Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tutkija: Paikallisen sopimisen laajentaminen uhka palkkatasa-arvolle

Työehtosopimuksissa pitäisi huomioida nykyistä paremmin miesten ja naisten tasa-arvo, sanoo Helsingin yliopiston väitöstutkimus.

Politiikan tutkija Milja Saari käsittelee väitöskirjassaan naisten ja miesten palkkaeroja poliittisena ja oikeudellisena kysymyksenä.

Saari arvioi, että palkkojen paikallisen sopimisen laajentaminen kasvattaisi sukupuolten palkkaeroja. Työehtosopimuksia ei saa Saaren mielestä heikentää.

– Ilman työehtosopimukseen kirjattuja vähimmäisehtoja naiset jäisivät monilla aloilla heikkoon neuvotteluasemaan.

Saari on tutkinut muun muassa yksityisen palvelualan naisvaltaisia työpaikkoja.

Saaren mukaan tasa-arvotyö jää helposti juhlapuheiden tasolle. Esimerkiksi luottamusmiehillä ei ole tutkijan mukaan nykyisin riittäviä oikeuksia saada tietoja palkoista ja seurata palkkatasa-arvoa työpaikoilla.

“Sipilän hallitukselta ei ole suuria avauksia odotettavissa.”

Lisää aiheesta

Milja Saaren tutkimuksen mukaan työpaikkatason tasa-arvotyö edellyttää nykyistä selkeämpää tasa-arvolakia ja työehtosopimuksiin kirjattuja tasa-arvosuunnittelun ja palkkakartoituksen konkreettisia tavoitteita ja niiden seurantaa.

Hänen mukaansa nykyhallituksen politiikka, joka pyrkii purkamaan normeja sekä lainsäädännössä että työehtosopimusjärjestelmässä, uhkaa jättää naisvaltaiset alat palkkojensa paikallisessa sopimisessa tyhjän päälle.

– Sama palkka samasta ja samanarvoisesta työstä naisille ja miehille on perus- ja ihmisoikeus, jota hallitus ja työnantajat eivät voi toimeenpanna tai olla toimeenpanematta sen mukaan kun niin sattuu huvittamaan, tutkija Milja Saari toteaa Helsingin yliopiston nettisivuilla.

Samapalkkaisuuden politiikka pitäisi nähdä osana ihmisoikeuspolitiikkaa ja valtiovallan on otettava vahvemmin vastuu samapalkkaisuusperiaatteen toteuttamisesta.

– Pääministeri Sipilän hallitukselta ei kuitenkaan ole suuria avauksia odotettavissa samapalkkaisuuden toteuttamiseksi, Saari arvioi.

– Sen sijaan on nähtävissä, että palkansaajat ja erityisesti naiset ovat asettumassa oikeistokonservatiivista politiikkaa vastaan ja konsensuskulttuuri rakoilee jo. Massiiviset järjestelmät, kuten työmarkkinajärjestelmä tai sukupuolijärjestelmä, muuttuvat hitaasti, mutta muutos on tehtävissä, Saari jatkaa Helsingin yliopiston sivuilla.

Väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ensi viikolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE