Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Turun puukotusjutussa enää vain yksi vangittu

KRP:llä piisaa kiireitä näinä aikoina.

Poliisi on vapauttanut tutkintavankeudesta toisen Turun puukotusjutussa yhä vangittuna olleista miehistä.

Häntä epäiltiin osallisuudesta terroristisessa tarkoituksessa tehtyihin kahteen murhaan ja kahdeksaan murhan yritykseen. Keskusrikospoliisi (KRP) kertoo, että miestä ei enää epäillä näistä rikoksista.

21-vuotias mies oli vangittu viime viikon tiistaina.

Vangittuna jutussa on enää pääepäilty Abderrahman Bouanane. Kaikkiaan vangittuina on ollut hänen lisäkseen kolme muuta miestä. Heistä kaksi päästettiin vapaaksi aiemmin tällä viikolla, eikä heitä ole enää syytä epäillä rikoksista, KRP kertoo.

Pääepäilty Bouanane on myöntänyt puukottaneensa kaksi viikkoa sitten perjantaina kymmentä ihmistä Turun keskustassa.

Aiemmin viikolla selvisi, että pääepäillyn lisäksi myös tänään vapautettu mies oli kertonut viranomaisille nimensä ja ikänsä väärin. Hän paljastui 21-vuotiaaksi aiemmin ilmoittamansa 18 ikävuoden sijaan.

Tiedot varmistettiin Marokolta

Lisää aiheesta

KRP:n tutkinnanjohtaja Olli Töyräs kertoi STT:lle aiemmin, että oikeat tiedot tulivat ilmi kuulusteluissa ja ne on varmistettu Marokolta.

– Molemmat henkilöt ovat kertoneet kuulusteluissa uuden henkilöllisyyden, ja ne tiedot olemme vahvistaneet Marokon viranomaisilta.

Torstaina poliisi kertoi tutkivansa Turun puukotusten pääepäillyn kirjoittaman julistuksen lisäksi videota, jossa tämä itse esiintyy.

– Keskusrikospoliisilla on hallussaan tämän henkilön itsensä kuvaama video, jossa hän suusanallisesti kertoo sitä manifestia tai lausuu sitä ääneen, Töyräs sanoi menemättä videon sisältöön.

Töyrään mukaan poliisi sai ensin haltuunsa käsinkirjoitetun julistuksen ja videon sen jälkeen. Töyräs kuvaili, että manifestin ja videon läpikäyminen on nyt yksi tutkinnan prioriteeteista.

Ruotsalaislehdet Expressen ja Aftonbladet uutisoivat torstaina, että pian puukotusten jälkeen kansainvälisesti etsintäkuulutettu henkilö puolestaan on 23-vuotias Uzbekistanissa syntynyt suomalaismies. Lännen Median mukaan etsintäkuulutettu mies katosi vanhemmiltaan heinäkuussa. Tämä oli kertonut lähtevänsä Dubaihin ja katosi.

Juttua päivitetty kauttaaltaan lisätiedoin.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE