Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Turussa lautakunta käsitteli useita merkittäviä uudis- ja täydennysrakentamisen mahdollistavia kaavoja

Uudisrakentamisen tahti Turussa on tällä hetkellä kovaa. Jatkuvasti kasvavat tarpeet laittavat Turun kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan koville.

Kaupunginhallitukseen etenevä Hirvesalon osayleiskaava jäi lautakunnassa kuitenkin tiistaina vielä viikoksi pöydälle. Tänä aikana lautakunnan jäsenet käyvät tutustumassa kaava-alueeseen paikan päällä. Turun SDP näkee tärkeänä, että kaupungin tulisi Hirvensalon alueella vastata positiivisen rakennemuutoksen haasteisiin luontoa kunnioittavalla monipuolisella rakentamisella.

– Teknisistä haasteista huolimatta Latokari-Lauttaranta alueen kaavoitusprosessia tulisi kaavoituksessa pitää keskiössä, mikä mahdollistaa merellisen kaupunginosan rakentumisen keskustan palveluiden välittömään läheisyyteen 2030-luvulla, kertoo Turun kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan jäsen Ville Lintunen (sd.).

– Uusi merellinen kaupunginosa tukisi valmistuvaa Syvälahden monitoimitaloa, suunniteltuja kevyen liikenteen väylä- ja siltaratkaisuja sekä mahdollistaisi vesitse tapahtuvien joukkoliikennepalveluiden kehittämisen, Lintunen jatkaa.

Olisi kohtuutonta, että alueen asukkaat joutuisivat olemaan vielä vuosia epätietoisuudessa.

Lautakunnan kokouksessa SDP asettui kannattamaan poikkeamispäätöksen myöntämistä Kakolan alueelle rakentuvalle uudisrakennukselle. SDP:n ryhmän kannalta keskeistä oli, että rakentamista nopeuttava poikkeamispäätös ei kasvata rakennusoikeutta ja vastaa asemakaavassa tontille suunniteltua rakennusta.

– Koimme, että Kakolan alueen asukkaille sekä sieltä asunnon hankkiville turkulaisille on parempi, että Kakolan alue rakentuu valmiiksi mahdollisimman nopeasti 2020-luvun alkupuolella.

Lisää aiheesta

– Olisi kohtuutonta, että alueen asukkaat joutuisivat olemaan vielä vuosia epätietoisuudessa asuinympäristönsä lopullisesta muodosta sekä pahimmassa tapauksessa rakennustyömaan jatkuvassa läheisyydessä jopa 2020-luvun puolivälin ylitse, Lintunen perustelee.

Linnafältin alueelle monipuolisia asumismuotoja tuovan Turku Energian tontin asemakaavoituksen osalta SDP:n ryhmä kannatti velvoittavuutta suunnitelmassa esitettyjen viherkattojen rakentamiselle. Kohteena Turku Energian kortteli toimiikin hyvänä pilottina Turun viherkatto rakentamiselle.

Helsinginkadun kaaren asemakaavan muutoksen osalta SDP:n ryhmä kannatti Vasemmistoliiton muutosesitystä, joka olisi vähentänyt kaavaesityksestä yhden sisäpihalle suunnitelluista asuinkerrostaloista. Muutos olisi mahdollistanut kerrostalojen väljemmän sijoittelun ilman vastakkaisia ikkunoita sekä kasvattanut asuinviihtyvyyttä suuremman piha-alueen myötä. Tälle ei lautakunnassa vasemmistoliittoa lukuun ottamatta löytynyt kuitenkaan kannatusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE