Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tutkija luokittelee kansanedustajat ja paljastaa, miten syntyy mystinen noste – “keskitason puurtajakin” voi edetä ministeriksi

Yhteiskuntatieteiden tohtori Karina Jutila kirjoittaa pamfletissaan Pilaako eliitti Suomen? ammattipoliitikkojen osaamisesta ja osaamisen vaihtelusta.

Ylipäänsä Jutilan mukaan kansanedustajaksi voi nousta sattumaltakin. Esimerkiksi Pirkko Ruohonen-Lerner (ps.) nousi ääniharava Timo Soinin (ps.) vetämänä eduskuntaan vain noin tuhannella äänellä. Anneli Jäätteenmäen (kesk.) vanavedessa eduskuntaan eteni aikanaan Pertti Salovaara (kesk).

Jutilan mukaan läpimeno on valtakirja kansalta, se ei ole osoitus politiikkataidoista.

Jutilan pamfletin on julkaissut Kunnallisalan kehittämissäätiö. Karina Jutila tunnetaan myös keskustaliberaalin Ajatuspaja e2:n johtajana.

Jutila luokittelee kansanedustajia. Suurin ryhmä on hänen mukaansa keskikastin osaajat, joilla on uran alussa vaalipiiritason verkostoja, vähintäänkin kuntapolitiikan osaamista ja sukkela ulosanti. Niillä pärjää kampanjoinnissa, ja ne auttavat työssä alkuun.

– Keskitason puurtaja voi edetä parissa vaalikaudessa valiokunnan puheenjohtajaksi, eduskuntaryhmän johtopaikoille ja ministeriksikin.

Asiatuntija ei automaattisesti ymmärrä politiikkaa.

Lisää aiheesta

Jutila huomauttaa, että eduskunnassa on myös niitä, joilla ei ole työelämän perustaitoja.

– Kyky omaksua tietoa, priorisoida, aikatauluttaa työtä ja saada kollegojen luottamusta on heikko. Kun pohjakunto on huono, edustajan tehtävä hengästyttää tai lamaannuttaa.

Kolmanteen ryhmään kuuluvat politiikan huiput.

– Heillä on hyvät tiedonhankintataidot ja kyky tehdä itse valideja päätelmiä ja päätöksiä myös kovissa paineissa. Kovatasoinen poliitikko ei ole viestejä välittävä postikonttori. Hän on vastuunkantaja, joka tuottaa tiedollista lisäarvoa päätöksentekoon ja ansaitsee luottamusta yli puoluerajojen. Oma ajattelu ja harkinta takaavat sen, että mielipiteet ovat johdonmukaisia ja poukkoilu harvinaista.

Karina Jutilan mukaan vaikeimmin määriteltävä ryhmä ovat asiantuntijat, joilla on takana ura muualla, erityisosaamista ja tunnettuutta, mutta ei välttämättä puoluepoliittista profiilia.

Anne Berner, Lauri Ihalainen, Ilkka Kantola, Anna Kontula, Jaana Laitinen-Pesola, Eero Lehti, Antti Rinne, Juha Sipilä, Kari Tolvanen ja Juhana Vartiainen ovat esimerkkejä tästä, Jutila listaa.

Vartiaisen hän nimeää yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi, joka tuottaa innokkaasti ideoita ja testauttaa niitä julkisuudessa, mutta vaikuttava kädenjälki eduskunnassa puuttuu vielä.

– Asiantuntijuus ei tarkoita automaattisesti politiikan lainalaisuuksien ymmärtämistä.

Jutila mainitsee, että lyhyestä eduskuntaurasta huolimatta Berner, Ihalainen, Rinne ja Sipilä ovat edenneet nopeasti.

– Berneristä ja Ihalaisesta tuli ministereitä jo ensimmäisellä eduskuntakaudella. Pääministeriys aloitti Sipilän toisen kauden, kun takana olivat valinta puolueen puheenjohtajaksi ja vaalivoitto. Rinne nousi ensin puolueensa johtoon ja ministeriksi ja vasta sen jälkeen kansanedustajaksi. Heidän aiemmat mainetekonsa avittivat nousua politiikassa.

– Nopeita nousijoita löytyy myös nuoremmista. Vuosikymmen sitten Paula Lehtomäki ja Henna Virkkunen, nyt Li Andersson, Antti Lindtman ja Annika Saarikko ovat saaneet valta-asemia jo uran alussa.

“Tapaus on esimerkki ministerin tehtävän vähättelystä.”

Karina Jutila pohtii pamfletissaan myös syita poliitikon ripeälle urakehitykselle.

– Kansanedustajasta merkittäväksi vaikuttajaksi voi nousta vain, jos on nöyryyttä ja päätä opetella lajia. Ammattipoliitikoksi ei voi oppia ulkopuolella.

Jos politiikkaan valikoituu taitavia ja kehittyviä ihmisiä, se heijastuu myönteisesti julkiseen keskusteluun, politiikan prosesseihin, päätöksiin ja kansalaisten käsityksiin politiikasta.

– Jos avainpaikalle valitaan sopimaton henkilö, politiikan uskottavuus kärsii. Esimerkiksi laborantti Jari Lindströmin valintaa oikeusministeriksi on arvosteltu. Lindström ei edes yritä esittää osaavansa oikeusministeriön asioita, vaan toimii lähinnä ministeriön yleisjohtajana. Tapaus on esimerkki ministerin tehtävän vähättelystä. Se, että ihminen on mukava, työteliäs ja rehti, ei aina riitä.

Jutila painottaa, ettei politiikka ole puhtaasti osaamiskysymys. Olennaista on myös halu ja kyky toimia eettisesti oikein. Poliitikon työmoraalin pitää olla kansan ja kollegojen luottamuksen arvoinen.

Valmiimpia kansanedustajia ovat ne, jotka ovat olleet kovatasoisten poliitikkojen avustajia tai eduskuntaryhmän palveluksessa.

Paavo Arhinmäki, Antti Kaikkonen, Kai Mykkänen, Jussi Niinistö ja Annika Saarikko ovat esimerkkejä kansanedustajista, joilla oli jo ensimmäisellä kaudella ammattilaisen politiikan taju ja osaamista. Tunnettuutta, verkostoja ja vaikutusvaltaa oli helppo kerryttää tältä pohjalta.

Toinen tie on Jutilan mukaan yhtä mahdollinen, jos oppimiseen on asenne kohdallaan. Esimerkiksi Paula Lehtomäkeä ja Henna Virkkusta auttoivat ministereiksi lahjakkuus, ahkeruus ja määrätietoisuus.

“Senioriteettiperiaate jyrää edelleen.”

Yhteistä politiikan menestyjille on Jutilan mielestä kyky aistia.

– Kyky vaistota ennakolta on valmistautumisen ja stressinhallinnan kannalta olennaista myös politiikassa. Kokemus kehittää politiikan ”hoksnokkaa” eli kykyä päätellä ja tehdä uhka- ja mahdollisuusarviointia.

Kokemuksen varjopuolena politiikassa on kyynistyminen.

– Siltä voi välttyä, jos säilyttää uteliaisuuden ja halun kehittyä. Kyky pysähtyä, havainnoida ja hämmästyä on tärkeää politiikassa kuten muussakin elämässä. ”Yön yli nukkumista” parjataan turhaan.

Jutila neuvoo aloittelevia poliitikkoja. Heidän on hyvä osata arvioida, milloin kannattaa olla esillä ja milloin seurata sivusta.

– Senioriteettiperiaate jyrää edelleen eduskunnassa, eikä sitä vastaan protestointi johda muuhun kuin itsensä nolaamiseen ja kielteiseen muistijälkeen. Omalle kohdalle sattuvat valiokuntapaikat kannattaa ottaa tyynesti vastaan.

– Valiokuntatyö kannattaa hoitaa kunnolla, asiat opetella, kokouksissa istua ja erikoistua omalla tontilla niin hyvin, että siitä
hyötyvät kollegat valiokunnassa ja eduskuntaryhmässä. Turhaa huolta ei kannata aiheuttaa.

Karina Jutila toteaa, että noste on vanhanaikainen käsite, mutta se toimii politiikassa yhä.

– Jos lahjakas, karismaattinen, huumorintajuinen ja neuvottelutaitoinen poliitikko tekee työnsä hyvin eikä hölmöile, luottamus kasvaa, nostetta syntyy ja ura etenee. Ainakin siitä kannattaa lähteä, että hyvä työ huomataan ja palkitaan.

Jutilan mielestä poliitikkojen kannattaisi myös nykyistä useammin turvautua kirjoittamisen ja puhetaidon opettajiin – ja myöntää oma keskeneräisyytensä.

– Poliitikko, joka on hyvä kirjoittaja, on usein myös ahkera lukija. Esimerkiksi Erkki Tuomiojan tietopohja on vakuuttava ja se  näkyy työssä. Kieli on selvästi tekemisen väline. Toinen konkari Seppo Kääriäinen on myös taitava sanoja ja ajatusten kiteyttäjä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE