Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työeläkevarat kasvoivat vuodessa 8,4 miljardia – “Jatkossa yhä useampi eläke-euro maksetaan rahastoista”

Työeläkevakuuttajat Tela kertoo, että suomalaisten työeläkevaroja oli viime vuoden lopussa 180,9 miljardia euroa. Varojen määrä kasvoi edellisvuoden lopun tilanteesta noin 8,4 miljardia euroa.

– Eläkesijoituksille saatiin viime vuonna hyviä tuottoja, erityisesti osakkeista ja kiinteistöistä. Varojen kasvua hillitsi kuitenkin se, että varoista maksettiin eläkkeitä ulos enemmän kuin työeläkemaksuista saatiin kerättyä eläkejärjestelmään sisään, sanoo Telan analyytikko Peter Halonen.

– Jatkossa yhä useampi eläke-euro maksetaan rahastoista. Eläkemenon rahoittamisen kriittisimmät vuodet ovat edessä seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Työeläkkeitä maksettiin Suomessa viime vuonna noin 25 miljardia euroa. Eläkevaroista tästä rahoitettiin noin 900 miljoonaa euroa, loput katettiin työnantajilta ja työntekijöiltä sekä yrittäjiltä kerätyillä työeläkemaksuilla ja valtionosuuksilla.

Telan johtava ekonomisti Reijo Vanne muistuttaa, että rahastoinnin keskeinen tavoite on pitää eläkemaksut pysyvästi matalammalla tasolla kuin silloin, jos kaikki eläkkeet rahoitettaisiin vain kerätyillä maksuilla.

Kaikkia tuottoja ei ole kuitenkaan tarkoitus käyttää jatkossakaan vain samana vuonna maksussa olevien eläkkeiden rahoittamiseen.

– Eläkkeiden rahoituslaskelmat perustuvat siihen, että osa tuotoista lisätään varoihin ja sijoitetaan edelleen, jotta varat ja tuotot riittävät pitämään eläkemaksut vakaina tulevaisuudessakin.

Ensi vuonna voimaantulevassa eläkeuudistuksessa maksut saadaan vakaalle tasolle, mutta se edellyttää Telan mukaan sitä, että rahastointia jatketaan samoin kuin tähänkin saakka.

– Näin tulevatkin eläkkeet pystytään rahoittamaan ja maksutaso saadaan pysymään kohtuullisena myös tuleville sukupolville, Vanne sanoo.

Eläkevaroja koskeva Telan tilastoanalyysi sisältää tiedot eläkevakuutusyhtiöiden, eläkekassojen, eläkesäätiöiden, Kelan toimihenkilöiden eläkerahaston, Kevan, Kirkon keskusrahaston, Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen, Merimieseläkekassan, Suomen Pankin Eläkerahaston ja Valtion Eläkerahaston sijoitustoiminnasta. Tilastoissa on mukana vain lakisääteinen työeläketurva.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE