Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tuskin seuraisi irtisanomista” – Niinistö puolustaa sotilaiden pakkoa kansainvälisiin tehtäviin

Jussi Niinistö olettaa, että vapaaehtoisia löytyy kansainvälisiin tehtäviin ilman pakottamistakin.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) puolustaa suomalaissotilaiden pakkoa lähteä kansainvälisiin tehtäviin.

Eduskunnassa keskusteltiin muutoksista lakiin Puolustusvoimista, jotta kansainvälisen sotilaallisen avun antaminen ja vastaanottaminen helpottuisi.

Niinistö uskoo, että vapaaehtoisia tehtäviin kuitenkin löytyy. Hän sanoo, että kieltäytymisestä tuskin seuraisi irtisanomista vaan varoitus.

Reserviläisille ja varusmiehille kansainvälisiin tehtäviin osallistuminen olisi jatkossakin vapaaehtoista. Henkilöstöjärjestöjen mukaan uudenlaisiin kansainvälisiin tehtäviin lähdön pitäisi perustua kriisinhallinnan tapaan vapaaehtoisuuteen myös henkilöstön, ei vain reserviläisten osalta.

Lakia sovellettaisiin EU:n yhteisvastuulausekkeeseen ja keskinäisen avunannon lausekkeeseen perustuviin päätöksiin.

Hallituksen esityksen mukaan laki ei nykyään mahdollista esimerkiksi Puolustusvoimien osallistumista toisen valtion aluevalvontaan, joten sitä on tarvetta muuttaa. Kysymys nousi taannoin esiin, kun arvioitiin Suomen osallistumista Islannin ilmatilan valvontaan yhdessä Norjan ja Ruotsin kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE