Pitkäaikaisasunnottomuusohjelmat ovat vähentäneet merkittävästi asunnottomuutta viime vuosina Suomessa. Tutkimuksen tekijät korostavat, että onnistumisten jälkeen on aika mennä eteenpäin.

– Asumisen laatuun pitäisi edelleen kiinnittää huomiota. Asunnottomuuden uusiutumista vähentäisi merkittävästi myös se, että ihminen voisi itse valita, minkä tyyppisessä asumisyksikössä hän asuu. Kotia vailla olevaa ihmistä ei voi vain tuupata jonnekin ja toivoa tämän sopeutuvan, tutkijat Päivi Kivelä ja Anna Leppo painottavat.

Asumisyksiköissä eletään tavallista arkea. Tutkimus kertoo kuitenkin myös turvattomuudesta, jonka luonne riippuu asumisen muodosta. Esimerkiksi asunto ensin -yksiköissä monet kokevat väkivallan ja rikoksen uhriksi joutumisen uhkaa tai kärsivät metelistä.

Niin sanotun portaikkomallin asumisyksiköissä asuvat ihmiset puolestaan pelkäävät menettävänsä kotinsa ja samalla lähiyhteisönsä.

– Asumisyksikön muut asukkaat ja työntekijät ovat monelle ihmiselle ainoat elämää kannattelevat sosiaaliset suhteet, jotka heillä on jäljellä.

Lisäksi moni kokee asumisen leimaavaksi ja itsensä ulkopuoliseksi. Kokemus b-luokan – jopa ö-luokan – kansalaisuudesta on asumisyksikössä hyvin tavallinen.

Asukkaiden suuri määrä ja erityisen vahva tuen tarve kuormittavat asumisyksiköiden henkilökuntaa ja muita asukkaita. Tilannetta helpottaisi se, jos vakavista päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivät asukkaat pääsisivät helpommin tarpeiden mukaiseen hoitoon.

– Jos arki on jatkuvaa tulipalojen sammuttelua, henkilökunnan aika ei riitä kiireettömiin kohtaamisiin ja keskusteluihin asukkaiden kanssa, Kivelä ja Leppo toteavat.

Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kahden asunto ensin -yksikön asukkaita sekä kuuden portaikkomallia noudattavan asumisyksikön asukkaita (N=55) eri puolilla Suomea vuoden 2015 aikana.