Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Työllisyys jatkaa vahvaa kasvua” – TEMin ennuste: Erityisesti ikääntyneet pysyvät hyvin työn syrjässä kiinni

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Suomessa työllisyys paranee, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tänä vuonna työllisyysasteen ennustetaan nousevan 73,7 prosenttiin, ja vuonna 2024 työllisyysaste nousee 74,3 prosenttiin.

-  Vaikka talouden kasvuennuste on jouduttu puolittamaan sotatilanteen vuoksi, työllisyys jatkaa vahvaa kasvua, sanoo alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen työ- ja elinkeinoministeriöstä tiedotteessa.

Hallitus tavoittelee 75 prosentin työllisyysastetta vuosikymmenen puoliväliin mennessä.

Työllisyys kasvaa tänä vuonna noin 51  000 hengellä. Osa-aikatyön kasvu on ollut hyvin voimakasta ja osaltaan selittänyt nopeaa työllisten määrän kasvua.

Kokoaikatyöllä mitattuna työllisyys on kasvanut hitaammin ja on vasta nyt suunnilleen pandemiaa edeltäneellä tasolla.

Pylkkäsen mukaan julkisen talouden näkökulmasta tärkeää on niin osa- kuin kokoaikatyön kasvun määrä.

-  Tärkeää on se, että työntekijä löytää haluamansa eikä kyse ole vastentahtoisesta osa-aikatyöstä, hän sanoi ennusteen julkistustilaisuudessa.

Työttömyysaste laskee tänä vuonna 6,4 prosenttiin.

Työllisyyden kasvaessa reippaasti työttömyysaste laskee tänä vuonna 6,4 prosenttiin. Työllisyyden kasvuvauhdin hiipuessa myös työttömyyden lasku hidastuu; työttömyysaste on 6,0 prosenttia vuonna 2023 ja 5,9 prosenttia vuonna 2024.

Alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä laskee ennusteen mukaan vuonna 2024 historiallisen alhaisiin lukemiin, eli matalammalle kuin kertaakaan 90-luvun laman jälkeen. Toisaalta nuorten määrä on pienentynyt, vaikka määrä onkin kääntymässä hetkellisesti heikkoon kasvuun.

TEMin erityisasiantuntijan Erno Mähösen mukaan lomautettujen työntekijöiden määrä alkaa olla lähellä historiallista normaalia, eli koronapandemian vaikutus on enää hyvin vähäinen.

Ennusteelle luovat epävarmuutta Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan mahdolliset työmarkkinavaikutukset.

Valtiovarainministeriön suhdanne-ennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote kasvaa kuluvana vuonna 1,5 prosenttia ja 1,7 prosenttia vuonna 2023. Vuodelle 2024 ennustetaan jälleen 1,5 prosentin kasvua.

Alkaneet työttömyysjaksot ovat jääneet lyhyiksi.

Pitkäaikaistyöttömien määrän lasku vaikuttaa kiihtyvän. Mähösen mukaan pitkäaikaistyöttömyyden määrä alkoi kääntyä laskuun viime kesän jälkeen.

-  Nyt ollaan siinä tilanteessa, että kesästä alkaen arvioidaan, että pitkäaikaistyöttömyyden lasku kiihtyy voimakkaasti, Mähönen sanoi julkistustilaisuudessa.

Avoimien työpaikkojen määrä on tällä hetkellä ennätyskorkealla avoimessa työnvälityksessä.

Suurin syy pitkäaikaistyöttömyyden määrän laskussa on se, että alkaneet työttömyysjaksot ovat jääneet lyhyiksi.

-  Toisin sanoen ihmiset, jotka ovat jääneet työttömiksi, ovat keskimäärin työllistyneet hyvin nopeasti.

Tänä keväänä on lisäksi näkynyt merkkejä siitä, että myös pitkäaikaiset työttömyysjaksot päättyvät.

-  On myös sanottava, että yli kaksi vuotta kestäneiden työttömyysjakojen määrä on kasvussa.

Mähösen mukaan tämä johtuu siitä, että koronakriisin alussa ihmisiä jäi niin paljon työttömäksi.

“Kasvu keskittyy etenkin yli 55-vuotiaisiin.”

Ennustekaudelle ennakoidaan työvoiman määrän kasvua, joka johtuu ennen kaikkea hyvästä talouden kehityksestä. Työvoiman muodostavat työlliset ja työttömät.

-  Eli kun talous kasvaa, niin se vetää työvoimaa työmarkkinoiden ulkopuolelta myös työnhakijoiksi, TEMin erityisasiantuntija Minna Ylikännö arvioi.

Esimerkiksi koronaan liittyvien sulkutoimien aikana osa työnhakijoista luopui aktiivisesta työnhausta.

Työvoiman määrä kasvaa tänä vuonna noin 17  000 hengellä. Vuodelle 2023 ennustetaan enää noin 1  000 hengen kasvua.

-  Kasvu keskittyy etenkin yli 55-vuotiaisiin ja vanhuuseläkkeelle siirtyneisiin tai siirtymässä oleviin, kertoi Ylikännö.

Pitkällä aikavälillä väestön väheneminen rajoittaa työvoiman määrää.

TEMin mukaan Suomessa on pulaa työvoiman tarjonnasta eli työntekijöistä. Esimerkiksi sotealalla on ollut vaikeaa löytää kesätyöntekijöitä ja osassa yrityksiä pula työntekijöistä hidastaa kasvua.

Uutista päivitetty kauttaaltaan

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE