Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Työelämän kysymykset ovat tärkeitä Jari Kivimäelle – ”Suomella ei ole varaa siihen, että työntekijöiden asemaa heikennetään millään tavalla”

Jari Kivimäki on 53-vuotias aviomies ja kolmen lapsen isä sekä yhden lapsenlapsen pappa Seinäjoelta. Hän työskentelee JHL:n pääluottamusmiehenä Seinäjoen kaupungilla. Kivimäki on toiminut pitkään myös kotikaupunkinsa kuntapolitiikassa, tällä hetkellä opetus- ja kasvatuslautakunnan jäsenenä sekä kaupunginvaltuuston varajäsenenä.

Johanna Autio

Demokraatti / Pohjanmaa

Hyvä menestys JHL:n edustajistovaaleissa nosti Jari Kivimäen myös ammattiliittonsa JHL:n hallitukseen. Hän on myös Julkisen alan unioni JAU:n hallituksen jäsen.

Työssään Kivimäki sanoo olevansa työelämän vahva osaaja ja ratkaisukeskeinen neuvottelija. Monet onnistumiset esimerkiksi palkkaneuvotteluissa ovat hyödyttäneet hänen edustamiaan työntekijöitä.

– Olen huumorintajuinen, käytännönläheinen ja ajattelen asioita maalaisjärjellä. Pidän käsillä tekemisestä ja puuhastelen mielelläni suvun kesämökillä kaikenlaista, hän kuvailee itseään.

Eduskuntavaaleissa Kivimäki haluaa pitää esillä erityisesti työelämän kysymyksiä. Nämä kysymykset myös motivoivat hänet ehdokkaaksi.

– Halusin asettua ehdokkaaksi, koska Suomella ei ole varaa siihen, että työntekijöiden asemaa heikennetään millään tavalla. Reilu työelämä luo pitovoimaa työnantajien kilpaillessa henkilöstöstä, hän toteaa.

Politiikassa Kivimäkeä ärsyttää, kun sovituista asioista ei pidetä kiinni.

– Eikä oteta vastuuta tiukan paikan tullessa, vaan syytellään toisia puolueita. Näin ei asioita edistetä eikä uutta rakenneta, hän sanoo.

Sanna Marinin hallituksen saavutuksista Jari Kivimäki arvostaa erityisesti aktiivimallin purkamista.

– Se oli edellisen hallituksen työttömyysturvan leikkausmalli, joka kohteli ihmisiä epäinhimillisesti ja epäoikeudenmukaisesti. On tosi tärkeää, että se purettiin, hän kiittelee.

Omista vaaliteemoissaan Kivimäki nostaa esiin työelämän kysymykset sekä lasten varhaiskasvatuksen kehittämistarpeet. Erityisen huolissaan hän on ihmisten toimeentulosta kriisien keskellä ruuan ja energian hintojen noustessa.

– Suomen talous ja vienti kasvaa sekä kilpailukyky paranee, kun työntekijöitä kohdellaan tasa-arvoisesti ja heidän työssä jaksamistaan tuetaan. Työhyvinvointiin tulee panostaa. Tehdystä työstä tulee saada palkkaa, jolla tulee toimeen, hän sanoo painokkaasti.

Kivimäen mukaan lasten varhaiskasvatuksen laatu ja saatavuus on turvattava. Hän muistuttaa, ettei ilman koulutettuja ammattilaisia ei laadukas varhaiskasvatus toteudu.

– Varhaiskasvatuslaki on avattava ja opettajan, sosionomin ja lastenhoitajan toimenkuva selkeytettävä. Koulutuksesta ei saa leikata ja kaikilla lapsilla on oikeus oppia laskemaan ja lukemaan, hän korostaa.

Vaasan vaalipiiristä Kivimäki nostaa esiin parannusta vaativat kulkuyhteydet. Kotikaupunkinsa Seinäjoen sijainti Suomen kasvukäytävällä ja pääradan varrella edellyttää Kivimäen mukaan pikaisesti toimia.

– Me tarvitsemme kaksoisraiteen Seinäjoelta Tampereelle. Lisäksi teollisuudelle tärkeät rata- ja tieyhteydet koko vaalipiirissä tulee olla kunnossa toiminnan kehittämiseksi, hän sanoo.

Myös koulutukseen tarvitaan Kivimäen mukaan tasokorotus.

– Erityisesti Etelä-Pohjanmaalla korkea-asteen koulutuspaikkojen määrää on lisättävä. Myös yhteistyötä muiden korkeakoulujen kanssa on tiivistettävä, hän toteaa lopuksi.

Juttu on osa Demokraatin Pohjanmaan vaalisarjaa, jossa esitellään SDP:n eduskuntavaaliehdokkaita Vaasan vaalipiiristä.

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE