Hallitus ennustaa talouskasvun hiipuvan jatkossa. Miksi? Hallituksen politiikan vuoksi? Kansainvälisen talouden vuoksi? Yksi tekijä, mutta ainoastaan yksi tekijä taustalla, on osaavan työvoiman saatavuus.

Ammatillisen koulutuksen reformi on iso riski. Uudistuksen työelämälähtöisyys on positiivinen asia, mutta lähiopetuksen näivettyminen uhkaa tiputtaa monta opiskelijaa.

Jos katsomme ihan raakoja talouslukuja budjetissa, niin vaalikaudella tehty 200 miljoonan euron leikkaus ammatilliseen koulutukseen kohdistuu koulutukseen, jossa moni nuori keskeyttää. Joukossa on paljon opiskelijoita, jotka tarvitsevat erityistä tukea, mutta koulutusleikkausten vuoksi lähiopetustunnit alkavat hiipua lähes olemattomiin. Tämä on todella iso riski Suomen tulevan kasvun kannalta. Ja kasvu on oleellista, koska sitä kautta me pystymme synnyttämään työpaikkoja.

Hallitus on aivan oikein ja kunnioitettavasti lisännyt omaehtoisen koulutuksen mahdollisuutta työttömille. Tästä nostan hattua. Samaan aikaan on kuitenkin ajettu voimakkaasti alas työvoimapoliittista koulutusta. Koulutusta, jonne pääsevät ne työttömät, jotka eivät pääse omaehtoisesti kouluttautumaan.

Tämä on yksi taustatekijä osaavan työvoimapulan taustalla ja toivoisin, että tämän rakenteellisen muutokset vaikutukset arvioitaisiin. Budjetissa on pieniä panostuksia koulutukseen, mutta suhteessa leikkauksiin ne ovat pieniä. Työvoimapoliittinen koulutus on kuitenkin se väline, jolla nimenomaan työttömiä koulutetaan. Omaehtoiseen koulutukseen menevät ne, jotka muutenkin kouluttautuvat varmemmin ja halukkaammin, mutta me tarvitsisimme koulutusta niille, jotka eivät ihan aina ole itse sinne niin innosta kiljuen menossa koulutukseen. Ja niille, jotka haluavat kouluttautua, mutta eivät omaehtoisesti saa koulutuspaikkaa.

Toinen oleellinen kysymys, jota pitäisi arvioida, on se, mitä työllisyysaste nykypäivänä pitää sisällään. Alkuvuodesta törmäsimme siihen, että työtunnit olivat vähentyneet, vaikka työttömien määrä oli vähentynyt ja työllisyysaste oli parantunut. Onneksi nyt tämän toisen vuosineljänneksen tulokset ovat parempia tästä näkökulmasta.

Nykypäivänä työllisyysaste arvottaa samalla tavalla ihmisen, joka tekee kokoaikaisesti hyväpalkkaista työtä, elää ilman mitään sosiaalisia tulonsiirtoja ja ihmisen, jolla on ehkä muutama tunti kuukaudessa töitä. Työllisyyden julkisen talouden hyöty näiden kahden työllisen välillä ei ole yhteismitallista.

Suurin huoli on budjetin toimeentulotukimenojen kasvu. Eduskunnassa sanotaan usein, että työllisyys on parasta sosiaaliturvaa. Olen itsekin sanonut niin, mutta alan olla sitä mieltä, että väite on vanhanaikainen.  Sen vuoksi, että työllisyys ei läheskään aina ole parasta sosiaaliturvaa. Esimerkiksi pienituloisuusrajan alla olevista lapsiperheistä puolessa toinen vanhemmista käy töissä ja silti perheissä eletään köyhyydessä. Työelämän kahtiajakautuneisuus näkyy. On hyviä ja huonoja työsuhteita.

Työllisyyden makroluvut ovat menneet paljon positiiviseen suuntaan, mutta samaan aikaan budjetissa lukee, että ensi vuonna joudutaan käyttämään toimeentulotukimenoihin enemmän rahaa kuin tänä vuonna. Tässä yhtälössä mättää joku ja se pitää analysoida.

Ketkä ovat niitä ihmisiä, jotka ajautuvat työstä huolimatta toimeentulotukiriippuvaisiksi? Miten sitä voitaisiin ehkäistä? Sillä jos ihminen joutuu työtulojen lisäksi hakemaan toimeentulotukea, niin se syö työn arvoa.

Vai onko toimeentulotukimenojen kasvu seurausta asumiskulujen kasvusta, lääkekulujen leikkauksista, aktiivimallista, perusturvan leikkauksista vai mistä?  Budjettikäsittelyssä vastausta ei ole löytynyt. Se pitää löytyä, jotta politiikan tulokset saadaan näkyviksi.