x

Turun Kalevala-oopperan Wäinämöisen ilo on miekassa ja laulussa

Kuva: Seilo Ristimäki
Ensimmäinen suomalainen oopperan, Die Kalewainen in Pochjola (1886), nähtiin nyt Turun Logomossa ensi kertaa koko komeudessaan. "Palava esitys, polttava kokemus", hehkuttaa kriitikko Matti Saurama.

Melkoinen uhkayritys ja melkoinen saavutus! Turkulainen oopperahanke auraa talvisen Suomen vuosisataista umpihankea.

Ensimmäisen suomalaisen oopperan ensimmäinen julkinen ensi-ilta näki päivänvalon Kalevalanpäivänä 2017  Turussa ravan ja vedellä täytettyjen kuoppien ympäröimässä Logomossa.

Saksalaissyntyinen musiikkimies pestautui vuonna 1886 Turun soitannollisen seuran kapellimestariksi. Hän oli monipuolinen ja aikaansaapa, pidetty musiikin taitaja. Uusi ooppera Die Kalewainen in Pochjola ilmestyi painettuna vuonna 1992. Oopperasta esitettiin aiemmin vain toinen näytös, mutta kokonaisesitystä ei nähty. Nyt puute on korjattu.

OOPPERA

Logomo, Turku

Karl Mϋller-Berghaus: Die Kalewainen in Pochjola

Libretto F.W.O. Spengler – Kapellimestari  Leif Segerstam – Ohjaus Tiina Puumalainen – Lavastus  Teppo Järvinen – Koreografia  Osku Heiskanen – Valaistus Teemu Nurmelin – Puvut Pirjo Liiri-Majava – Maskeeraus Minna Pilvinen – Kuoron valmennus Märt Krell – Solistit Johanna Rusanen-Kartano,  Petri Lindroos, Tommi Hakala, Christian Juslin, Anna Danik, Kaisa Ranta; Turun filharmoninen orkesteri, Kalewainen kuoro: Chorus Cathedralis Aboensis ja Laulun Ystävät

Oopperan myyttinen tarina on persoonallinen versio kansalliseepoksestamme. Siinä käydään taistelua Pohjolan ja Kalevan kansan välillä. Sammosta ja naittamisesta on kyse. On Louchen ihastuttava tytär Ismo, on veljekset Wäinämöinen ja Ilmarinen ja tämän äiti Luonnotar sekä poika Achti Lemminkäinen. Lopussa käydyn taistelun jälkeen kaikki on hyvin. Pohjola voittaa ja Ismo seuraa voittajia uudelle kotiseudulleen.

Karl Mϋller-Berghausin musiikki on suurieleistä ja tunnevoimaista. Teos pursuaa tekijänsä mielenlaadun ylenpalttista romanttisuutta, täyttyy lähes pidäkkeettömästä latauksesta. Säveltäjäesikuvien läsnäolo on vahva tukisauva, ei mikään piiloteltu kepakko, jota avoimesti käyttää.

Oopperan ohjaaja Tiina Puumalainen on zoomannut roolihenkilöihin. Apuna siinä on esityksen tehokas äänenvahvistus. Kohtauksia ei idyllisesti rakenneta, kaiketi osin tarinan reippaan etenemisen vuoksi, ehkä myös lavan, lattian, mittaamattomuuden takia. Mukaan on kuitenkin mahdutettu leikkisyyttä, hymyä sekä kirpakkaa naisdialogia. Teppo Järvisen lavastuksessa suuri lattia on täytetty liikuteltavin ”pöytä”tasoin, joille nousta ja joilla kulkea. Koreografi Osku Heiskasen konstailemattomat askelmerkit vievät kuoroa ja sen ryhmiä hallitusti.

Teemu Nurmelin valaisijana ansaitsee erityisen huomion värispoteillaan sekä pisaroivilla ja tanssivilla valonsäteillä. Pirjo Liiri-Majavan asut tuovat solisteille tyyliloistoa ja kuoroon kansanomaisuutta osuvin, teroitetuin merkein. Maskeeraaja Minna Pilvinen ei jää muiden varjoon: silmät, silmät, ah ja oh! Koko kasvomaskeeraus on kärkevän ja pelkistetyn näkemyksen täysosuma. Orkesteri soittaa kaukana salin takaosassa. Äänentoisto pelastaa sen hautautumasta betonierämaahan.

Suomalaista solistiloistoa ja tuloksekasta sähköntuotantoa

Oopperan keskeinen laulullinen rooli on Louchilla. Johanna Rusanen-Kartanon sopraano sopii täydellisesti tämän viekkaan ja häikäilemättömän hallitsijattaren osaan. Laulajan äänessä on dramaattista voimaa ja soinnillista hehkua. Uhkaava ylivalta tulee selväksi paljonpuhuvia katseita myöten.

Miehet, Wäinämöinen, Ilmarinen ja Achti Lemminkäinen sekä Louchen neuvonantajan ja palvelijan roolissa liikuskellut Zauberer, suoriutuvat osistaan ryhdikkäinä. Laulun suhteen olisi kaiketi jätettävä viimeinen arvio tekemättä, koska sähköinen vahvistus ohittaa volyymiongelmien karikot, sorkkii sävyjäkin.

Esiin on syytä nostaa Petri Lindroosin (Wäinämöinen) basson syvältä kyntävä, mahtava koura, Tommi Hakalan (Ilmarinen) syvähuokoinen, sävykäs ja lämmin baritoni sekä Christian Juslinin (Achti) tulinen tenori. Anna Danik Luonnottarena syytää mezzosopraanoonsa kuohuvaa voimaa ja loistoa. Siinä kaatuisi vahvempikin vastustaja. Kaisa Rannasta on kehittymässä käytetty ja luotettava sopraano suomalaiseen oopperaan. Luonteva roolityö sekä äänen syttyminen ja kestävyys ovat piirteitä, joita ei kaikilta ammattilaulajilta aina tapaa. Oopperan mittava kuoro on näyttämöllä hyvässä ja luonnollisessa liikkeessä. Ilmeikäs, myös hillitty osuus monin tavoin.

Turun filharmoninen orkesteri heittäytyi ensi-illan ainutkertaiseen tilaisuuteensa täysillä. Vaikka hienosäätö joskus tilan myötä himmeni, tulos oli silkkaa täysravintoa. Leif Segerstamin suurin ansio näyttäisi nykyään olevan mittaamaton kapasiteetti monenlaisen ja -lajisen musiikin saroilla. Sellaisen saaminen orkesterin käyttöön on kulumaton lahja, jonka turvin navigoida kohti täysipainoisia esityksiä.

Turun ”Takomon” ääniarsenaali oli kantaesityksessä voimissaan ja vaikutus sen mukainen. Palava esitys, polttava kokemus. Yleisö huumautui, nousi seisomaan ja aplodeerasi. Ei turha hanke, ei vähä mitään!

Matti Saurama

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Dylan vastaanottaa vihdoin Nobel-palkintonsa

Kuva: Lehtikuva

Amerikkalaismuusikko Bob Dylan aikoo viimein vastaanottaa viime vuonna saamansa kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Ruotsin akatemia kertoi keskiviikkona, että palkinto luovutetaan Dylanille viikonloppuna, kun tämä keikkailee Tukholmassa.

– Akatemia luovuttaa Dylanille Nobel-diplomin ja -mitalin ja onnittelee häntä kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittamisesta, akatemian sihteeri Sara Danius kirjoitti akatemian blogissa.

Daniuksen mukaan Dylan ei kuitenkaan pidä viikonloppuna palkinnonsaajilta vaadittavaa Nobel-luentoa. On mahdollista, että Dylan pitää luennon myöhemmin ja se nauhoitetaan.

Varsinaiset Nobel-juhlallisuudet järjestettiin jo joulukuussa. Tuolloin Dylan ilmoitti, ettei pääse paikalle muiden tehtävien vuoksi. Hän kuitenkin painotti kunnioittavansa suuresti Nobel-palkintoa.

Nyt tuli suora vastaus kohuilmoitukselle: ”Kyyninen ja epäinhimillinen”

Kuva: Thinkstock

Ukrainan ja Venäjän umpisurkeat suhteet vajosivat jälleen alaspäin, kun Ukraina kielsi Venäjän edustajaa Julia Samoilovaa osallistumasta toukokuussa pidettäviin Euroviisuihin.

Samoilovalle langetettiin kolmen vuoden maahantulokielto, koska hän oli konsertoinut Krimillä toissa kesänä.

– Kiovan viranomaiset tekivät jälleen pöyristyttävän, kyynisen ja epäinhimillinen päätöksen, ärähti Venäjän apulaisulkoministeri Grigori Karasin uutistoimisto Interfaxin mukaan.

YLE on aikaisemmin kertonut, että liikuntavammainen Samoilova on käynyt suomalaisella kuntoutusklinikalla saamassa hoitoa.

AVAINSANAT

Ukraina kieltää Venäjän edustajan esiintymisen Euroviisuissa

Kuva: Lehtikuva

Ukraina kieltää Venäjän edustajan esiintymisen Euroviisuissa, kertovat maan turvallisuusviranomaiset.

Syynä on venäläislaulajan vierailu Krimillä.

Keskustelua aiheesta

Kansallisoopperan Jevgeni Onegin: Tšaikovski ja Puškin intohimojen ja tunteiden ohjastajina

Kuva: Heikki Tuuli
Tatjana (Olesya Golovneva) ja Jevgeni Onegin (Josef Wagner) tunteittensa tuulispäinä Pjotr T šaikovskin Jevgeni Onegin -oopperan ensi-illassa.

Pjotr Tšaikovskin ooppera Jevgeni Onegin elää musiikin ja runon varassa. Juoni on niukasti esittelevä, värikkään tapahtumakirjon varaan oopperaa ei ole laskettu.

Tarina kertoo tunteista, rakkaudesta. Herkän runollinen Tatjana tapaa maailmanmies Jevgeni Oneginin ja rakastuu. Ylimielinen kavaljeeri torjuu kuitenkin tytön. Kuluu aikaa, ollaan Tatjanan nimipäiväkutsuilla. Jevgeni ja Tatjanan sisaren Olgan sulhanen Lenski riitaantuvat ja Jevgeni saa Lenskin mustasukkaiseksi. Lenski haastaa ystävänsä kaksintaisteluun ja kuolee. Onegin jatkaa tutulla levottomalla tiellään.

Vuosien päästä Tatjana ja Jevgeni tapaavat sattumoisin. Tatjana on naimisissa ja Jevgeni huomaa erheensä ja lähestyy Tatjanaa, joka sanoo edelleen rakastavansa Jevgeniä, mutta torjuu tämän. Elämä jatkuu, Tatjana avioliitossa ja Jevgeni pettyneenä.

Puškinin runoromaanin tunnelataus kannattelee oopperaa hämmästyttävän hyvin. Juonen ohuudesta huolimatta ooppera kulkee eteenpäin, kunnes saavutaan peruuttamattomuuden seisakkeelle. ”Tottumus onnen sijaan annetaan.”

Tšaikovskin musiikki on tavattoman tunnevoimaista. Se soi täyteläisenä ja toisaalta yksinkertaisuutta ja sanomatonta herkkyyttä pelkäämättä. Esitys alkaa kuin tyhjään astuisi.

Runollisuuden kuvastin välkehtii heijastellessaan tarinaa. Haaveet, järki ja tunne järjestelevät näyttämöä.

Ohjauksessa pelkäämätöntä pateettisuutta

Marco Arturo Marellin lavastuksessa maisemakuva on petollisen rauhallinen. Näyttämöllä taas suuri, vino huone on särjetty, seinät ja lattia kallistettu. Ovet ovat lapsen perspektiivistä, valtavat.

Ohjaajana Marelli korostaa pateettisuutta ja ylinäyttelemistä. Mykkä asetelmallisuus taustoittaa orkesteriosuuksia, viitteelliset kuvaelmat ovat lyödä yli koomisuuteen asti. Tyylivalinta häiritsee, mutta perustelee itsensä johdonmukaisuudella. Suuret tunteet kuristavat henkilöitä, pettymys ja rakkaus kamppailevat viimeiseen saakka.

Dagmar Niefindin puvut ovat luonnekuvia. Tatjanan valkea vaatetus on viattomuuden ja puhtauden perikuva. Miehet ovat mustavalkoisessa ryhdissään sukupuolensa vaateripustimia.

Olga on puettu maaväreihin, leski-äiti Larina huomaamaton ja lastenhoitaja Filipjevna äidillinen huolenkantaja.

Mikhail Agrestin johtama orkesteri nautiskeli runollisuuden ja tunteiden sävyissä. Kiintymys, toivo ja kiihko, kauneus, kaikkea vaalittiin kuin hentoa terälehteä. Orkesteri myötäeli tarinaa Agrest hyvänä paimenenaan. Kuoro ja tanssijat toteuttivat osansa ydinroolien ympärillä sekä kontrastoiden tarinaa että siihen sulautuen.

Myötätuntoa herättävä Olesya Golovneva

Sielukas Olesya Golovneva on Tatjanana lähes säikyn koskettava, samalla kärsimätön, haluaan vaivoin hallitseva. Sisäiset jännitteet heittelehtivät, antautuminen ja toivo, häpeä ja epäily sekä tyytyminen raastavat. Loistokkuus puhkeaa kukkaan sopraanon täyteläisessä soinnissa ja sävyjen rikkaudessa.

Josef Wagner Jevgeni Oneginina on aidon ristiriitainen. Kestävä baritoni ilmehtii roolia voimakkaana. Jussi Myllys Lenskinä on ensin pehmeä, sitten kiivas ja lopulta luja tenorinsa kannattelija. Jeni Packalen Olgana sai tuta liioittelun vaarat. Sointuisa mezzosopraano soi hyvinkin lupaavasti.

Jyrki Korhonen ruhtinas Gremininä viritti bassonsa lempeisiin kaariin rooliaan mukaillen. Anu Ontronen (Larina) ja Merle Silmato (Filipjevna) tiesivät tehtävänsä, tärkeät henkilöt. Tenori Juha Riihimäki oli luonteva taikuri. Nicholas Söderlundin matala bassobaritoni jyrkenteli kuuluvasti, hienot (kapteeni, Zaretski) pienet henkilökuvat.

Suomen kansallisooppera
Pjotr Tšaikovski: Jevgeni Onegin
Libretto Pjotr Tšaikovski ja Konstantin Šilovski Alexandr Puškinin mukaan
Musiikinjohto Mikhail Agrest – ohjaus, lavastus ja valaistus Marco Arturo Marelli – puvut Dagmar
Niefind – kuoron valmennus Marge Mehilane ja Marco Ozbič
Rooleissa: Josef Wagner, Olesya Golovneva, Jussi Myllys, Jeni Packalen, Anu Ontronen, Merle
Silmato, Jyrki Korhonen, Juha Riihimäki, Nicholas Söderlund, tanssijat ja lapset
Suomen kansallisoopperan kuoro ja orkesteri

Matti Saurama

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Reijo Frank on kuollut – ”Hän antoi äänensä työväenliikkeelle”

Kuva: TSL
Suomalaisen työväenlaulun ikoni on poissa. Reijo Frankin laulut elävät.

Perinteisen työväenlaulun merkittävin veteraani Reijo Frank on poissa. 85-vuotias Frank kuoli kuluneella viikolla.

Reijo Frank tuli tunnetuksi erityisesti työväenlaulujen tulkitsijana, mutta hän kunnostautui myös rauhanlaulajana, kansanlaulajana ja tunnelmallisten, nostalgisten melodioiden tulkitsijana.

Pitkälti Frankin ansiosta perinteiset työväenlaulut heräsivät Suomessa uudelleen henkiin 1960-luvun lopulla ja seuraavalla vuosikymmenellä. Osuvasti onkin sanottu, että hän antoi pitkän uransa aikana äänen työväenliikkeelle. Hän kykeni 1970-luvulla tekemään työväen musiikkia koko työväenliikkeelle, laidasta laitaan.

– Koetin esiintymisiin aina puristaa aatetta mukaan, ettei tulisi pelkkää läpilaulettua, Frank totesi Helsingin Sanomien haastattelussa viime vuoden heinäkuussa.

Hän oli tuhansien tilaisuuksien luottoesiintyjä.

Reijo Frankin sooloura alkoi jo 1940-luvulla, pian sotien jälkeen. Työväentalolla, kuinkas muuten.

Frank levytti uransa aikana yhteensä noin 100 kappaletta. Niistä tunnetumpien kärjessä on Elsa Rauteen sanoittama rauhanlaulu Veli, sisko, jonka hän levytti vuonna 1969.

Hän on saanut urastaan lukuisia työväenliikkeen myöntämiä tunnustuksia.

Frankille myönnettiin 1982 ensimmäinen Kansan Sivistysrahaston Työväen kulttuuripalkinto.

Reijo Frank syntyi 8. heinäkuuta vuonna 1931 Helsingissä.

Työväenliikkeen suurmies on poissa.

Keskustelua aiheesta