Ulkomaat

Tutkija: Muuttunut taloustilanne vei pohjan demareitten kamppailukyvyltä

AFP Photo
Norjan tulevakin pääminsteri on Erna Solberg.
AFP Photo
Norjan tulevakin pääminsteri on Erna Solberg.
AFP Photo
Norjan tulevakin pääminsteri on Erna Solberg.

Suomalaistutkijan mukaan Norjan talouden kääntyminen kasvuun vei pohjan työväenpuolueen vaalikampanjalta.

– Työväenpuolueen koko oppositiokausi perustui siihen, että Norja oli ikään kuin taloudellisessa lamassa, kun työttömyyskin oli viidessä prosentissa. Viime kuukausina talous on kuitenkin kääntynyt nousuun ja tämän myötä heidän taktiikkansa vanheni käsiin, sanoo Helsingin yliopiston Pohjoismaiden tutkimuksen dosentti Johan Strang.

Strangin mukaan vaalitulos merkitsee sitä, että Erna Solberg jatkaa Norjan pääministerinä.

– Hyvin todennäköisesti hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla eli edistyspuolue on mukana hallituksessa ja sitten pari pientä tukipuoluetta. Tosin pienpuolueet ovat vähän vihjanneet, että ne eivät enää automaattisesti tue tätä hallitusta joka asiassa. Varsinkin kristilliset ovat syyttäneet vaalitappiostaan sitä, että he ovat olleet liian passiivinen hallituksen tukipuolue, Strang analysoi.

Vaikka Solbergin hallituksen jatko vaaleissa varmistuikin, voi hallitusneuvotteluista tulla mielenkiintoiset.

– Miten konservatiivit pääsevät sopuun esimerkiksi kristillisten kanssa maahanmuutosta tai venstren kanssa ympäristöstä ja öljystä? Konservatiivit tarvitsevat nyt molempien tukipuolueiden apua, kun ennen vaaleja niille riitti periaatteessa vain yhden puolueen tuki. Voi olla, että vaikka pienet tukipuolueet menettivät vaaleissa suosiota, niin ne saavat nyt itse asiassa lisää valtaa.

Keskustan menestys vaaleissa juontaa Strangin mukaan pitkälti paikallishallinnon kysymyksiin.

– Norjassa on käynnissä samanlainen kuntauudistus kuin Suomessakin. Lisäksi on käyty runsaasti muitakin paikallishallintoon liittyviä keskusteluja: esimerkiksi lentokenttiä ja puolustuksen tukikohtia on lakkautettu. Keskustan suosio perustuu paljolti juuri tähän.

– Norjan pohjoisilla alueilla keskusta on vienyt hyvin paljon ääniä juuri demareilta. Keskustahan oli luvannut tukea työväenpuoluevetoista hallitusta, mutta katsotaan nyt, mitä he tekevät tässä uudessa tilanteessa ja miten he pyrkivät saamaan omaa ääntään kuuluviin, Strang miettii.

Hannu Aaltonen, STT

 

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat