Pidätettyinä on neljä muuta ihmistä, jotka ovat myös Marokon kansalaisia.

Näiden neljän epäillyn kuulustelut ovat jatkuneet. KRP:n mukaan he ovat olleet halukkaita selvittämään asioita poliisin kanssa. Poliisi ei ole vielä ratkaissut, esitetäänkö myös heitä huomenna vangittavaksi.

– Heidän osuutensa tapahtumiin on vielä epäselvä, ja heidän asemansa voi muuttua esitutkinnan edetessä, kertoo KRP tiedotteessa.

Lisäksi yhdestä ihmisestä on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus.

KRP on tehnyt kotietsintöjä muun muassa Turun Runosmäessä. Uusia kiinniottoja ei ole tehty. Tutkinnanjohtaja Granroth sanoo

STT:lle, että kotietsintöjä ei ole tehty muualla Suomessa.

Poliisi on kuulustellut myös silminnäkijöitä, ja näiden kuulustelujen arvioidaan jatkuvan vielä useita päiviä.

Poliisi ottaa edelleen vastaan kuvia ja videotallenteita perjantain joukkopuukotuksesta WhatsApp-viestisovelluksen kautta. Materiaalia voi lähettää poliisille WhatsAppin kautta matkapuhelinnumeroon 046 534 2316. Poliisi kiittää materiaalista, jota se on jo saanut sovelluksen kautta.

Hoidossa vielä kolme.

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on edelleen hoidossa kolme Turun puukotuksen uhria ja epäilty tekijä. Kolme ihmistä on tehohoidossa ja yksi vuodeosastolla. Tehohoidossa olevien joukossa on myös iskusta epäilty mies.

Kaikkien vointi on vakaa, eikä tilanteeseen odoteta muutosta tämän päivän aikana, kerrotaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiristä.

Sairaala on myös lisännyt vartiointia, jotta sairaanhoitajien ja lääkärien työrauha pystytään turvaamaan.
Keskusrikospoliisi kertoi iltapäivällä tiedotteessa, että Turun joukkopuukotuksen asianomistajista eli uhreista osaa on päästy kuulemaan, mutta osan kohdalla poliisi odottaa vielä terveydentilan kohenemista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE