Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tutkimus paljastaa: Etelä-Sudanin sota ollut Syyrian sisällissotaa tuhoisampi – melkein 400 000 uhria

Etelä-Sudanin sisällissodan vuoksi on kuollut lähes 400 000 ihmistä, arvioi keskiviikkona julkaistu tutkimus. Sen mukaan Etelä-Sudanin sota on ollut vielä tuhoisampi kuin Syyrian sisällissota.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Brittiyliopistojen tekemässä tutkimuksessa oli laskettu sekä suoraan väkivallan seurauksena kuolleet että sairauksien lisääntymisen ja terveydenhuollon heikkenemisen vuoksi menehtyneet. Tutkimuksen mukaan Etelä-Sudanissa on vuonna 2013 alkaneen sodan vuoksi kuollut noin 383 000 ihmistä ja Syyriassa vuodesta 2011 lähtien runsaat 360 000.

Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan itsenäistyi pohjoisnaapuristaan Sudanista vuonna 2011. Se ajautui pian sisällissotaan, joka on tauonnut vain hetkittäin. Viimeisin rauhansopimus solmittiin kuun alussa. Sitä edeltävä rauha toissa vuonna kesti vain muutamia päiviä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE