Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tutkija: Päätös jäädyttää parlamentin työskentely Johnsonin pääministerikauden suurin virhe

Britannian parlamentin alahuoneen puhemies John Bercow puhui medialle tiistaina Lontoossa.

Britannian parlamentin viiden viikon istuntotauko on osoittautunut Boris Johnsonin pääministerikauden suurimmaksi virheeksi, sanoo Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen yliopistotutkija Timo Miettinen.

Britannian korkein oikeus katsoi tänään, että poikkeuksellisen pitkä istuntotauko oli laiton.

– Hallitus, jonka pitäisi nauttia parlamentin luottamusta, on tällä päätöksellä selkeästi kävellyt parlamentin vaikutusvallan yli. Tämä on valtiosääntötasolla ja poliittisesti merkittävin virhe, jonka Johnson on tehnyt.

Miettisen mukaan korkeimman oikeuden tuomion mahdolliset seuraukset kohdistuvat nimenomaan Johnsoniin, jonka lyhyt pääministerikausi on muutoinkin ollut kivikkoinen.

– Hän on hävinnyt kaikki parlamenttiäänestyksensä ja menettänyt viikossa parlamentaarisen enemmistön. Nyt kun tämä keskeinen päätös parlamentin istuntokauden jäädyttämisestä osoittautui vielä laittomaksi, niin kyllä tämä yhdistelmä on hyvin poikkeuksellinen, Miettinen sanoo.

“Ei suoria vaikutuksia brexitille”

Yliopistotutkijan mukaan tuomiolla ei ole suoria vaikutuksia Britannian EU-erolle, vaikka markkinareaktiot vaikuttavatkin pitävän sopimuksetonta brexitiä vähemmän todennäköisenä. Esimerkiksi punnan kurssi on kohonnut tänään oikeuden antaman päätöksen jälkeen.

Jos tuomio käynnistäisi tapahtumaketjun, joka johtaisi Johnsonin eroon, muuttaisi se luonnollisesti myös brexit-asetelmaa. Johnson voisi esimerkiksi erota itse tai hänen hallituksensa voitaisiin kaataa epäluottamusäänestyksellä.

– Jos tällainen epäluottamuslause menisi läpi, se avaisi kahden viikon aikaikkunan, jonka aikana uusi hallituksen muodostaja voisi pyrkiä saamaan parlamentin enemmistön taakseen. Tämä voisi avata tien jonkinlaiselle väliaikaiselle virkamieshallitukselle, jonka ainoana tehtävänä olisi ehkä lisäajan hakeminen ennen uusia vaaleja, Miettinen pohtii.

Miettisen mukaan Johnsonin johtama konservatiivipuolue on tällä hetkellä melko hajanainen, eikä vähiten Johnsonin kovaotteisten toimien takia. Syyskuun alussa Johnson erotti puolueestaan kansanedustajat, jotka äänestivät brexitin takarajan mahdollistavan lain puolesta.

– Jos Johnson edelleen käyttäytyy yhtä itsepäisesti kuin hän on aiemmin käyttäytynyt, niin tällä on varmasti merkitystä myös konservatiivipuolueen yhtenäisyyden kannalta.

Oikeusvaltioperiaate pelasi

Timo Miettinen pitää keskeisenä myös sitä, kuinka Britannia on pystynyt puolustamaan rooliaan oikeusvaltiona. Hallituksen vallalle on jouduttu asettamaan rajoja. Ensimmäisen kerran Johnsonin hallituksen valtaa pystyttiin rajoittamaan, kun parlamentti sai läpi esityksensä brexitin lisäajan hakemisesta ja sopimuksettoman eron estämisestä.

Nyt hallituksen toimiin puuttui oikeuslaitos.

– Oikeuslaitos ei vain tyytynyt moittimaan Johnsonia, vaan totesi, että päätös on laiton. Tämä on aika vahva osoitus siitä, että oikeusvaltioperiaate kuitenkin toimii Britanniassa, Miettinen sanoo.
STT–Mika-Matti Taskinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE