Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tutkimus: Nuori astuu lähes sokkona työelämään – “Heikot tiedot rasite myös työnantajille”

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK on huolestunut nuorten heikoista valmiuksista työelämään. Se esittää työelämätiedon sisällyttämistä opetussuunnitelmiin.

Demokraatti

Demokraatti

– Heikot tiedot ja valmiudet heikentävät nuorten pääsyä työmarkkinoille ja heidän asemaansa siellä. Nuorten työmarkkina-asemaa on vahvistettava jo ennen työelämään siirtymistä ja työuran alussa. Heikot työelämätiedot voivat olla rasite myös työnantajille, johtaja Katarina Murto arvioi.

STTK selvitti kansalaistutkimuksella nuorten työelämään liittyviä tietoja ja taitoja. Kysymykset suunnattiin iältään 18–29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille.

Työelämätietojen hankkiminen näyttää tutkimuksen perusteella jäävän pitkälti nuoren omalle vastuulle ja oman aktiivisuuden varaan. Enemmistö nuorista (55 prosenttia) kokee, että omaan tutkintoon liittyvään opetukseen sisältyi vain vähän tai ei ollenkaan työelämätietoa ja -käytäntöjä.

– Varhain opitut kattavat työelämätiedot ovat sekä nuorten että heidän työnantajiensa etu. Siksi työelämätieto tulee sisällyttää kaikkiin peruskoulun ja toisen asteen opetussuunnitelmiin, Murto perustelee.

“Ensimmäisen työpaikan kokemukset muokkaavat nuorten kokonaiskuvaa työelämästä.”

Vain 29 prosenttia vastaajista kokee saaneensa riittävät tiedot työelämän käytännöistä ja pelisäännöistä ennen sinne siirtymistä. 35 prosentin mielestä työelämätiedon opetus ei ole ollut laadukasta.

Lisää aiheesta

Murto korostaa, että nuorille pitäisi opettaa laadukasta työelämätietoa jo peruskoulussa ja sen jälkeen toisella asteella ja edelleen jatko-opinnoissa. Opetukseen tulisi sisältyä tietoa esimerkiksi rekrytointiprosesseista, työntekijän ja työnantajan oikeuksista ja velvollisuuksista, työyhteisötaidoista ja työturvallisuudesta.

– Kun nämä ovat selvillä, valmiudet työelämään tulolle ovat huomattavasti nykyistä paremmat.

Selvityksen mukaan joka viides sai vain vähän tai ei lainkaan perehdytystä työtehtäviin nykyisessä tai viimeisimmässä työpaikassaan.

– Ensimmäisen työpaikan kokemukset muokkaavat nuorten kokonaiskuvaa työelämästä. Jos alku on heikko, nuoren kiinnittyminen työelämään ja mielikuva työnantajista voi jatkossa jäädä ohueksi. Rekrytoitaessa nuoren kunnolliseen perehdytykseen on kiinnitettävä erityistä huomiota, Murto painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE