Turva – Hymy

”Herneitä ei tarvitsisi vetää enää kovin syvälle nenään” – Tutkija toivoo asiallista keskustelua vuoden 1918 tapahtumista

Kuva: Oscar Sundberg
Kuva: Vapriikin kuva-arkisto
Lapsi leikkii kadulla pian Tampereen taistelun päättymisen jälkeen Tammelan kaupunginosassa Aaltosenkadulla 10.4.1918. Kuvaaja Oscar Sundberg, Vapriikin kuva-arkisto

Suomen sisällissodan syttymisestä tulee tammikuun lopulla (27.1.) kuluneeksi 100 vuotta. Pian taistelujen alettua sotaa ryhdyttiin molemmin puolin rintamaa nimeämään tavoilla, jotka palvelivat omia päämääriä. Sotavuoden päätyttyä nimet ovat jääneet elämään ja niitä on keksitty lisää. Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Mikko Majander suosii historiantutkimuksen kautta arkikäyttöön vakiintunutta nimitystä sisällissota.

– Englanninkielisenä terminä civil waria on käytetty koko ajan, kun on puhuttu Suomen 1918 tapahtumista. Luulen, että suomenkielisen sisällissota-nimen läpimurto on aika myöhäistä perua. Nimitys popularisoitui Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle -kirjan (1993) yhteydessä, vaikka Ylikangas ei tietenkään sitä keksinyt, Majander sanoo.

Aikaisemmin sovittelevampana nimenä käytettiin 1960-luvulla vakiintunutta kansalaissotaa, jossa oli Majanderin mukaan sisällissotaa suurempi poliittinen lataus. Haussa oli jakolinjat ylittävä konsensus.

Mobilisaatio vapaussotaan oli käyttövoima jo sodan aikana.

– Kansalaissota oli toiseen tasavaltaan sopiva demarisana. Sisällissota tuntui tässä suhteessa vielä neutraalimmalta.

Varsinaisen sodan aikana, taistelujen jo käynnistyttyä kevättalvella 1918, sodalle keksittiin Majanderin mukaan propagandistinen nimi. Valkoinen osapuoli brändäsi sotansa vapaussodaksi.

– Ylikankangas toi tutkimuksessaan esiin vahvasti sen, että Pohjanmaalta lähdettiin taistelemaan nimenomaan ryssiä vastaan eli vapauttamaan Suomea. Sitten Tampereella hölmistyneenä huomattiin, että siellä onkin suomalaisia vastassa. Voi olla, että tulkinta meni överiksi, mutta kyllä mobilisaatio vapaussotaan oli käyttövoima jo sodan aikana.

Työväenliikkeelle vapaussota on ollut nimenä myrkkyä. Majanderin mukaan nimeen kytkeytyy myös takaperoista historiantulkintaa, jota tapaa vielä nykyäänkin. Vapaussodista puhutaan hänen mukaansa yleisesti kansakuntien syntymyyteissä.

On virheellistä tulkita punaisten sotineen Neuvosto-Venäjään liittymisen puolesta.

– Taistelemalla vapaudutaan jostakin alistussuhteesta. Jos vapaussodan voittaja on vapautunut jostakin, niin silloinhan koko kansakunta kuuluu voittajalle ja häviäjäpuoli rajautuu sen ulkopuolelle tai ainakin toisen luokan kansalaisiksi. Sen takia työväenliike kokee sanan vääryydeksi. Taistelivatko punaiset epävapauden puolesta, Majander kysyy.

Valkoisessa historiankirjoituksessa vapaussotaan on liitetty Neuvosto-Venäjän pelko. Ajatus siitä, että Suomi olisi punaisten voiton myötä sulautunut osaksi Neuvostoliittoa voi jälkikäteen arvioiden pitää paikkansa, mutta se on sikäli erikoinen, ettei Neuvostoliittoa ollut sisällissodan aikana olemassakaan. Harva uskoi bolsevikkivallan kestävän.

– Bolsevikit juhlivat talvella 1918 sitä, että olivat pysyneet pystyssä Pariisin kommuunia kauemmin ja olivat siitä itsekin ihmeissään. On anakronistista ja virheellistä tulkita punaisten sotineen Neuvosto-Venäjään liittymisen puolesta.

Luokkasota-nimi vuoden 1918 tapahtumille kuulostaa Majanderin korvissa SKP:läiseltä, vaikka toki sisällisodan leirejä sopii tarkastella sosioekonomisestakin näkökulmasta.  Käsite vakiintui sodan jälkeen Moskovassa perustetun Suomen kommunistisen puolueen SKP:n analyyseihin.

– SKP:n linjan mukaista oli tuoda mukaan luokkakäsite, joka on yhteiskuntateoreettisesti käypä, mutta elävä elämä on moniulotteisempaa. Siinä on vähän akateemis-marxilaista leimaa. Eivät ihmiset ole ja toimi joka tilanteessa mekanistisesti luokkansa edustajina.

Aikalaiskokemusta kuvaa Majanderin mukaan paremmin molemmin puolin rintamaa käytetty sana kapina. Toki merkitys vaihteli riippuen siitä oliko puhujana punainen vai valkoinen.

Tykkään itse kapinasta. Sana on iskevä ja hyvä.

– Punaisten näkökulmasta kapinaan oli kunniallista ryhtyä sortovaltaa vastaan. Sitähän työväenliike oli saarnannut kaikissa lauluissaan jo parikymmentä vuotta ennen sotaa.

– Sorto ja kapina kuuluvat samaan vokabulaariin. Vallankumous on jo vähän fiinimpi, valtioteoreettinen sana. Kapina on arkisempi ja henkilökohtaisempi. Tykkään itse kapinasta. Sana on iskevä ja hyvä.

Veljessotaa Majander pitää neutraalina ilmaisuna, joka ei ota kantaa siihen kumpi puoli on oikeassa.

– Veljessota pukee sanoiksi tragedian ja yleistää kokemuksen, joita sisällissodan aikana esiintyi, kun sota jakoi perheitä rintamalinjojen molemmille puolelle.

Tutkijan näkökulmasta Majander suosii sanaa sisällissota, mutta ei pane pahakseen muitakaan nimityksiä.

– Olen koko lailla salliva tässä suhteessa. Historian tutkimukselle ja menneisyyteen suhtautumiselle on arvokasta, jos tunnustetaan, että moni asia näyttäytyy eri kulmasta erilaiselta ja eri käsitykset pystyvät elämään rauhanomaisesti rinnakkain.

Hän kuitenkin toivoisi, että vuoden 1918 tapahtumista käytettäisiin eri nimiä fiksusti.

– En ole allerginen vapaussota-nimellekään muussa kuin siinä mielessä, että joku nuijii sodan olleen vapaussota eikä mitään muuta. Ajatus siitä, että meillä on vain yksi historia on aikalailla vanhahtava, valtiouskoinen tapa jäsentää maailmanhistoriaa. Vapaussota ankkuroituu siihen vähän tiukemmin kuin joku muu nimi.

– Jos oma näkemys halutaan totalisoida kattamaan kaikkien kokemus, tai tulkintahierarkian huipulle, se on vaarallista. Vapaussodan vaalijat rajaavat helposti positionsa aika kapeasti.

Presidentti puhui aika hyvin toleranssista mitä tämä kansalaisilta vaatii.

Majander uumoilee, ettei sisällissotaa kyetä tänä vuonnakaan muistelemaan täysin sopuisasti.

– Joku tulee varmasti närkästymään joistakin lausumista. Hyvä esimerkki tästä oli, kun Paavo Lipponen käytti sisällissodan vankileireistä Ykkösaamussa nimitystä keskitysleiri ja älähdys kuului. Herkässä asiassa tulee helposti sanomista. Toivon ja ajattelisin, että suomalaiset ovat näistä asioista puhuneet niin runsaasti ja niin monella tavalla, että herneitä ei tarvitsisi vetää enää kovin syvälle nenään.

Väitteet siitä, ettei sisällissodan tapahtumista olisi tarjolla tietoa, Majander kuittaa väärinä. Tietoa on ollut hänen mukaansa tarjolla jo vuosikymmeniä kaikille, joilla on ollut halua ottaa selvää.

– Presidentti puhui uudenvuoden puheessaan aika hyvin toleranssista mitä tämä kansalaisilta vaatii. Tuntuisi hassulta, että joku puoli vaatisi nyt yksinoikeutta määritellä, että mikä se sota oli.

Tutkimus selvitti: Näin leipäjonoissa käyvistä puhutaan verkossa – Tutkijat haluavat jonot pois kaduilta: ”Inhimillisyyden takia”

Kuva: Kari Hulkko

Leipäjonoissa käy suomalaisen hyvinvointivaltion asukkaita, joiden tarve täydentää heikkoa taloudellista tilannettaan johtuu erityisesti heikosta perusturvan tasosta, rakenteellisesta eläkeläisköyhyydestä ja keski-ikäisten yksinäisten työttömien syrjäytymisalttiudesta.

Näin tiivistää hyvinvointitutkija Tuomo Laihiala 1.2. Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavan sosiologian väitöstutkimuksensa tuloksia.

Sipilän (kesk.) hallituksen päätös leikata erilaisia sosiaalitukien indeksejä on entisestään myrkkyä monille ja uhkaa kasvattaa leipäjonoissa kävijöiden määrää.

– THL on julkaissut työpaperin, jonka perusteella on laskettu, että vähimmäisturvalla elävien suhteellinen asema tulee tämän vaalikauden aikana heikkenemään. Se toki asettaa paineita hyväntekeväisyysavulle. Suurin osa leipäjonoissa käyvistä on pitkään työttöminä olleita työmarkkinatuella tai toimeentulotuella eläviä tai huonotuloisia eläkeläisiä. Vähimmäisturvassa tapahtuvat indeksileikkaukset näkyvät aivan varmasti heidän asemassaan, Laihiala arvioi Demokraatille.

– Jos nyt on Suomen taloudessa näkyvissä suotuisimpia merkkejä, ne eivät kuitenkaan näiden ryhmien arjessa näy. Siitäkin on ollut huolestuttavaa uutisointia, että lapsiperheiden ja nuorten osuus olisi leipäjonoissa kasvanut.

Laihiala toivoo, että hänen tutkimuksensa voisi tuoda päättäjille tietoa maamme eriarvoistumisesta ja havahduttaa siihen. Politiikan pitäisi Laihialan mukaan pyrkiä huono-osaisuuden pitkittymisen ja kasautumisen ehkäisemiseen nykyistä tehokkaammin ja jo ennalta.

– On helpompi auttaa ihmisiä, joilla on vasta taloudellisia ongelmia. Heitä pystyy ohjaamaan esimerkiksi velkaneuvonnan pariin. Jos on lisäksi laajemmin erilaisia, esimerkiksi terveydellisiä ongelmia, tällaisesta elämäntilanteesta nostaminen vaatii jo huomattavia tukitoimia. Väitöstutkimukseni ajatuksena on ollut saada ruokaa jonottavien ihmisten ääni kuuluviin.

”Heihin kohdistuu tietynlaista vihapuhetta.”

Laihialan tutkimus liittyy Itä-Suomen yliopiston Huono-osaisin Suomi -tutkimushankkeeseen. Siinä on vuosina 2012–2013 kerätty 36:sta eri leipäjonosta tai ruoanjakopisteestä aineistoa – yhteensä noin 3 500 asiakkaalta.

Laihialan tutkimus tarkastelee ruoka-avun saajien heikkoa elämänlaatua sekä huono-osaisuuden ja häpeän kokemista selittäviä tekijöitä. Se nostaa esiin myös, millaisia käsityksiä heikossa asemassa oleviin avunsaajiin kohdistuu julkisessa keskustelussa. Lähteinä olivat sanomalehtien – muun muassa Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet – verkkokeskustelut leipäjonoja käsittelevissä uutisissa.

Verkkokeskusteluista syntyi kaksijakoinen kuva.

– Vaikuttaa siltä, että perinteisen kaltainen köyhäinapu mahdollistaa heikossa asemassa oleviin avunsaajiin kohdistuvan arvostelun. Se näkyy niin, että heidän avuntarpeensa kyseenalaistetaan aika rajusti. Toisaalta heitä myös ymmärretään. Ymmärrys heitä kohtaan on sitä yleisempää, mitä läheisempi suhde verkkokeskustelijalla itsellään on huono-osaisuuteen, Laihiala kertoo.

Verkkokeskustelu heijastelee yhteiskunnassamme tapahtunutta sosiaalisen etäisyyden kasvua.

– Verkkokeskusteluissa kumpuaa vaade avun tarpeen arvioinnista, kontrollista sekä sen korostaminen, että leipäjonoon menneen elämäntilanne on joko avunsaajan tai yhteiskunnan vika. Vika nähdään usein olevan avunsaajalla itsellään. Näissä keskusteluissa korostuvat mielipiteet, joissa avunsaajat nähdään esimerkiksi ”laiskoina sosiaalipummeina” ja heihin kohdistuu tietynlaista vihapuhetta. Toisaalta keskusteluissa korostetaan sitäkin, että on yhteiskunnan vika ja häpeä, että on tavallisia suomalaisia niin huonossa tilanteessa.

Leipäjonoissa on kyse syvästä taloudellisesta huono-osaisuudesta.

Kun verkkokeskusteluissa painottuu valtaosin kritiikki, Laihialan tutkimuksen toinen puoli tuo esiin avunsaajien omat kokemukset ja äänen. Laihiala toivookin, että tämä ääni voisi myös kitkeä väestöömme pinttyneitä, verkkokeskusteluissakin näkyviä uskomuksia, joiden mukaan leipäjonoissa käytäisiin jopa hyvin vuoksi, vaille todellista tarvetta.

– Tutkimus osoittaa, että leipäjonoissa käyvistä suurin osa kärsii hyvin syvästä taloudellisesta huono-osaisuudesta. Yli kahdella viidestä on myös erilaisia terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia. Se, että meillä on leipäjonoja, johtuu yhtäältä rakenteellisesta eläkeläisköyhyydestä ja siitä, että pitkään työttöminä olleilla on voimakas syrjäytymisalttius.

Laihiala muistuttaa myös, että leipäjonoissa katukuvassa seisovat ihmiset muodostavat monilla paikkakunnilla tunnistettavan ryhmän.

– Se altistaa heidät julkiselle arvostelulle. On hyvinvointivaltion kannalta häpeällistä, että ihmiset joutuvat räntäsateessa ja pakkasessa jonottamaan ruokaa.

– Tutkimukseni mukaan reilu kolmannes kokee leipäjonoissa käymisen nöyryyttävänä ja noin sama määrä kokee, ettei haluaisi tulla jonossa nähdyksi esimerkiksi ystävien, sukulaisten tai naapurien toimesta.

Laihiala toteaa olevansa – yhdessä muiden leipäjonoja projektissa tutkineiden kanssa – sitä mieltä, että jonot pitäisi saada pois kaduilta – inhimillisyyden takia. Hän mainitsee Vantaan positiivisena esimerkkinä siitä, että siellä ruokakassin jakamista on sisällytetty muiden tilanteiden kuten yhteisruokailuiden yhteyteen.

– Helmikuussa alkaa Yhteisvastuukeräys. Siinä on hyvä kampanja tulossa. Siinä nimenomaan on ajatuksia, että avunsaamisen ei olisi nöyryyttävää. Ruokaa jaettaisiin niin, että ihmiset saavat lisäarvoa, keskustelumahdollisuuksia, ja että heitä pystyttäisiin ohjaamaan julkisen tuen ja avun piiriin, jos näin ei vielä ole, Laihiala tietää.

– Vaatisi poliittista tahtoa, että leipäjonot saataisiin sisätiloihin ja ruoka-avun tarve saataisiin, jos ei lakkaamaan, niin ainakin sellaiseksi, ettei se nykyisestään kasvaisi.

Häpeän käsite jää helposti leipäjonoista puhuttaessa piiloon.

Leipäjonoissa käy yliedustettuna yksinasuvia. Laihialan väitöksen mukaan yhden aikuisen talouksissa asuvien elämänlaatu on systemaattisesti heikompaa kuin kahden aikuisen talouksissa asuvien.

Jo mainittu häpeä on käsite tai ilmiö, joka jää helposti leipäjonoista puhuttaessa piiloon.

– Ihmiset eivät alttiisti kyselyssä ilmoita tuntevansa häpeää. On hyvin mahdollista, että heille, jotka ovat jo pidemmän aikaa leipäjonossa käyneet, avunhakeminen ei juurikaan aiheuta häpeää. Sitten on noin kolmannes, jotka kertovat kokevansa tilanteen sosiaalisesti häpeällisinä. Naiset, lapsiperheelliset ja korkeasti koulutetut häpeävät ruoka-apuun turvautumista muita useammin. Myös korkea ikä ja tulojen riittämättömänä pitäminen selittävät häpeän kokemista.

– Vaikuttaisi siltä, että oma viiteryhmä, johon kokemusta peilataan vaikuttaa siihen, miltä avun hakeminen tuntuu. Jos se on työssäkäyvää koulutettua ja hyvinvoivaa ryhmää, se aiheuttaa häpeää. Jos oma viiteryhmäkin on heikossa asemassa, ei tunnukaan niin häpeälliseltä, vaan voi tapahtua sen huomaaminen, että kyseessä onkin yhteiskunnan häpeä ja köyhyys on laajempi ilmiö.

Laihiala summaa, ettei kenenkään pärjäämistä suomalaisessa hyvinvointivaltiossa pitäisi jättää toisten hyväntahtoisuuden varaan.

– Kun puhutaan, tutkitaan ja erilaisia etuuksia kohdennetaan heikossa asemassa oleviin, se pitäisi pystyä tekemään heidän ihmisarvonsa säilyttäen.

”Tällä hetkellä tarvitaan akuuttia apua, mutta…”

Jos avun hakeminen koetaan leimaavaksi, sitä jätetään myös hakematta. Tällöin apu ei kohdennu niille, jotka sitä eniten tarvitsisivat.

– Ruoka-avun suhteen ongelma on väistämättä myös se, että sitä ei ole kaikille ja kaikilla paikkakunnilla edes saatavilla. On myös ihmisiä, jotka eivät pysty liikkumaan ja tulemaan pariksi tunniksi jonottamaan leipää. Järjestelmät, joissa apua tuodaan kotiin, voisivat tavoittaa tällaisia ihmisiä.

Laihiala vaikuttaa panevan toivoa myös Yhteisvastuukeräys-kampanjan onnistumiseen.

– Toivottavasti se nostaa samalla lailla kuin 1990-luvulla kerättiin laman uhreille ja kirkon ruokapankkitoimintaan apua, nostaa keskustelun kohteeksi uuden ”ruokatrendin”. Se olisi se, että kaikilla suomalaisilla olisi kunnon ruokaa tarjolla. Tämän päivän ruokatrendi toisilla on ruoan puute samanaikaisesti kuin paremmassa asemassa olevilla on omat erilaiset ruokatrendinsä, Laihiala muistuttaa.

4.2. käynnistyvän Yhteisvastuukeräyksen teemana on Nälkä – #ruokatrendit 2018. Kampanjassa nostetaan esiin globaali nälkä, mutta painopiste on suomalaisten leipäjonojen problemaattisuudessa ja häpeällisyydessä.

– Nostamme esiin ongelman syitä että esitämme niin lyhyen kuin pitkänkin tähtäimen ratkaisuvaihtoehtoja. Tällä hetkellä tarvitaan akuuttia apua, mutta ihmisten seisottaminen leipäjonoissa räntäsateessa ei mielestämme ole ihmisarvoista auttamista. Perusviestimme tulee kuitenkin olemaan se, että perusturvan taso tulee saada sellaiseksi, että pitkäkestoinen ruoka-avun asiakkuus ei olisi kenellekään välttämätöntä, keräysjohtaja Tapio Pajunen kertoo Demokraatille.

Keskustelua aiheesta

Voitko joutua poliisin blokkaamaksi somessa – mistä tunnet oikean poliisin? – Poliisihallitus päätti kertoa

Kuva: Kari Hulkko
Kuva: Kari Hulkko / Demokraatti

Poliisihallituksen viestintäpäällikkö Marko Luotonen kertoo blogikirjoituksessaan, että poliisilla on puolentoista sataa profiilia sosiaalisessa mediassa. Seuraajia on yhteensä yli miljoona eri somekanavissa.

– Some on kuin maijan ikkuna, johon koputetaan. Kun keikkoja ei ole, on aikaa keskustella. Hälytyksen tultua tilanne muuttuu. Somessakin olemme läsnä muiden töiden ohella, Luotonen kirjoittaa.

– Toisinaan emme voi vastata, koska laki kieltää. Kyseessä voi olla esimerkiksi rikoksesta epäillyn henkilöllisyys tai muu yksityisyyden suojaan liittyvä asia. Jos taas poliisi on itse epäiltynä, niin asiasta saa tiedottaa vain syyttäjä.

Luotonen kertoo myös, miten tunnistaminen sosiaalisessa mediassa onnistuu?

– Ihan ensiksi kannattaa tarkastaa esittelyteksti. Sieltä pitäisi löytyä linkki poliisin verkkosivuille (poliisi.fi), jossa samainen profiili on esitelty.

Poliisiyksiköiden profiilikuvissa on myös poliisin miekkaleijona.

– Sitä käytetään myös otsikkokuvissa. Henkilöprofiileissa poliiseilla on virkapuku. Siviilivirassa työskentelevien virkaprofiilit tunnistaa esittelytekstistä ja siitä, että profiili löytyy myös poliisin verkkosivuilta.

Luotosen mukaan somessa on satakunta poliisihenkilöä omalla virkaprofiililla.

– Poliisin tehtävänä on edistää sovinnollisuutta. Virkatoimissa on oltava tasapuolinen ja puolueeton, myös verkossa. Virkaprofiilissa tulee pidättäytyä esimerkiksi poliittisten, uskonnollisten ja muiden katsomuksellisten näkemysten esittämisestä.

Twitterissä on keskusteltu seuraajien blokkaamisesta. Poliisin omissa ohjeissa sitä ei suositella.

– Tekninen estäminen on perusteltua, jos viestit ovat toistuvasti asiattomia.

– Tällaisia ovat esimerkiksi muiden keskustelijoiden rasismi, rikokseen yllyttäminen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Blokkaamisen lisäksi seurauksena voi olla rikosoikeudellinen vastuu, Marko Luotonen kirjoittaa.

Keskustelua aiheesta

Nuori, voimakkaassa humalassa ollut mies riehaantui autossa, joka päätyi yllättävän teon seurauksena ojaan

Humalaisen matkustajan epäillään aiheuttaneen auton ulosajon Ylivieskassa lauantain vastaisena yönä.

Erikoinen tapaus sattui Sievintiellä puoli viiden aikaan aamulla. Poliisin mukaan nuori mies oli riehaantunut autossa ja kääntänyt yllättäen ratista autoa niin, että se ajautui ojaan. Autossa olleet eivät loukkaantuneet rytäkässä.

Poliisi kertoo, että rattiin tarrannut nuori mies puhalsi alkometriin 1,70 promillea, minkä tarkkuusalkometri vahvisti. Koska mies tarttui ajon aikana auton hallintalaitteisiin humaltuneena, häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kuljettajaa ei epäillä rikoksesta.

Vaihdettu otsikkoon sana ojaan.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Ollaan digitaalisessa häpeäpaalussa 24/7” – valtakunnansyyttäjä toivottaa Ylellä voimia Jari Sillanpäälle

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen (kuvassa) kertoo Ylen haastattelussa pohtineensa viime aikoina sitä, pitäisikö asian saama julkisuus ottaa nykyistä enemmän huomioon rangaistuksia määrättäessä.

– Olen suhtautunut aiemmin aika kielteisesti julkisuuden merkitykseen rangaistuksen lieventämisperusteena. On myönnettävä, että tapaukseni myötä olen lieventänyt omaa kantaani. Nykyisin julkisuus on pahimmillaan sitä, että ollaan semmoisessa digitaalisessa häpeäpaalussa 24/7, Nissinen kertoo Ylelle.

Korkein oikeus tuomitsi Nissisen joulukuussa sakkorangaistukseen virkavelvollisuuden rikkomisesta. Oikeusministeriö on ilmoittanut antavansa tammikuun aikana arvionsa Nissisen jatkosta tehtävässään.

Nissinen itse on ilmoittanut haluavansa jatkaa tehtävässään virkarikostuomiosta huolimatta.

Nissisen mukaan julkisuudesta voi tulla tuomitulle todellisin rangaistus ja sakot menettävät merkityksensä. Nissinen korostaa, että hänen tapauksessaan julkisuuteen lieventämisperusteena ei vedottu eikä sitä sellaisena tuomiossa käytetty.

Sen luulen tietäväni, miltä Jari Sillanpäästä on tuntunut.

Nissinen kertoo miettineensä myös mediassa laajasti esillä ollutta Jari Sillanpään tapausta. Sillanpäätä vastaan on nostettu syytteet rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kahdesta liikennerikkomuksesta.

Syyttäjän mukaan Sillanpää käytti metamfetamiinia ja ajoi huumeen vaikutuksen alaisena Helsingin keskustassa viime syyskuussa. Nissinen sanoo, ettei tiedä, tullaanko Sillanpään tapauksessa julkisuus ottamaan huomioon tuomion lieventämisperusteena.

– Sen luulen tietäväni, miltä Jari Sillanpäästä on tuntunut, että voimia hänelle! Nissinen sanoo Ylen haastattelussa.

Saiko vauvasi pneumokokkirokotuksen? – Saatat olla itsekin suojassa vakavalta keuhkokuumeelta 

Pikkulapsille annetut pneumokokkirokotukset ovat merkittävästi vähentäneet rokottamattomien aikuisten sairaalahoitoon johtaneita keuhkokuumeita, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Pikkulasten pneumokokkirokotukset aloitettiin kansallisessa rokotusohjelmassa vuonna 2010. THL:n mukaan keuhkokuumeen aiheuttamat sairaalahoidot ovat sen jälkeen vähentyneet koko aikuisväestössä 15 prosenttia ja 65 vuotta täyttäneillä seitsemän prosenttia.

– Ennen pikkulasten rokotusten aloittamista 65 vuotta täyttäneiden keuhkokuumeet lisääntyivät. Rokotusten alkamisen jälkeen ne kääntyivät laskuun. Viisi vuotta pneumokokkirokotusten aloittamisen jälkeen vähenemä oli noin 7 prosenttia. Vaikka tämä prosenttiosuus vaikuttaa pieneltä, se on kansanterveydellisesti merkittävä, koska keuhkokuumeita on paljon, kertoo professori Pekka Nuorti Tampereen yliopistosta tiedotteessa.

Nuortin mukaan Suomessa sairastuu vuosittain keuhkokuumeeseen noin 50 000 ihmistä. Heistä puolet tarvitsee sairaalahoitoa. Väestön vanhetessa keuhkokuumeiden määrän odotetaan kasvavan edelleen, koska tauti yleistyy iän karttuessa.

Keuhkokuumeella on useita taudinaiheuttajia, mutta pneumokokkibakteeri on niistä yleisimpiä. Aikuiset hyötyvät lasten rokotuksista epäsuorasti rokotusten aikaansaaman laumasuojan ansiosta.

STT

Juttua päivitetty lisätiedoin.