Turun SDP:n toiminnanjohtaja Petja Raaska: ”Ilmoitusmyynti tällaiselle taholle on ollut minulta jälkikäteen ajateltuna moraalisesti väärin”

Kuva: Petra Peltonen

Turun SDP on julkaissut tiedotteen koskien Turun Sanomien aamun uutisointia. Turun SDP on julkaissut Väkipyörä-lehteä turkulaisen ilmaisjakelulehden liitteenä ja myynyt siihen ilmoituksia rahoittaakseen liitteen kustannukset.

Turun SDP:n mukaan ilmoituksia on myyty myös tahoille, jotka ovat saaneet kaupungin avustusta.

— Ilmoitusmyynti tällaiselle taholle on ollut minulta jälkikäteen ajateltuna moraalisesti väärin, arvioi Turun SDP:n toiminnanjohtaja Petja Raaska.

— Olemme jo päättäneet sen lopettaa ja muutenkin kehittää entisestään rahoituksemme avoimuutta selkeästi lain tasoa paremmaksi,.

Raaska pahoittelee virhearviotaan lehden ilmoitusmyynnistä vastaavana tahona.

Ilmoitusvelvollisuuden osalta vaalirahoituslaissa on linjattu velvollisuuden ulkopuolelle muun muassa markkinaehtoinen toiminta. Sellaiseksi on tulkittu mm. vuokraustoiminta ja ilmoitusmyynti. Turun SDP sanoo toimineensa näin ollen vaalirahoituslain käyttöönoton yhteydessä saamiensa ohjeiden mukaan.

TS:n uutisointi koskien avustusten maksamista kyseessä olleelta taholta Turun SDP:lle on tapahtunut ennen vaalirahalain aikaa.

Uutisoinnissa on nostettu esiin myös useita säätiöitä ja arvosteltu niiden toimintaa puolueen läheisyydessä.

Tiedotteen mukaan säätiöt toteuttavat niiden säännöissä määriteltyä toiminnan tarkoitusta. Esimerkiksi Kansan Tukisäätiön Nytte.fi -lehti ei ollut puolueen, vaan erilaisten järjestöjen yhteisprojekti ilman puoluetunnuksia.

Ruissalon Kansanpuiston säätiö vastaa Turun Ruissalossa sijaitsevien kiinteistöjen suojelemisesta. Jutussa mainittu Tarmon säätiöltä Ruissalon Kansanpuiston säätiölle anottu avustus on puhtaasti käytetty säätiön kuluihin, sanoo Turun SDP.

Tiedotteen mukaan työväenliikkeellä on koko olemassaolonsa ajan ollut puoluetoiminnan lisäksi paljon muutakin toimintaa. Tämä toiminta on eriytetty säätiöihin ja muihin yhdistyksiin, jotka toimivat omien sääntöjensä puitteissa ja erillään puoluetoiminnasta.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Tänään tapetilla Paperiliitto – ”Työnantaja ajaa meitä kohti työtaistelua”

Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander
Valmista sellua arkkaamosta lähdössä paalattavaksi Metsä Groupin biotuotetehtaalla. Metsä Groupin biotuotetehtaan avajaisia vietettiin eilen.

Paperiliiton hallitus on tänään koolla pohtimassa työehtoneuvotteluiden jatkoaskelia. Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala ei alkuviikosta lähtenyt ennakoimaan, mitä kokoukselta on odotettavissa.

– Aivan varmaa on, että keskustellaan myös tällaisista asioista kuin neuvottelujen päättämisestä ja työtaisteluista. On aivan selvä, että ne nousevat pinnalle, esitin minä niitä tai en, Vanhala sanoi STT:lle tiistaina.

Vanhala totesi, että Metsäteollisuuden suhtautuminen neuvotteluihin näyttää nyt siltä, että se yrittää ajaa tilannetta kohti työtaistelua.

– Jos ajatellaan, että varsinaisista aidoista neuvotteluista on kuukausi aikaa ja meillä on sopimuskin päättynyt, niin ei tarvitse olla hirveä ennustaja, jos näkee, että ilmeisesti työnantaja ajaa tätä siihen tilanteeseen, että työtaistelu tulee, Vanhala sanoi.

STT:n keskiviikkona tavoittamat Paperiliiton hallituksen jäsenet korostivat toivetta saada neuvottelut etenemään.

Aiemmin tässä kuussa Paperiliitto kertoi kohottavansa valmiutta mahdollisen työtaistelun varalta.

Paperin neuvottelut yksi syksyn merkkipaaluista

Metsäteollisuus on aiemmin kertonut pitävänsä alan työehtosopimuksia osin kohtuuttomina. Se on tyytymätön muun muassa alihankinnan käyttökieltoon, jota muilla aloilla ei ole, sekä joulu- ja juhannusseisokkien moninkertaisiin kompensaatioihin.
Paperin mutkistuneilla neuvotteluilla voi olla monenlaisia vaikutuksia työmarkkinoille ja talouteen.

Metsäteollisuus on Suomen keskeinen vientiala, ja mahdollisilla työntekijöiden työtaisteluilla tai työnantajien työsuluilla voisi olla merkittäviäkin vaikutuksia.

Työmarkkinoilla paperin neuvottelut ovat yksi keskeisistä merkkipaaluista, jotka linjaavat syksyn liittokierroksen suuntaa. Paperin nykyisen työehtosopimuksen sopimuskausi päättyi viime kuun lopussa. Tämän kuun lopussa on puolestaan päättymässä toinen keskeinen sopimus, Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton, entisen Metalliliiton, sopimus.

 

”Olisin odottanut enemmän draivia” – USU: Tyytymättömyys puoluesihteeri Ovaskaan kasvaa

Kuva: Suomen Keskusta

Keskustan puoluesihteerin Jouni Ovaskan (kuvassa) työhön ei olla kentällä tyytyväisiä, kertoo Uutissuomalainen. Piirijohtajista kuusi ilmoitti toivovansa, että puoluesihteeri vaihtuu jo ensi kesänä. Se tarkoittaisi, että Ovaskan aika puoluesihteerinä jäisi vain vuoden mittaiseksi.

Uutissuomalainen kysyi, toivovatko piirijohtajat puoluesihteerin vaihtuvan ensi kesän puoluekokouksessa. Piirijohtajat halusivat kommentoida tilannetta nimettöminä.

– Toivon puoluesihteerin vaihtuvan, koska puheenjohtaja on joutunut ottamaan roolia, joka kuuluisi puoluesihteerille. Järjestötoiminnan kehittäminen on jäänyt vähäiseksi, on painetta vaihtaa henkilöä, eräs piirijohtajista perustelee.

– En ole kovin tyytyväinen hänen toimintaansa. Olisin odottanut enemmän draivia ja kentän aktivointia, pohtii toinen.

Seitsemän vastaajaa ei halunnut kertoa kantaansa.

– Jos kysyttäisiin, että haluanko nähdä ensi kesänä todellisen puoluesihteerikamppailun, niin siihen vastaisin kyllä.

Kuusi piirijohtajaa vastasi, ettei toivo puoluesihteerin vaihtuvan. Heidän mielestään on liian aikaista arvioida Ovaskan työtä ja pohtia ensi kesän puoluekokouksen henkilövalintoja.

– Annetaan hänelle nyt mahdollisuus näyttää sarvensa. Se on sellainen tehtävä, ettei siihen hetkessä pääse sisälle. En ole heittämässä miehiä yli laidan, piirijohdosta kommentoidaan.

Sinun on parannettava juoksuasi.

31-vuotias Jouni Ovaska valittiin keskustan puoluesihteeriksi kesäkuussa Seinäjoella järjestetyssä puoluekokouksessa.

Ovaskan aseman toi julkiseen keskusteluun keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä 16. lokakuuta kirjoittamassaan blogikirjoituksessa, jossa hän pohti syitä puolueen gallup-kannatuksen laskuun.

– Lopuksi haluan myös ilmoittaa, että annan kaiken tukeni istuvasta puoluejohdostamme Juhalle (Sipilä), Juhalle (Rehula), Antille (Kurvinen) ja Katrille (Kulmuni). Jos te haluatte tehtävissänne Sotkamon puoluekokouksessa jatkaa, niin olen tukenanne. Puoluesihteeri Jouni Ovaskan osalta en ole niin varma. Sinun on parannettava juoksuasi, mikäli aiot jatkokaudelle, Kärnä kirjoitti.

Puolueen puheenjohtajaan ja pääministeriin Juha Sipilään ollaan tyytyväisiä. Piirijohtajista 14 kertoi olevansa erittäin tyytyväinen Sipilään, viisi ilmaisi olevansa melko tyytyväinen. Yksikään vastaaja ei kertonut olevansa tyytymätön.

– Yritystaustainen kaveri on tottunut päättämään ja viemään asioita eteenpäin. En voi sietää sellaista vatulointia, mitä monta kautta tehtiin, Keski-Suomen piirijohtaja Pertti Lehtomäki perustelee tyytyväisyyttään.

 

Ei tuossa asemassa oleva ihminen voi provosoitua.

Yli puolet Uutissuomalaisen kyselyyn vastanneista keskustan piirijohtajista kokee, että puolueen puheenjohtajan ja pääministerin Juha Sipilän mediasuhteissa olisi parantamisen varaa. Vielä useamman mielestä media on kohdellut pääministeriä epäreilummin kuin hänen edeltäjiään. Kyselyyn vastasi 19 keskustan piirijohtajaa 21:stä.

Kyselyyn vastanneista piirijohtajista kymmenen mielestä Sipilä on epäonnistunut mediasuhteissa.

– Olisi hän voinut joskus paremminkin toimia. Parissa kohtaa on tullut ylilyöntejä, perustelee Päijät-Hämeen piirin Jukka Mölsä.

– Ei tuossa asemassa oleva ihminen voi provosoitua silloinkaan kun provosoidaan. Toisaalta, ei ole kyetty tuomaan hyviä asioita esille tarpeeksi hyvin, sanoo Helsingin Ville-Veikko Rantamaula.

Uutissuomalainen kysyi piirijohtajilta tiistaina ja keskiviikkona, onko Sipilä onnistunut mediasuhteissa. Viiden piirijohtajan mielestä Sipilä on onnistunut hyvin.

– Jos on ollut pääministeri ja puolueen puheenjohtaja jo vuosia, ja sinä aikana on tapahtunut vain pari yhteentörmäystä median kanssa, niin en pidä sitä huonona tuloksena, Varsinais-Suomen Jani Kurvinen huomauttaa.

Neljä vastaajaa ei halunnut tai osannut kertoa kantaansa kysymykseen.

Some on täynnä Sipilä-haukkuja.

Vastanneista piirijohtajista 12:n mielestä media on kohdellut Sipilää epäreilummin kuin muita pääministereitä.

– Hänestä on kaiveltu asioita, jotka eivät normaalisti kuulu pääministeriyteen, Karjalan piirin Jouni Kemppi sanoo.

– Ainakaan ruotsinkielisessä lehdistössä ei tunnu olleen mitään muuta kuin negatiivista Sipilästä, huomauttaa ruotsinkielisen piirin Peter Knuts.

Neljän piirijohtajan mielestä media ei ole kohdellut Sipilää muita epäreilummin.

– Kyllä pääministeri joutuu kokemaan enemmän kuin tavallinen poliitikko ja tavallinen poliitikko enemmän kuin tavallinen ihminen, Varsinais-Suomen Jani Kurvinen tiivistää.

Kolme piirijohtajaa ei halunnut tai osannut vastata kysymykseen, onko media kohdellut Juha Sipilää epäreilummin kuin muita pääministereitä.

Tietokirjailija Risto Uimonen muistuttaa, että piirien johtajat tarkastelevat asiaa oman puolueen näkökulmasta.

– Ei Sipilä ole mitenkään selvästi huonompaa kohtelua saanut kuin muut pääministerit.

Uimonen on esimerkiksi kirjoittanut kirjan pääministereiden mediasuhteista yhdeksän pääministerin osalta sekä Sipilän elämäkerran.

– Kaikki pääministerit ovat vuorollaan joutuneet median ruodittaviksi. Kenelläkään se ei ole jatkuvaa.

Etelä-Hämeen piirin Timo Silván uskoo, että epäreiluuden tunteessa on kyse myös kulttuurin muutoksesta, kuten sosiaalisen median suosiosta.

– Näyttää siltä, että media kohtelee Sipilää huonommin kuin aikaisempia pääministereitä, vaikka se saattaa johtua siitä, että aika on muuttunut.

Uimonen on osittain samaa mieltä.

– Väitteessä on sillä tavalla perää, että tilanne nimenomaan näyttää siltä kuin kohdeltaisiin epäreilusti. Some on täynnä Sipilä-haukkuja. Vaikutelmaan vaikuttaa myös se, että eduskunnassa on tällä hetkellä kuusi oppositiopuoluetta ja kolme puoluetta hallituksessa. Oppositiolla on volyymiylivoima eli he pääsevät erittäin voimakkaasti Sipilä-haukkuineen esiin.

Asiantuntija: Hyvätuloiset saivat tuplakevennykset – ”Parasta olisi, että veroja maksettaisiin enemmän”

Kuva: Lehtikuva

Hyvätuloisten motiivi rahoittaa hyvinvointipalveluja rapautuu. Yleisiä sosiaalipalveluja pidetään itsestäänselvyytenä, eikä solidaarisuus vaikeissa elämäntilanteissa oleville tahdo riittää, toteaa ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja.

Hän huomauttaa, että veronkevennysten myötä hyvätuloiset saavat yleiset sosiaalipalvelut kuten päivähoidon suhteellisesti huokeammin kuin muut.

– Verokevennysten myötä he maksavat hyvinvointipalveluista suhteellisesti vähemmän. Lisäksi päivähoidon maksukaton takia heille jää käteen enemmän rahaa.

Maaliskuun alusta päivähoidon maksuja alennettiin keskituloisilta ja poistettiin pienituloisimmilta. Eniten ansaitsevien maksut pidettiin ennallaan.

Kananojan mukaan päivähoitomaksujen porrastusta voisi jyrkentää.

– Monissa maissa päivähoidosta maksetaan reilusti enemmän. Suomessa maksupolitiikka ja verotus pitäisi katsoa kokonaan uudelleen. Ei hyvinvoivien maksuja voi kahta kautta vähentää.

Jaetaan mahdollisuudet ja riskit

Kananoja on huolissaan hyvinvointipalveluiden säilymisestä.

– Parasta olisi, että veroja maksettaisiin enemmän.

Hän varoittaa, että jos julkisten hyvinvointipalveluiden maksuja nostetaan reippaasti, keskiluokka siirtyy käyttämään yksityisiä palveluja.

– Jos hyvinvoivaa väestönosaa varten syntyy esimerkiksi oma päivähoitosysteemi, se ei ole pitkän päälle hyvä kehitys.

Vanhustenhoidossa maksut ovat Kananojan mukaan turhankin korkeat, sillä kaikilla keskituloisillakaan ei ole myytävää omaisuutta, jolla rahoittaa tehostetun palveluasumisen maksut.

– Menneiltä hallituksilta on jäänyt vanhustenhoidon maksujärjestelmä remontoimatta. Monilla vanhoilla on vaikeita tilanteita, myös kotipalveluissa.

Kananojan mukaan yhteisvastuu on vähentynyt.

– Viime vuosina on näyttänyt siltä, että vanhuuden riskejä ei kanneta yhdessä, vaan se menee omalle vastuulle.

Hän toivoisi nykyiseen hyvinvointikeskusteluun solidaarisuutta.

– Sitä 1970-luvun muutosten valmistelussa ollutta ajattelutapaa kaipaa tänä päivänä tosi paljon. Silloin ajatuksena oli, että annetaan samanlaiset mahdollisuudet päivähoidossa ja peruskoulussa ja että elämässä on riskejä kuten terveysriskejä, joita kansalaiset rahoittavat yhdessä verovaroin.

Hyvinvoinnin perusta kyseessä

Jos motiivi veronmaksuun häviää, samalla katoaa kolmen vuosikymmenen työ, jolla rakennettiin hyvinvoinnin perustaa.

Kananoja nimeää 1970-luvun alussa tulleet peruskoulun, kansanterveyden ja päivähoidon merkittävimmiksi hyvinvoinnin tukipylväiksi.

– Ne olivat hyvin käänteentekeviä muutoksia, joilla perustasoa vahvistettiin ja kansalaisten luokkajako koulutuksessa päättyi.

Kansanterveyslaki siirsi hoidon painopisteen perusterveydenhoitoon. Kananoja harmittelee, että lakia ei ole vieläkään saatu toimimaan tarkoitetulla tavalla.

Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien yhdenmukaistaminen 1980-luvulla oli iso muutos, sillä aiemmin valtionosuudet jaettiin toimintokohtaisesti. Kananojan mukaan avohuollon sosiaalityöhön ei saatu rahaa juuri ollenkaan, mutta kylläkin laitosmuotoiseen huoltotyöhön eli mm. lastenkoteihin. Uusi rahoitusmalli turvasi, että kunnat saivat varoja myös ongelmien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen.

Kananojan mukaan kyse oli isosta uudistusryppäästä. Saman aikaan saatiin sosiaalihuoltolaki ja kuntapalveluita saattoivat ryhtyä tuottamaan ostopalveluina myös kolmas sektori ja yksityiset yritykset.

Kun vielä valtionosuudet sidottiin väestöpohjaan 1990-luvun alussa, se antoi kunnille mahdollisuuden toteuttaa haluamaansa sosiaalipolitiikkaa.

Yhteisvastuu punnitaan nyt

Kolmen vuosikymmenen saavutuksia yhdisti yhteisvastuun ajatus, Kananoja sanoo.

– Sitä ei enää ole. Yhteisvastuuta tunnetaan niin kauan, kun siitä itsekin voi saada jotain. Keskiluokka suostuu maksamaan veroja, kun se saa itsekin palveluja.

Keskiluokan saamat sosiaalipalvelut ovat tavallaan muuttuneet näkymättömiksi, itsestäänselvyyksiksi. Samalla sosiaalihuollolle jäävät kaikista vaikeimmissa tilanteissa olevien auttaminen, eli päihdeongelmaiset, mielenterveyspotilaat ja lastensuojelun asiakkaat.

– Siinä se solidaarisuus testataan, eli olenko valmis maksamaan veroja palveluihin, joita en itse tarvitse, Kananoja toteaa.

– Nyt ollaan käännekohdassa. Jos ei haluta maksaa veroja, niin yleinenkin palvelu kärsii. Verovaroistahan maksetaan sekä yleiset että erityispalvelut. Veronmaksuhalukkuuden katoaminen on hyvinvointivaltion suurin ongelma.

UP/Birgitta Suorsa

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Olen itse kohdannut niin asiatonta puhetta kuin asiatonta koskettelua kansanedustajana” – Li Andersson osallistuu #metoo-keskusteluun

Kuva: Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

Monien muiden poliitikkojen tavoin myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson osallistuu Facebook-päivityksellä seksuaalista häirintää vastustavaan #metoo-kampanjaan.

– Olen nähnyt niin monta #metoo-häsäriä mun sosiaalisissa medioissa. Jotkut jakavat myös tarinoita, mutta suurin osa tyytyy vain viestimän, että “kyllä, minäkin”. Tarinoiden kertominen on kaikkea muuta kuin helppoa. Muistot seksuaalisen häirinnän, ahdistelun tai asiattoman kohtelun kohteeksi joutumisesta ovat kipeitä ja niihin liittyvät yleensä myös häpeän ja syyllisyyden tunteita, Andersson kirjoittaa.

Hän uskoo, että monet myös jättävät kokemuksiaan kertomatta siksi, että pelkäävät kommentteja joissa vähätellään mitä he ovat kokeneet, tai joissa syytetään ylireagoinnista tai kaikkien miesten syyllistämisestä.

– Ei tässä ole siitä kyse. Kampanjan arvo on siinä, että se tekee näkyväksi ongelman, joka on laajalle levinnyt ja suuri. Se tekee näkyväksi, kuinka moni kantaa mukanaan tarinoita pelottavista ja ahdistavista kokemuksista. Ja se nostaa esille, kuinka arvottomaksi ihminen helposti tuntee itsensä, jos valtaa pitävä ahdistelee seksuaalisesti.

Pettymys ”hyvien ihmisten hiljaisuuteen”.

Li Andersson muistuttaa, ettei politiikkakaan ole ahdistelusta vapaa.

– Vaikka traumaattisimmat henkilökohtaiset kokemukseni ovat politiikan ulkopuolelta, olen itse kohdannut niin asiatonta puhetta kuin asiatonta koskettelua kansanedustajana. Häirintä ja ahdistelu ovat valitettavasti niin yleistä, että siihen voi törmätä niin kadulla kuin joukkoliikenteessä, baarissa kuin työpaikalla tai koulussa.

Andersson toivoo, että #metoo:n kaltaiset kampanjat johtavat siihen, että ongelmasta ei olla hiljaa ja että sitä ei vähätellä.

– Olen jo kauan aikaa itse ollut pettynyt siihen, mitä kutsun “hyvien ihmisten hiljaisuudeksi”. Että niin usein on ihmisiä paikalla, jotka myös voisivat ääneen puuttua, mutta valitsevat hiljaisuuden.

 

Ministeri kertoo, kuinka häntä ahdisteltiin: ”Olen miettinyt sitä puistatuksella viime päivinä paljon”

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoo avoimessa Facebook-päivityksessään, kuinka häntä ahdisteltiin vuosi sitten.

”Olen miettinyt sitä puistatuksella viime päivinä paljon. Puolituttu mies tuli sidosryhmäkekkereillä käytävällä vastaan. Oli alkuilta. Olin matkalla naistenhuoneeseen. Hän halasi liian läheisesti, halasin sopivan etäisesti takaisin. Otin pari askelta taaksepäin. Sitten hän yhtäkkiä tarrautui minuun epäsopivalla tavalla ja kysyi virnistellen: ”Olet varmaan perehtynyt soteen ihan täysin rinnoin”.”

Saarikon mukaan tilanteessa pahinta oli se, ettei hän pystynyt sanomaan mitään.

”Otin pari lisäaskelta taakse ja peruutin itseni pois. Vasta monta hetkeä myöhemmin tajusin mitä oli tapahtunut. Suututti, hävetti, ahdisti.”

Saarikko kirjoittaa #metoo-kampanjasta, että on ollut ravistelevaa lukea ihmisten kokemuksia ahdistelusta ja seksuaalisesta häirinnästä.

”Ne suututtavat ja tekevät surulliseksi. Kirjoituksista näkee, miten iholle muistot tulevat.”

AVAINSANAT