2.4.2015 12:46 ・ Päivitetty: 2.4.2015 13:12
”Tuumaustunnista tuli tuhnu” – Nasima Razmyar: Putkonen pyörittää vanhaa levyä
Perussuomalaiset järjestivät kiirastorstaina Työmiehen tuumaustunnin medialle, aiheena ”maahanmuuton todelliset kustannukset”.
Tiedotustilaisuutta saattoi seurata suorana verkossa. SDP:n eduskuntavaaliehdokas, helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Nasima Razmyar sulattelee kokemusta tuoreeltaan blogissaan Iltalehdessä.
– Timo Soinin työmies Matti Putkonen kumppaneineen kertoi tuumaustunnillaan ”yllättäviä uutisia” maahanmuuton kustannuksista. Mitään uutta saati yllättävää Putkosen teeseissä ei ollut. Työmies on aikaisemminkin ampunut isolla tykillä minne sattuu.
– Nyt tuloksena oli suutari, pieni pihahdus ison esirummutuksen jälkeen, Nasima Razmyar kirjoittaa.
–Se, että vieraammasta kulttuurista ja humanitäärisistä syistä Suomeen tulevan ihmisen kotouttaminen on kalliimpaa kuin rakkauden tai työn perässä Saksasta muuttaneen tapauksessa, ei liene yllätys kenellekään. Ei siihen tulokseen tarvita (persujen inhoamalla) puoluetuella palkatun tutkijan laskelmia.
Tuloksena oli suutari, pieni pihahdus ison esirummutuksen jälkeen.
Razmyarin mukaan perussuomalaisilta unohtuu laskelmissaan tärkein: maahanmuuton nettovaikutukset ovat selvästi myönteisiä myös Suomelle
Hän pani myös merkille, ettei Timo Soini ollut ”tietenkään” tuumaustunnilla paikalla.
– Hänhän ei ole sanojensa mukaan rasisti. Se, mitä hänen sateenvarjonsa alla tapahtuu, on tietenkin ihan eri asia. Niin tälläkin kertaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.