Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuula Haatainen kertoi kantansa Nato-jäsenyyteen

Jukka-Pekka Flander
Työministeri Tuula Haatainen (sd.).

Työministeri Tuula Haatainen (sd.) kertoo Demokraatille kannattavansa Suomen Nato-jäsenhakemuksen jättämistä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– Olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että Suomella on hyvin tiivis yhteistyö Naton kanssa ja yhteistyötä on tiivistetty. Toinen asia, jota olen pitänyt tärkeänä, on se, että Suomi itse päättää asiasta ja että Nato-ovi pysyy raollaan. Nämä ovat olleet minulle hyvin tärkeitä, koska minulle Nato ei ole ollut mikään mörkö.

Haatainen toteaa, että tilanteessa, jossa valtionjohto on ottanut myönteisen kannan jäsenyyteen, hän kertoo myös oman kantansa.

– Tässä tilanteessa olen Nato-jäsenyyden kannalla ja tulen sitä eduskunnassa äänestämään, hän sanoo.

Vaikka Haatainen kertoo henkilökohtaisen kantansa, hän muistuttaa samalla, että SDP:ssä puoluevaltuusto tekee päätökset. Puoluevaltuusto on koolla lauantaina.

SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kuntaministeri Sirpa Paatero sanoo, että puoluevaltuuston puheenjohtajana hän on mukana tulevassa valtuuston yhteisessä päätöksessä. Siksi hän ei vielä tässä vaiheessa halua julkistaa omaa kantaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE