Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tutkimus palvelualan työntekijöistä: yli kolmannes pelännyt korona-aikana

Reilu kolmannes palvelualan työntekijöistä kertoo pelänneensä terveytensä puolesta korona-aikana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tämä selviää tuoreesta Työterveyslaitoksen kyselytutkimuksesta.

Yleisintä huoli omasta terveydestä oli kyselyssä kaupan alalla, jonka työntekijöistä useampi kuin kaksi viidestä kertoi pelänneensä.

Tutkimuksen mukaan korona-ajan kokemukset ovat eriytyneet vahvasti alalla, jolla on tehty läsnätyötä ja toisaalta koettu laajoja lomautuksia.

Esimerkiksi noin joka viides koki saaneensa työtovereilta aiempaa vähemmän tukea, mutta yli puolet vastaajista oli väitteestä eri mieltä.

Pomoiltaan vähemmän tukea ilmoitti saaneensa noin joka neljäs vastaaja, mutta yli kolmannes ei kertonut tuen vähenemisestä.

Kyselyyn vastasi toukokuussa noin 3  000 Palvelualojen ammattiliitto PAMin jäsentä. Aineistossa oli mukana työssä käyviä ja lomautettuja, mutta ei työttömiä työntekijöitä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE