Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tyhjänpuhumisen aika on ohi” — Stubbia syrjäyttävä Lepomäki: Leipäjonot ovat tulleet jäädäkseen

Kansalaisten mielikuva kokoomuksesta on romahtanut. Ennätysmäisen moni pitää puoluetta ylimielisenä. Lisäksi suuri osa kyseenalaistaa nykyisen kokoomusjohdon taidot.

Kokoomuksen puheenjohtajuutta tavoitteleva kansanedustaja Elina Lepomäki sanoo nyt, että “mielikuvamarkkinoinnin ja tyhjänpuhumisen aika on ohi”. Presidentti Sauli Niinistö muistetaan presidentinvaaleissa lanseeraamastaan “vastakkainasettelun aika on ohi” -iskulauseesta.

Lepomäki väittää, että kokoomuksesta voi hänen johdollaan kehittyä Suomen johtava puolue.

Lepomäen mukaan Suomessa ei sallita sen paremmin onnistumista kuin epäonnistumistakaan. Asiaan on saatava muutos.

Ja näin se käy toisen kauden kansanedustajan mukaan:

— Hyvinvointivaltion pitäisi olla sitä varten, että se auttaa heitä, jotka eivät siihen itse kykene. Meillä on maailman korkeimpiin lukeutuvat julkiset menot, mutta silti vanhustenhoito on retuperällä ja epäonnistumalla valinnoissaan saattaa menettää kaiken sosiaaliturvansa. Leipäjonot ovat tulleet jäädäkseen.

Hänen mielestään suuri osa ihmisistä tarvitsee pikemmin oikeita kannustimia kuin holhousta.

Lisää aiheesta

— Toisaalta emme suvaitse myöskään onnistumista. Tuloeroja kauhistellaan maassa, jossa ne lukeutuvat kehittyneiden maiden alhaisimpiin ja kotitalouksien nettovarallisuus on Portugalin tasoa. Hyvinvointivaltio rahoitetaan kuitenkin kovaa työtä tekevien ihmisten ja riskinotossa onnistuvien yritysten avulla. Heitä tarvitsemme pikemmin lisää.

Lepomäen vaaliohjelma kokoomuksen puheenjohtajakampanjassa tottelee nimeä “Tuhansien vaihtoehtojen maa”.

— Suomen ei tule tavoitella perässähiihdon maailmanmestaruutta, vaan pyrkiä jälleen ketteräksi menestyjäksi Euroopan laidalla.

Lepomäen mukaan on keskeistä, ettei julkinen valta suosi yrityksiä tai toimialoja toisten yli. Hän ehdottaa yritystukien voimakasta karsimista ja yhteisöveron laskemista. Sääntelyä tulee hänen mukaansa keventää tuntuvasti.

— Mikroyrittäjyydelle on tehtävä tilaa. Ravintolasääntely voidaan purkaa ja useissa palveluelinkeinoissa siirtyä itsesääntelyyn. Viinejä myydään ruokakaupassa eikä apteekki- tai kuljetustoimintaa varten tarvita lisenssejä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE