Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tyly tutkimus julki — SDP:n Maarit Feldt-Ranta: “Johtuu siitä, että monen mitta alkaa kerta kaikkiaan olla täynnä”

SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta käsittelee uudessa blogikirjoituksessaan TNS Sifon julkistamaa tutkimusta, jonka mukaan peräti kahdeksan kymmenestä haluaa Ruotsin hyvinvointipalveluihin uudet pelisäännöt, joissa markkinoiden ei enää annettaisi toimia vapaasti. Vain yksi kymmenestä ruotsalaisesta olisi valmis jatkamaan nykymallilla, Feldt-Ranta kirjoittaa.

— Ruotsalaisten halu rajoittaa voitontekoa ei johdu siitä, että ruotsalaiset olisivat kateellisia, yritysvihamielisiä tai eivät haluaisi valinnanvapautta, vaan siitä, että monen mitta alkaa kerta kaikkiaan olla täynnä. Yksityiset toimijat ovat kerta toisensa jälkeen jääneet kiinni laatutason laskemisesta palveluissa kestämättömän alas, verovälttelystä ja hyvinvointipalveluihin tarkoitettujen verovarojen valumista muualle, kuin mihin ne on tarkoitettu.

— Ruotsissa on myös nähty viime vuosina yksityisinä yrityksiä toimivien oppilaitosten ja hoivakotien konkursseja, joissa oppilaat ja ikäihmiset ovat jääneet tyhjän päälle; ilman koulua tai hoivakotia. Ja veronmaksaja on korjannut jäljet, kun rahat on ensin kääritty yksityisten toimijoiden taskuihin.

Feldt-Ranta kirjoittaa, että maailmaa ei voi hahmottaa vain kirjoituspöydän takaa tai valtioneuvostoon linnasta.

— Toivon todella, että Suomen hallituksen jäsenet ja erityisesti ne valtioneuvostoon jäsenet, jotka kuukausi kuukauden jälkeen vannovat pakkoyhtiöittämisen, lisääntyvien ulkoistuksien ja yksityisten hoivamarkkinoinen kasvattamisen nimiin, selvittävät itselleen mitä naapurissa on tapahtunut. Meidän kaikkien on syytä ottaa esiin suurin mahdollinen suurennuslasi, jolla hallituksen pian tuoma ns. valinnanvapauslainsäädäntö on syytä läpivalaista.

—Hyvää tarkoittava naiivius voi johtaa meidät tilanteeseen, josta naapurimme Ruotsi nyt yrittää päästä pois. Se ei tule olemaan helppoa, yhteiskunnan kehittämisessä kelloa on vaikea ja joskus mahdotontakin kääntää taaksepäin. Ruotsissa hoivasektorin voitontavoittelun ja siihen liittyviä epäkohtia on puitu vuosia ja ensi viikolla hallituksen selvitysmies Ilmar Reepalu tulee antamaan esityksensä siitä, miten vahinkoja voitaisiin yrittää korjata.

Demariedustajan mukaan olisi vastuutonta olla ottamasta onkeensa naapuri Ruotsin kokemuksista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE