Kotimaa

”Herneitä ei tarvitsisi vetää enää kovin syvälle nenään” – Tutkija toivoo asiallista keskustelua vuoden 1918 tapahtumista

Lapsi leikkii kadulla pian Tampereen taistelun päättymisen jälkeen Tammelan kaupunginosassa Aaltosenkadulla 10.4.1918. Kuvaaja Oscar Sundberg, Vapriikin kuva-arkisto
Lapsi leikkii kadulla pian Tampereen taistelun päättymisen jälkeen Tammelan kaupunginosassa Aaltosenkadulla 10.4.1918. Kuvaaja Oscar Sundberg, Vapriikin kuva-arkisto
Lapsi leikkii kadulla pian Tampereen taistelun päättymisen jälkeen Tammelan kaupunginosassa Aaltosenkadulla 10.4.1918. Kuvaaja Oscar Sundberg, Vapriikin kuva-arkisto

Suomen sisällissodan syttymisestä tulee tammikuun lopulla (27.1.) kuluneeksi 100 vuotta. Pian taistelujen alettua sotaa ryhdyttiin molemmin puolin rintamaa nimeämään tavoilla, jotka palvelivat omia päämääriä. Sotavuoden päätyttyä nimet ovat jääneet elämään ja niitä on keksitty lisää. Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Mikko Majander suosii historiantutkimuksen kautta arkikäyttöön vakiintunutta nimitystä sisällissota.

– Englanninkielisenä terminä civil waria on käytetty koko ajan, kun on puhuttu Suomen 1918 tapahtumista. Luulen, että suomenkielisen sisällissota-nimen läpimurto on aika myöhäistä perua. Nimitys popularisoitui Heikki Ylikankaan Tie Tampereelle -kirjan (1993) yhteydessä, vaikka Ylikangas ei tietenkään sitä keksinyt, Majander sanoo.

Aikaisemmin sovittelevampana nimenä käytettiin 1960-luvulla vakiintunutta kansalaissotaa, jossa oli Majanderin mukaan sisällissotaa suurempi poliittinen lataus. Haussa oli jakolinjat ylittävä konsensus.

Mobilisaatio vapaussotaan oli käyttövoima jo sodan aikana.

– Kansalaissota oli toiseen tasavaltaan sopiva demarisana. Sisällissota tuntui tässä suhteessa vielä neutraalimmalta.

Varsinaisen sodan aikana, taistelujen jo käynnistyttyä kevättalvella 1918, sodalle keksittiin Majanderin mukaan propagandistinen nimi. Valkoinen osapuoli brändäsi sotansa vapaussodaksi.

– Ylikankangas toi tutkimuksessaan esiin vahvasti sen, että Pohjanmaalta lähdettiin taistelemaan nimenomaan ryssiä vastaan eli vapauttamaan Suomea. Sitten Tampereella hölmistyneenä huomattiin, että siellä onkin suomalaisia vastassa. Voi olla, että tulkinta meni överiksi, mutta kyllä mobilisaatio vapaussotaan oli käyttövoima jo sodan aikana.

Työväenliikkeelle vapaussota on ollut nimenä myrkkyä. Majanderin mukaan nimeen kytkeytyy myös takaperoista historiantulkintaa, jota tapaa vielä nykyäänkin. Vapaussodista puhutaan hänen mukaansa yleisesti kansakuntien syntymyyteissä.

On virheellistä tulkita punaisten sotineen Neuvosto-Venäjään liittymisen puolesta.

– Taistelemalla vapaudutaan jostakin alistussuhteesta. Jos vapaussodan voittaja on vapautunut jostakin, niin silloinhan koko kansakunta kuuluu voittajalle ja häviäjäpuoli rajautuu sen ulkopuolelle tai ainakin toisen luokan kansalaisiksi. Sen takia työväenliike kokee sanan vääryydeksi. Taistelivatko punaiset epävapauden puolesta, Majander kysyy.

Valkoisessa historiankirjoituksessa vapaussotaan on liitetty Neuvosto-Venäjän pelko. Ajatus siitä, että Suomi olisi punaisten voiton myötä sulautunut osaksi Neuvostoliittoa voi jälkikäteen arvioiden pitää paikkansa, mutta se on sikäli erikoinen, ettei Neuvostoliittoa ollut sisällissodan aikana olemassakaan. Harva uskoi bolsevikkivallan kestävän.

– Bolsevikit juhlivat talvella 1918 sitä, että olivat pysyneet pystyssä Pariisin kommuunia kauemmin ja olivat siitä itsekin ihmeissään. On anakronistista ja virheellistä tulkita punaisten sotineen Neuvosto-Venäjään liittymisen puolesta.

Luokkasota-nimi vuoden 1918 tapahtumille kuulostaa Majanderin korvissa SKP:läiseltä, vaikka toki sisällisodan leirejä sopii tarkastella sosioekonomisestakin näkökulmasta.  Käsite vakiintui sodan jälkeen Moskovassa perustetun Suomen kommunistisen puolueen SKP:n analyyseihin.

– SKP:n linjan mukaista oli tuoda mukaan luokkakäsite, joka on yhteiskuntateoreettisesti käypä, mutta elävä elämä on moniulotteisempaa. Siinä on vähän akateemis-marxilaista leimaa. Eivät ihmiset ole ja toimi joka tilanteessa mekanistisesti luokkansa edustajina.

Aikalaiskokemusta kuvaa Majanderin mukaan paremmin molemmin puolin rintamaa käytetty sana kapina. Toki merkitys vaihteli riippuen siitä oliko puhujana punainen vai valkoinen.

Tykkään itse kapinasta. Sana on iskevä ja hyvä.

– Punaisten näkökulmasta kapinaan oli kunniallista ryhtyä sortovaltaa vastaan. Sitähän työväenliike oli saarnannut kaikissa lauluissaan jo parikymmentä vuotta ennen sotaa.

– Sorto ja kapina kuuluvat samaan vokabulaariin. Vallankumous on jo vähän fiinimpi, valtioteoreettinen sana. Kapina on arkisempi ja henkilökohtaisempi. Tykkään itse kapinasta. Sana on iskevä ja hyvä.

Veljessotaa Majander pitää neutraalina ilmaisuna, joka ei ota kantaa siihen kumpi puoli on oikeassa.

– Veljessota pukee sanoiksi tragedian ja yleistää kokemuksen, joita sisällissodan aikana esiintyi, kun sota jakoi perheitä rintamalinjojen molemmille puolelle.

Tutkijan näkökulmasta Majander suosii sanaa sisällissota, mutta ei pane pahakseen muitakaan nimityksiä.

– Olen koko lailla salliva tässä suhteessa. Historian tutkimukselle ja menneisyyteen suhtautumiselle on arvokasta, jos tunnustetaan, että moni asia näyttäytyy eri kulmasta erilaiselta ja eri käsitykset pystyvät elämään rauhanomaisesti rinnakkain.

Hän kuitenkin toivoisi, että vuoden 1918 tapahtumista käytettäisiin eri nimiä fiksusti.

– En ole allerginen vapaussota-nimellekään muussa kuin siinä mielessä, että joku nuijii sodan olleen vapaussota eikä mitään muuta. Ajatus siitä, että meillä on vain yksi historia on aikalailla vanhahtava, valtiouskoinen tapa jäsentää maailmanhistoriaa. Vapaussota ankkuroituu siihen vähän tiukemmin kuin joku muu nimi.

– Jos oma näkemys halutaan totalisoida kattamaan kaikkien kokemus, tai tulkintahierarkian huipulle, se on vaarallista. Vapaussodan vaalijat rajaavat helposti positionsa aika kapeasti.

Presidentti puhui aika hyvin toleranssista mitä tämä kansalaisilta vaatii.

Majander uumoilee, ettei sisällissotaa kyetä tänä vuonnakaan muistelemaan täysin sopuisasti.

– Joku tulee varmasti närkästymään joistakin lausumista. Hyvä esimerkki tästä oli, kun Paavo Lipponen käytti sisällissodan vankileireistä Ykkösaamussa nimitystä keskitysleiri ja älähdys kuului. Herkässä asiassa tulee helposti sanomista. Toivon ja ajattelisin, että suomalaiset ovat näistä asioista puhuneet niin runsaasti ja niin monella tavalla, että herneitä ei tarvitsisi vetää enää kovin syvälle nenään.

Väitteet siitä, ettei sisällissodan tapahtumista olisi tarjolla tietoa, Majander kuittaa väärinä. Tietoa on ollut hänen mukaansa tarjolla jo vuosikymmeniä kaikille, joilla on ollut halua ottaa selvää.

– Presidentti puhui uudenvuoden puheessaan aika hyvin toleranssista mitä tämä kansalaisilta vaatii. Tuntuisi hassulta, että joku puoli vaatisi nyt yksinoikeutta määritellä, että mikä se sota oli.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat