Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tykkylumesta päästiin – seuraavaksi kuura katkoo sähköt tuhansilta

Kuura on kaunista, mutta tuhioisaa. Talvinen näkymä Vantaanjoen Mustakoskelle Vantaalla 11. tammikuuta 2018.

Säässä voi tapahtua iso muutos tällä viikolla, sillä keskiviikon ja torstain välillä lämpötila voi muuttua yli 20 asteella, kertoo Ilmatieteen laitos.

Päivystävän meteorologin Niko Tollmanin mukaan sää alkaa lauhtua hiljalleen keskiviikkoaamusta lähtien.

– Huomenna on todennäköisesti vielä kylmiä lämpötiloja, ehkä 15–20 asteen pakkasia maan etelä- ja keskiosissa.

Sitten sää alkaa lauhtua siten, että torstaina on varmaan korkeimmillaan neljää tai viittä plusastetta, Tollman kertoo.
Sää jatkuu etelässä lauhana loppuviikon, mutta maan pohjoisosassa jatkuu talvinen pakkaskeli.

Tollmanin mukaan etelän vesisateet voivat tehdä teistä liukkaat.

Isoimmat lumikuormat vuosikymmeniin

Sääolot aiheuttavat vaikeuksia liikenteen lisäksi myös sähköyhtiöille. Esimerkiksi Kainuun alueella toimiva sähköyhtiö Loiste varoittaa asiakkaitaan mahdollisesta suurhäiriöstä viikon puolivälistä lähtien.

Lisää aiheesta

Loisteen käyttöpäällikön Ismo Reinikan mukaan yhtiö varautuu siihen, että jopa 5 000 asiakasta voi jäädä sähköttä. Loisteen mukaan viime lauantaina oli myös suurhäiriötilanne, jonka aikana sähköttä oli 600 asiakasta.
Yhtiö kertoo, että eniten vikoja aiheuttaa nopeasti muodostuva kuura.

– Kuuran paino johtimilla on jo niin raskas, että sähkölinjojen rakenteet pettävät, Loiste tiedottaa.
Reinikka kertoo talven olleen poikkeuksellisen hankala, ja myös muilla sähköyhtiöillä olleen ongelmia.

– Lunta on satanut enemmän kuin aiemmin. Normaalisti joulun ja uudenvuoden maissa käy plussakeli, joka puhdistaa puut, mutta sitä ei ole käynyt tänä talvena. Lumi painaa paljon lankoja sekä puita, jotka taipuvat johtokadun ulkopuolelta ja painuvat lankoihin, Reinikka sanoo STT:lle.

– Meidän verkkoalueemme asukkaat ovat puhuneet, ettei olisi ainakaan 50 vuoteen ollut tällaisia lumikuormia alueella.

Yhtiö on varautunut mittavasti mahdollisiin ongelmiin.

– On varattu urakoitsijaedustajia, metsäkoneita, kaivinkoneita, helikopterivarauksia on tehty ja omaa henkilökuntaa varataan, Reinikka kertoo.

(STT)

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE