Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tyhmää ja turmiollista” – Helsingin pormestari Vapaavuori äimistelee vastakkainasettelua

Kuva Helsingin Senaatintorilta.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on huomannut, että valtakunnan medioissa on viime päivinä käyty kiihkeitäkin keskusteluja maan sisäisestä muuttoliikkeestä.

– On puhuttu dramaattisesti autioituvasta maaseudusta, kartalta katoavista alueista ja toisaalta paisuvasta metropolialueesta. Tällaiset tarkoituksella väritetyt termit herättävät luonnollisesti voimakkaita tunteita laidasta laitaan, Vapaavuori kirjoittaa blogissaan.

Vapaavuoren mukaan hänenkin lausuntojaan on poimittu lause sieltä, toinen täältä keskustelua ryydittämään.

– Ikävästi yleistyvä ja varsin viekas tapa lietsoa vastakkainasettelua on väittää jonkun toisen tekevän näin. Minusta se on tyhmää ja turmiollista. Sen sijaan tarvitsemme ymmärryksen lisäämistä niin maaseudun tarpeista kuin maan ainoan metropolin erityisestä luonteesta.

Vapaavuori korostaa, ettei kaupungistuminen ole mikään tykkäämiskysymys.

– Kaupungistuminen on fakta. Myös Suomessa. Siitä voi olla montaa mieltä, en minäkään ole sen varaukseton kannattaja. Mutta niin vaan ihmiset muuttavat kaupunkeihin. Ja tämän todellisuuden kanssa meidän pitää elää – ja mielellään tavalla joka maksimoi kansallisen hyvinvoinnin.

Hän muistuttaa, että globaali kilpailu on yhä enenevässä määrin kaupunkien välistä kilpailua valtioiden välisen kilpailun sijaan.

Lisää aiheesta

– Helsingin menestyminen tässä kisassa on koko Suomen etu. Vai uskooko joku ihan oikeasti toisin – luuleeko joku että Suomi pärjäisi paremmin, jos Helsinki pärjäisi huonommin? Kokonaan toinen kysymys on, miten tästä väistämättömältä tuntuvasta kehityksestä otetaan hyöty irti koko Suomelle.

Vapaavuoren mukaan kaupungistumisen vastustaminen ei olisi kovin fiksu toimintalinja. Tätä on yritetty ennenkin ja aina on epäonnistuttu.

– Paljon vahinkoa on kuitenkin saatu aikaan: pääkaupunkiseudun ongelmallinen asuntotilanne on pitkälti seurausta siitä, että tulevan kaupungistumisen suuruusluokka on aliarvioitu.

Helsingillä on sama oikeus ajaa omaa etuaan kuin millä tahansa muulla kunnalla.

Vapaavuorella on viesti aluepolitiikkaa harjoittaville:

– Heidän tulisi ymmärtää, että isoilla ja pienillä kaupungeilla ja maaseudulla on kullakin omat erityisvahvuusalueensa. Tätä politiikkaa tulisi harjoittaa siten, että kaupungeilla ja maaseudulla on molemmilla mahdollisuudet panostaa heikkouksiinsa ja vahvistaa entisestään vahvuuksiaan. Tasapäistäminen pienentää yhteistä pottia.

Vapaavuori toimi aikoinaan elinkeinoministerinä. Hän toteaa tehneensä “hartiavoimin töitä” muun muassa Lapin matkailun, Kainuun kaivosteollisuuden, Varsinais-Suomen telakkateollisuuden ja Vaasan seudun energiaklusterin hyväksi.

– Työtä oli mukava tehdä. Se kumpusi kunkin alueen omista vahvuuksista. Eikä menestys (kaikissa näissä sitäkin riittää) ole keneltäkään pois.

Hän ihmettelee Suomessa aika ajoin vallalla olevaa “kovin erikoista ajattelutapaa”: Kaikkien alueiden pitää kovasti valvoa omaa etuaan (kuten pitääkin), mutta Helsinki ei näin saisi tehdä.

– Olen tästä eri mieltä ja aion osaltani pysyvästi muuttaa käytäntöjämme. Helsingillä on sama oikeus ajaa omaa etuaan kuin millä tahansa muulla kunnalla. Meillä on siihen myös velvollisuus. Minkään muun alueen menestys tai menestymättömyys ei heijastu niin vahvasti koko Suomen pärjäämiseen. Näin se vain on, haluttiin tai ei.

Vapaavuori aikoo osaltaan myös pyrkiä lieventämään maan sisäisiä typeriä jännitteitä. Hän lupaa blogissaan pyrkivänsä vierailemaan säännöllisesti maan eri osissa.

– Kaupungistumisen vastustamisen tai maaseudun haukkumisen sijaan meidän kannattaisikin keskittää voimamme maamme eri alueiden vahvuuksien esille tuomiseen ja yhteen hiileen puhaltamiseen, Jan Vapaavuori vetoaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE