Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Turvatakuut hankalampi asia Ruotsille kuin Suomelle”

Ilkka Kanerva uskoo, että Ruotsin varovaisempaa suhtautumista selittää vahva sotilaallisen liittoutumattomuuden perinne.

Mahdolliset kahdenkeskiset turvatakuut ovat vaikeampi kysymys Ruotsille kuin Suomelle, sanoo eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.). Hän uskoo, että Ruotsin varovaisempaa suhtautumista selittää vahva sotilaallisen liittoutumattomuuden perinne. Keskinäiset turvatakuut voisi ymmärtää puolustusliittona.

– Sotilaallisen liittoutumattomuuden oppi on Ruotsissa niin syvässä ja vahva historiallisista syistä, etteivät he halua sitä oppirakennelmaa murtaa, arvioi Kanerva STT:lle Tukholmassa suomalais-ruotsalaisen puolustusseminaarin yhteydessä.

Kanervan mukaan Suomen ja Ruotsin keskinäiset turvatakuut voisivat ehkäistä konflikteja ja kriisejä ennalta. Hän pitää tärkeänä, että mahdollisessa kriisitilanteessa ei enää olisi epävarmuutta toimintatavoista tai että yhteistyöstä pitäisi alkaa neuvotella.

– Se toimintavarmuus, joka siitä (puolustusliitosta) saadaan, lisäisi ehdottomasti vakautta ja merkitsisi sitä, että tämä koettaisiin mahdollisen potentiaalisen vihollisen suunnasta vahvistuneena pelotekynnyksenä.

Ei samaa valmiutta

Kanerva uskoo, että Suomessa olisi valmiutta edetä turvatakuissa Ruotsin kanssa, jos ajattelu Ruotsissa vain muuttuu suotuisammaksi.

– Tangoon tarvitaan kaksi, vanhaa sanontaa lainatakseni, ja ei tässä ole pokattu (kumarrettu) Ruotsille, kun tiedetään, ettei siellä vielä ole ihan samaa valmiutta, hän sanoi.

Lisää aiheesta

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd.) ei sulje pois mahdollisuutta turvatakuisiin Ruotsin kanssa.

– En halua automaattisesti poissulkea vaihtoehtoja ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisistä kysymyksistä. (Mutta) pidän mielekkäämpänä etenemistä, jossa pidetään tarjottimella erilaisia vaihtoehtoja, hän sanoo STT:lle.

Puolustusliiton ja turvatakuiden sijaan Kari haluaisi ensin käydä keskustelua puolustusyhteistyön eri tasoista.

Suomi ykköskumppani

Ruotsin porvarioppositiosta kysyttiin keskiviikkona, olisiko Ruotsin ja Suomen syytä edetä keskinäisen puolustusliiton sijaan pikemminkin sotilasliitto Natoa kohti.

– Keskinäiset turvatakuut (Suomen ja Ruotsin välillä) ovat paljon huonompi vaihtoehto kuin että molemmilla mailla olisi sellaiset (takuut) muiden Nato-maiden kanssa, sanoi maltillisen kokoomuksen puolustuspoliittinen äänitorvi Hans Wallmark STT:lle.

Ruotsin puolustusministeri, sosiaalidemokraattien Peter Hultqvist ei keskiviikkona kommentoinut asiaa aikataulusyistä.

Seminaarissa puhunut Hultqvist toisti, että Ruotsin on koordinoitava turvallisuuspoliittiset toimensa Suomen kanssa. Hän ei pidä järkevänä, että päätöksiä tehdään muita huomioimatta.

– Sellainen toiminta ei ole kohtuullista, hän arvioi.
Suomi ”on ja pysyy” tärkeimpänä kumppanina puolustusasioissa, painotti Hultqvist.

Matias Åberg

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE