tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

”Työ on niin suuri” – Hallitus antaa valinnanvapaudesta kokonaan uuden esityksen

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Hallitus antaa sote-uudistuksen valinnanvapauslaista kokonaan uuden esityksen alkuvuodesta 2018. Eduskunnan jo käsittelyssä oleviin sote-järjestämis- ja maakuntalakeihin tehdään valiokunnan edellyttämät muutokset eduskunnan valiokunnissa ministeriöiden vastinemenettelyllä.

– Työ on niin suuri, että siitä (valinnanvapauslaista) annetaan kokonaan uusi esitys, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) totesi Valtioneuvoston linnassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

– On selvää, että esmierkiksi syksyllä tarvitaan kuuden viikon lausuntokierros.

Eduskunta tulee käsittelemään lakiesityskokonaisuutta hänen mukaansa keväällä 2018.

– Toimeenpanoon saadaan näin pidempi aika, ja maakunnissa voidaan valmistautua uudistukseen paremmin, Sipilä totesi.

Uudistus astuu voimaan 1.1.2020 alkaen.

Hallitus on neuvotteluissaan päättänyt lykätä sote- ja maakuntauudistusta siten, että uudistus astuu voimaan 1.1.2020 alkaen. Maakuntavaalit järjestetään puolestaan ensi vuoden lokakuussa. Valtioneuvosto kertoo astiasta tiedotteessaan.

Eduskunnan käsittelyssä oleviin lakiesityksiin tehdään perustuslakivaliokunnan viime viikolla julkaistussa lausunnossa edellytetyt muutokset.

Muilta osin sote- ja maakuntauudistuksen lakiesitykset eivät ole auki. Perustusvaliokunnan toiveen mukaisesti maakunta-, sote- ja valinnanvapauslait käsitellään eduskunnassa yhtäaikaisesti.

– Itse ajattelin vielä viime viikolla, että uudistusten voimaantulo vuonna 2019 on realistinen, mutta nyt kun olen kuullut useita virkamiehiä muutosten suuruudesta, niin olen tyytyväinen, että aikaa tulee nyt lisää.

Lokakuussa 2018 järjestettävien maakuntavaalien sekä uudistuksen voimaan astumisen väliin jää kevään 2019 eduskuntavaalit. Sipilän mukaan eduskuntavaalit eivät vaikuta uudistusten toimeenpanoon.

– Oppositio oli mukana perustuslakivaliokunnassa sekä tulee olemaan mukana eduskuntakäsittelyssä normaalisti. Parlamentaariseen työhön ei ole enää tässä vaiheessa aikaa, Sipilä totesi.

– Uudistusta on tehty 10 vuotta ja se on törmännyt 3 kertaa perustuslakivaliokuntaan. Ehdimme tehdä tämän vaalikauden aikana kaikki uudistukset.

Hallitus aikoo kuunnella asiantuntijoita yhtä hyvin kuin tähänkin saakka.

Sipilän mukaan hallitus aikoo kuunnella asiantuntijoita yhtä hyvin, kuin tähänkin saakka.

– Nyt meillä on perustuslakivaliokunnan askelmerkit siitä, että yhtiöittämistä ei tarvita. Poliittiset linjaukset on tehty jo aikaisemmin ja nyt meillä on perustuslakivaliokunnan lausunto. Nyt tulee sovittaa nämä yhteen, hän totesi.

Valtioneuvoston tiedotteessa todetaan, että perustuslakivaliokunta ei pidä sote-uudistuksen peruspilareita maakunnallisesta järjestämisestä, rahoituksesta tai valinnanvapaudesta peruslähtökohdiltaan ongelmallisina.

Ongelmallisiksi ei tiedotteen mukaan liioin koettu valinnanvapauden toteuttamisen keinoja, joita ovat sosiaali- ja terveyskeskukset, suunhoidon yksiköt, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti.

Perustuslakivaliokunta esittää niihin kuitenkin useita perusteltuja muutoksia. Valinnanvapauden kokeiluja ja pilottihankkeita viedään eteenpäin.

Uuden valinnanvapauslakiesityksen valmistelu tapahtuu pelkästään virkatyönä. Virkamiehet laativat kokonaisesityksen valinnanvapauslaiksi ja reformiryhmä käsittelee sen yhtenä kokonaisuutena.

Jatkossa on Sipilän mukaan luontevaa pitää kuntavaalit ja maakuntavaalit samanaikaisesti. Vuoden 2019 eduskuntavaalit ovat hänen mielestään teknisesti liian myöhään, jotta maakuntavaalit voitaisiin järjestää niiden kanssa samaan aikaan.

Hän toivookin, että äänestysprosentti ei jäisi lokakuun 2018 maakuntavaaleissa alhaiseksi.

– Sen eteen voimme kaikki tehdä töitä, hän totesi.

Juttua on korjattu klo 15:17.

Risikko Demokraatille poliisien toiminnasta: ”Todistettavasti olisi tullut lisää uhreja”

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) kommentoi Turun sarjapuukotusta Demokraatille illansuussa. Risikon mukaan hänellä ei ole päivällä tiedotustilaisuudessa kerrottuun nähden uutta tietoa asian tutkinnallisesta etenemisestä.

Esimerkiksi rikoksesta epäillyn ideologista taustaa ei ole Risikon tiedojen mukaan saatu vahvistettua.

– Ei ole. Tämä on tutkinnanjohtajan asia, en ota kantaa tutkintaan.

Viranomaisten toimintaa tapauksen hoitamisessa on kehuttu. Risikolla ei ole heti mielessään välittömiä kehitysehdotuksia siihen, miten puukotusten jälkeisen tilanteen hoitaminen eteni.

– Kun tällainen tapaus tulee, käydään vielä operatiivisen puolenkin analyysi – mutta nyt on kaikkein tärkeintä keskittyä tutkintaan.

Risikko toistaa myös Demokraatille kehut poliisin ensipartion toiminnalle Turussa.

– Se oli aivan vertaansa vailla. Vain muutama minuutti kesti, kun oltiin tekijän pakeilla. Todistettavasti tilanne olisi ollut sellainen, että olisi tullut lisää uhreja. Myös kansalaiset ovat tukeneet viranomaisen työtä, pyrkimällä estämään tätä henkilöä (puukottajaa). Se on rohkeuden osoitusta, turvallisuus tehdään yhdessä.

Kysymykseen, kehottaako Risikko kansalaisia menemään väliin vastaavissa tilanteissa, hän toteaa, ettei niin voi missään nimessä kehottaa.

– Jokainen itse arvioi sen, koska tilanteet ovat niin erilaisia, hän painottaa.

Ministeri kiirehtii tiedustelulainsäädäntöä.

Turun puukotuksista pidätettynä on yksi henkilö. Keskusrikospoliisi tutkii Turun puukotuksia terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja murhan yrityksinä. Lisäksi neljän osallisuutta tekoon selvitetään. Henkilöt ovat Marokosta.

Lisäksi yhdestä henkilöstä on pantu toimeen kansainvälinen etsintäkuulutus.

Risikko toteaa, että painopiste on nyt asian tutkinnassa eikä esimerkiksi tässä vaiheessa pystytä sanomaan, tuleeko Maahanmuutoviraston toiminnalle uusia ohjeita tai onko tapahtumilla vaikutusta lainsäädäntöön.

Tiedustelulainsäädäntöä Risikko kiirehtii. Se on tarkoitus saada tämän syksyn aikana eduskuntaan. Risikko esittää, kuten on jo ennen Turun tapahtumiakin todennut, että perustuslain muutokset hyväksyttäisiin eduskunnassa nopeutetussa järjestyksessä.

Sisäministeriön määrärahojen lisäyksestä aiemmin kaavailtuun nähden Risikko toteaa valtiovarainministeri Petteri Orpon todenneen, että tilanne arvioidaan, jos jotain ilmenee rikoksen tutkinnan edetessä.

Orpo on myös kommentoinut tilannetta tänään Lännen Medialle.

Poliisien määrästä Risikko sanoo, että tällä hetkellä miltei kaikki poliiseiksi koulutetut ovat Suomessa töissä. Risikon mukaan vain 25 on työttöminä.

Poliisihallitus ja puolustusvoimat ovat juuri allekirjoittaneet sopimuksen siitä, että puolustusvoimat osallistuisi poliisin reservipoliisiselvitykseen. Risikko toteaa, että sisäministeriössä on menossa hanke täydennyspoliisia koskevan lainsäädännön kehittämiseksi ja toteaa, että toimivaltuudet täytyy katsoa asiassa tarkkaan.

Käytännössä reservipoliisi korvaisi täydennyspoliisin. Reservipoliiseja voitaisiin rekrytoida Puolustusvoimien henkilöstöstä.

Rinteen aloitteelle kiitosta.

Suomessa huoli on nyt se, ettei maamme ilmapiiri kiristy. Risikko on tänään julkisuudessa moneen kertaan sanonut, että on ollut tiedossa, että nyt nähdyn kaltainen epäilty terroriteko voisi Suomeenkin tulla. Asia ei siinä mielessä ollut yllätys.

Terrorismi on muuttanut sillä tavalla muotoaan, että sen estäminen on yhä haastavampaa.

Risikko painottaa, että luovuttaa ei pidä ja ennaltaehkäisyä on jatkettava.

– Suomi on tehnyt hyvin paljon ennaltahkäistäkseen tällaisia. On varauduttu, hän katsoo.

– Näkisin, että nyt on tärkeä, kun selviää, mitä tästä ilmenee, käydä se läpi.

– Olen korostanut, että maltti on valttia, koston kierre ei saa lähteä liikkeelle. Terrorismin tarkoitus on yhteiskuntarauhan heilauttaminen, halvaannuttaa päätyöksentekokykyä ja aiheuttaa kärsimystä.

Risikon mukaan myös poliittista keskustelua on käytävä vakavin mielin.

– Kyllä minä luotan siihen, että kaikki poliitikot aivan varmasti ymmärtävät, että kyseessä on vakava asia, josta on tiedetty, että kyllä se Suomeen jossain vaiheessa rantautuu. Nyt on ensimmäinen epäily.

– Olen aivan vakuuttunut, että kaikki poliittiset puolueet haluavat olla ehkäisemässä, että näin ei tapahdu enää. Sitä edellyttää myös Suomen 100-vuotisjuhlavuoden teema Yhdessä. Poliittisten vaikuttajien pitää näyttää, että olemme toivon tällä puolen yhdessä.

– Tämä asia ei ole mikään hallitus-oppositio-asia, turvallisuus ei saa sitä olla.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi eilen käyneensä tasavallan presidentin Sauli Niinistön kanssa keskustelun Turun tapahtumista.

– Esitin, että puolueiden puheenjohtajien ja tasavallan presidentin välillä käydään laajamittainen ja faktoihin pohjautuva keskustelu tapahtuneeseen ja sisäisen turvallisuuden vahvistamiseen liittyen. Presidentti Niinistö kannatti esitystäni, Rinne kertoi Facebookissa.

Risikko toteaa olleensa tyytyväinen kuullessaan Rinteen kannasta ja keskustelusta presidentin kanssa.

”Nähkäämme tämä hyvyys” – Sauli Niinistö: Sivustakatsojat pistivät oman elämänsä likoon pelastaakseen puukotuksen uhreja

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön mukaan Suomi ja me suomalaiset olemme tänään uuden tilanteen edessä.

”Eilistä silmitöntä väkivallantekoa tutkitaan terroritekona. Turku on nyt osa pitkää ketjua, joka on kulkenut meille monen maan ja kaupungin kautta. Olemme hyvässä ja pahassa osa muuta maailmaa.”

Päällimmäisenä on tällä hetkellä suru, Niinistö sanoo ja arvioi, että Suomen on nyt kansakuntana mietittävä, miten käsittelemme tämän julman teon.

”Keskustelumme maahanmuutosta on ollut vaikeaa, melkeinpä mahdotonta jo ennen tätä. Maahanmuutto herättää vahvoja tunteita – puolesta ja vastaan. Asiallista keskustelua on vaikea käydä tunteisiin menevästä aiheesta, mutta meidän on kansana siihen kyettävä.”

Törkeää leimaamista tai tahallista väärinymmärtämistä on jo kuultu tarpeeksi.

Niinistön mukaan Suomen menestys, vahvuus perustuu kykyymme toimia yhdessä, antaa tilaa erilaisille mielipiteille.

”Ja tätä haluan erikseen korostaa: yhteiskuntarauhamme perustuu vahvasti siihen, että luotamme viranomaisiimme ja oikeuslaitokseen, niiden kykyyn tehdä oikeita ja oikeudenmukaisia päätöksiä.”

Niinistön mukaan meillä on vapaus sanoa mielipiteemme ääneen, mutta meillä on myös vastuu siitä, mihin sanamme johtavat.

”Törkeää leimaamista tai tahallista väärinymmärtämistä on jo kuultu tarpeeksi. Maahanmuuttoa joku kannattaa ja toinen taas vastustaa; se on ymmärrettävä. Mutta jos tästä rakennetaan vihanpitoa, sillä heikennetään kykyämme torjua pahaa.”

Nyt on puhuttava ennen kaikkea maltilla ja tolkulla.

Niinistö kehottaa muistamaan myös sen rohkeuden ja hyvyyden, jota Turun torilla nähtiin.

”Sivustakatsojat pistivät oman elämänsä likoon pelastaakseen puukotuksen uhreja. Nähkäämme tämä hyvyys, juuri se inhimillisyys, jota vastaan isku oli suunnattu. Haluan myös kiittää poliisia ja pelastushenkilökuntaa vakuuttavasta toiminnasta.”

Niinistö vetoaa myös mielipidejohtajiin, olivat he uskonnollisia tai aatteellisia.

”Nyt on puhuttava ennen kaikkea maltilla ja tolkulla. Sitä on vapaus ja sitä on vastuu.”

Keskustelua aiheesta

Sipilä: Turkulaiset toimivat esimerkillisesti

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on tiedotustilaisuudessaan tuominnut Turun terrori-iskun voimakkaasti. Sipilän mukaan viattomien ihmisten tappaminen on ihmisyyden vastaista ja raukkamaista.

Sipilä muistutti, että jos rikosnimike vahvistuu, on Suomessa ensimmäistä kertaa tapahtunut terroriteko.

Pääministeri kiitti puheessaan viranomaisten ripeää toimintaa tilanteessa. Poliisin mukaan tekijä saatiin kiinni kolmen minuutin kuluessa saadusta hälytyksestä.

Sipilä sanoi turkulaisten toimineen tilanteessa esimerkillisesti. Sivulliset muun muassa auttoivat haavoittuneita.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kristillisdemokraatit Niinistön takana – ei aseta omaa ehdokasta

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa
Sauli Niinistö.

Kristillisdemokraatit ei aseta omaa ehdokasta presidentinvaaleihin. Puoluekokous päätti suositella jäsenistölleen presidentti Sauli Niinistön tukemista jatkokaudelle.

Esityksen Niinistön tukemisesta teki puolueen puheenjohtaja Sari Essayah.

Puoluekokouksen päätöksessä todetaan, että jäsenistö on laajalti tyytyväinen Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjaan.

Husu Hussein: Suomalaisina selviämme yhdessä

Husu Hussein.

Abdirahim ”Husu” Hussein Mohamed kääntäisi Turun puukotustapauksessa nyt katseet ja myötätunnon omaisiin. Sen sijaan, että itse uhriutuisimme, rukoilkaamme omaisten ja eritoteten vielä tehohoidossa olevien puolesta, että he selviävät. Husu sanoo.

– Tämä on tragedia, mutta yhdessä suomalaisina me selviämme tästä. Vihanlietsonta on turhaa.

Husu itse sattui olemaan Turussa lähettyvillä, kun terrori-isku tapahtui, muttei halua kommentoida asiaa sen enempää.

– Omaiset ovat nyt keskiöissä, lähettää Husu terveisiä.