Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tutkimus: Enemmistö suomalaisista ei luota vaalilupauksiin – usko vahvinta korkeasti koulutetuilla, suurituloisilla ja yrittäjillä

Suomalaiset eivät juuri luota puolueiden vaalilupauksiin todetaan tänään julkaistussa vuoden 2019 eduskuntavaalitutkimuksessa.

Selvä enemmistö, 63 prosenttia vastaajista, suhtautui vaalilupauksiin tutkimuksen mukaan kielteisesti. Epäluottamus läpäisi koko aikuisväestön.

Ainakin jonkin puolueen lupauksiin luottavat eniten korkeasti koulutetut, suurituloiset ja yrittäjät. Naiset osoittavat luottamusta lupauksiin useammin kuin miehet ja ruotsinkieliset useammin kuin suomenkieliset.

Epäluottamus oli hieman yleisempää myös vanhimmissa ikäryhmissä nuorempiin verrattuna.

Itsensä selvästi vasemmistolaisiksi tai oikeistolaisiksi kokevat luottavat ainakin jonkin puolueen lupauksiin useammin kuin poliittiseen keskustaan asemoituvat.

Väittämä, johon vastaajat ottivat kantaa oli “koskaan ei voi luottaan minkään puolueen lupauksiin”.

Tiedossa ei ole kuinka suuri osa suomalaisten puolueiden vaalilupauksista toteutuu. Sen vuoksi on mahdotonta arvioida myöskään sitä, onko suomalaisten kokema epäluottamus puolueiden vaalilupauksia kohtaan perustellumpaa tai vähemmän perusteltua kuin muissa maissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE