Muutama viikko sitten nousi lähes joka puolella valtava huoli eläkejärjestelmän kestävyydestä, kun Eläketurvakeskus julkisti uusimman ennusteensa. Sen pohjalla taas oli Tilastokeskuksen väestöennuste, jonka mukaan Suomessa kuolisi vuoden 2060 loppuun mennessä 700 000 ihmistä enemmän kuin syntyy, jos syntyvyys pysyy nykyisellä tasolla.

Eläketurvakeskus laskee, että eläkemaksujen osuus nousee maksetuista palkoista ajan mittaan noin 31 prosenttiin, jos nykyisillä säännöillä mennään. ETK:n ennuste ulottuu vuoteen 2085 saakka. Nykyisin osuus on 24,4 prosenttia, josta työnantajan osuus on noin 17 prosenttiyksikköä. Työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat hiljattain, että yksityisaloilla perittävä työeläkemaksu on ensi vuonna keskimäärin 24,85 prosenttia.

Hätäisimmät ovat kuitenkin vaatineet koko eläkejärjestelmän korjaamista välittömästi, jotta työnantajilta ja palkansaajilta kerättävät eläkemaksut eivät uhkaisi nousta kestämättömän suuriksi.

– Sijoitusvarallisuus on kasvanut ennakoitua enemmän, työllisyysaste on selkeästi ennakoitua korkeampi ja jopa syntyvyys on hieman kohonnut.

“Kouhottaminen” johtuu hänen mukaansa pitkälti siitä, että vaikka eri eläkelakien mukaiset eläke-etuudet määräytyvät lakien perusteella suunnilleen samalla tavalla, niiden rahoitus on järjestetty keskenään eri tavoin. Valtion eläkevastuista iso osa tulee tiensä päähän 2030-luvulla.

– Maksurasitus on korkeimmillaan noin kymmenen vuoden kuluttua, ja sen jälkeen se laskee kuin lehmän häntä. Tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä eläkejärjestelmään tuleva raha käytännössä riittää nykyisten eläkkeiden maksamiseen.

Mutta samaan aikaan, kun julkisen eläkejärjestelmän rahoituksessa on ylijäämää, yksityisessä taas on vajetta.

– Me pystymme pitämään tätä maksutasoa suurin piirtein nykyisellään 2050-luvulle. Sen jälkeen taso alkaa nousta, ja erityisesti se nousee 2070-2080-luvuilla. Mutta nykyisten eläkkeiden kattaminen ei edellytä kokonaisveroasteen nostamista, Vaittinen painottaa.

Maksutason nousun taustalla hän näkee pelkästään synkeän näkemyksen syntyvyydestä – että se pysyy koko ajan suomalaisittain poikkeuksellisen matalalla. Myöskään työperäinen maahanmuutto ei ole auttamassa tilannetta tarpeeksi.

Siimes allekirjoittaa Vaittisen näkemykset: suunta on kolme vuotta sitten oletettuun nähden parempi. Hän näkee kaikessa viimeaikaisessa “porinassa” taustalla tulonjakotaistelua – työnantajat haluavat yhä enemmän vetäytyä eläkkeiden rahoittamisesta.

– Ne eivät halua ainakaan lisätä omaa osuuttaan piiruakaan. Sehän on täysin loogista, sillä työnantajat eivät jää koskaan eläkkeelle, me ihmiset jäämme. Mutta siihen lankaan ei pidä ihan täysillä mennä.

Siimes ei pitäisi silti pahana, jos työeläkemaksuja nostettaisiin jo nyt.

– Siten voitaisiin vahvistaa työeläkerahastointia. Nykyisillä pikkulapsilla olisi vähän helpompaa eläkemaksujen rahoittamisessa työelämään tullessaan, kun nykyiset kolmi- ja nelikymppiset tuleva eläkeikään. Näin myös vähän varttuneemmat työntekijät ehtisivät vielä maksaa nuorempien hyväksi, hän perustelee.

Nettomaksajaksi siirtyminen on myöhentynyt – eli ajankohta, jolloin ihminen alkaa vuosittain maksaa enemmän veroja ja maksuja kuin saa etuuksia ja julkisia palveluja. Käänne tapahtuu 35 vuoden iässä.

Sukupolvien sotaa on ollut viime aikoina näkyvillä. Siimeksen mielestä kolmi-nelikymppiset saavat olla tyytymättömiä ja huolissaan, mutta…

– Ajattelevatko he, että ovat viimeinen sukupolvi, jolle kuuluu kaikki hyvä, ja muruset jäävät heidän jälkeensä tuleville pienille ikäluokille? Työelämään 2050-luvulla astuvat alkavat maksaa korkeita eläkemaksuja, jos mitään ei tehdä.

Siimes muistuttaa, että nykyiset 30-vuotiaat ovat jo saaneet paljon yhteiskunnalta, esimerkiksi koulutuksen ja opintotuen.

– Kukaan ei esitä sitä, että laitetaan ihmiselle jälkeenpäin lasku tästä. Sukupolvien välistä oikeudenmmukaisuutta ei pidä tarkastella vain eläkkeiden näkökulmasta.

Kansainvälisessä vertailussa suomalaisella eläkejärjestelmällä ei näyttäisi olevan hädänpäivää. Se rankattiin seitsemänneksi parhaaksi kansainvälisessä Global Pension Index -vertailussa, jossa oli mukana 43 maata.

Suomi sai jo kahdeksatta kertaa vertailun parhaimmat pisteet eläkejärjestelmien hallinnon luotettavuudesta ja läpinäkyvyydestä. Suomen kehityskohteiksi listattiin minimieläketurvan parantaminen, kotitalouksien säästämisasteen ja työeläkemaksujen rahastointiasteen nostaminen sekä ikääntyneiden työllisyysasteen parantaminen.

Fakta on, että Suomi ikääntyy vauhdilla, kun lapsia ei synny tarpeeksi ja maahanmuutosta ei toistaiseksi ole ollut käyrän korjaajaksi. Väestönkasvu kääntyy laskuun parinkymmenen vuoden kuluttua.

Työvoimapula näkyy jo kaikilla aloilla. Tela on pitänyt ääntä väestöpolitiikasta ja myös lapsistrategiasta – väestönkehityksen suunnan pitää muuttua. Siimes oli puheenjohtajana viime vaalikauden lopulla työryhmässä, joka valmisteli lapsistrategiaa Suomeen.

– Perhepolitiikalla ei ehkä välttämättä suoraan pysty vaikuttamaan kovin paljon syntyvyyteen, mutta siihen kyllä, että lapsia kohdellaan arvokkaina olentoina: pidetään hyvää huolta heidän varhaiskasvatuksestaan, peruskoulutuksestaan ja senjälkeisestä koulutuksesta. Jos lapsia on aiempaa vähemmän, sitä tärkeämpää on ehkäistä heidän syrjäytymistään ja huolehtia, ettei kukaan putoa kelkasta.

Työperäisen maahanmuuton lisäämisellä suunta olisi muutettavissa nopeammin. Suomessa nettomaahanmuutto on ollut vuosittain 12 000-18 000. Telan yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Janne Pelkonen laskee, että tämän tuplaaminen noin 30 000 tulijaan vuodessa tekisi ihmeitä.

– Se sulattaisi sekä julkisen talouden kestävyysjäämää ja eläkejärjestelmän maksupainetta yli kahdella prosenttiyksiköllä.

Kaikissa muissa Pohjoismaissa tässä on onnistuttu. Ruotsissa ja Norjassa maahanmuutto suhteessa koko väestöön on kolminkertaista ja Tanskassakin kaksinkertaista Suomeen verrattuna. Risto Vaittinen huomauttaa, että näissä maissa harrastetaan aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa, kun taas “Suomeen täytyy suurin piirtein murtautua”.

Paljon on Siimeksen mielestä kiinni asenteista, sillä “hyvä kello kauas kuuluu”. Hän ottaa esimerkiksi Närpiön, jonka kasvihuoneviljely olisi hiipunut ilman maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä. Siimes on kuullut ja nähnyt, että kotoutuminen on sujunut hyvin, ihmiset ovat työllistyneet ja ovat kiinteä osa yhteisöä.

Siimes on optimisti sen suhteen, että Suomessakin on mahdollisuus tuplata nettomaahanmuutto, mutta se vaatii poliittista tukea. Kaikki hallituspuolueet ovat joka tapauksessa allekirjoittaneet maahanmuuton tiekartan tänä syksynä.

– Puolueissa pitäisi nähdä kaikki maahanmuuttajaryhmät, koko kirjo, ei vain kapeaa segmenttiä. Voisimme tehdä paljon enemmän esimerkiksi niiden ihmisten työllistämiseksi, jotka jo asuvat täällä. Me olemme umpisurkeita integroimaan työelämään muista syistä kuin työn perään tänne tulleita. Ja heitä on paljon.

Vetoa ja pitoa. Siimes korostaa, että molemmissa pitäisi pärjätä. Nettomaahanmuutossa on kyse siitä, kuinka paljon Suomeen muutetaan ja kuinka paljon lähdetään pois. Mielekkäitä työtehtäviä ja kiinnostavia uranäkymiä ei voi korostaa liikaa.

Kaiken kaikkiaan Telan pointti on Siimeksen mukaan ollut jo pitkään kirkas.

– Tässä maassa moni muu asia muuttuu ja menee rikki ennen eläkejärjestelmää, jos väestökehitys jatkuu huonona. Siksi sitä olisi syytä hoitaa.

Eläkejärjestelmän kestävyyttä koettelee sekin, että liian moni suomalainen joutuu jättämään työelämän liian varhain. Työkyvyttömyseläkkeiden määrä laski pitkään 2000-luvulla, kunnes kääntyi kasvuun vuosina 2018-2019. Heitä on vuosittain reilut 20 000. Määrä kuitenkin laski koronavuotena 2020, samoin kuin Kelan korvaamat sairaspäivärahapäivät.

Janne Pelkonen ei usko tilanteen muuttuneen vielä pysyvästi paremmaksi vaan luvut kätkevät alleen siltikin työkyvyn heikkenemistä ja ainakin hoitovelkaa.

Mielenterveyden ongelmat ovat nykyisin yleisin sairauspäivien ja työkyvyttömyyseläkkeiden taustatekijä. Telan mielestä terveydenhuoltojärjestelmä ei ole pystynyt vastamaan mielenterveyshäiriöiden kasvuun.

– Tämä on vähän turhauttavaa, sillä Tela teki kymmenisen vuotta sitten Työterveyslaitoksen kanssa projektin, jossa haettiin masennuksen hyvän hoitoprosessin mallia työterveyshuollossa, jonka lisäksi uudempi tieto kertoo, että koulutettuja ammattilaisia pitäisi olla matalan kynnyksen paikoissa auttamassa, Pelkonen toteaa.

Siimes näkee ongelmia työprosesseissakin. Työn organisoimista pitää kehittää ja yksi sen osa on johtaminen.

– Suomessa on yhä teollinen perinne, jonka mukaan ihmiset ovat koneen osia: olet joko sata- tai nollaprosenttisesti työssä. Ei ole halua ja uskallusta muokata edes ihmisten työaikoja, saati sitten työtapoja.

Pieni muutos voi tehdä ihmeitä uupumisongelmassa tai kamppailussa työn ja perheen yhteensovittamisessa.

– Harva työnantaja tulee ajatelleeksi, että työaikaa voisi lyhentää ihmisen toiveesta ja ilman valtiovallan tukea. Viisi tai kymmenen prosenttia pois työajasta voi tehdä valtavan eron siinä kokemuksessa, että työ ja perhe-elämä ovat tasapainossa. Tämä pätee moniin elämäntilanteisiin.

Vuosituhannen vaihteessa vähän yli kaksi kolmasosaa jäi varhaiseläkkeelle. Määrä on vähentynyt kolmasosaan, kun varhaiseläkkeelle pääsyn reittejä on karsittu. Siimes pitää määrää edelleenkin aika suurena.

– Liian aikainen poistuminen työelämästä ei tee hyvää eläkejärjestelmälle eikä etenkään ihmiselle itselleen: mitä pitempään työelämässä on, sitä paremmaksi eläke kertyy.