Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Talous

Työllisyysaste nousi joulukuussa 73,0 prosenttiin

Lehtikuva / Roni Rekomaa

Työllisyysasteen trendi nousi joulukuussa 73,0 prosenttiin, kertoo Tilastokeskus. Työllisiä oli 17 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisten määrä oli 2,57 miljoonaa. Vuosi sitten joulukuussa työllisyysasteen trendi oli 72,1 prosenttia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Koko viime vuoden työllisyysaste oli 72,6 prosenttia, kun toissa vuonna se oli 71,7 prosenttia.

Työttömyysaste asettui joulukuussa 6,0 prosenttiin. Työttömyysaste nousi vuoden takaisesta 5,4 prosentista lähinnä miesten ja nuorten lisääntyneen työttömyyden vuoksi.

Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli joulukuussa 14,8 prosenttia, mikä on 5,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä oli 164 000, mikä on 18 000 enemmän kuin vuosi sitten joulukuussa.

Työttömyyslukujen kasvuun vaikuttaa se, että työmarkkinoille on ilmoittautunut lisää väkeä. Työvoiman ulkopuolella oli 31 000 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Piilotyöttömien määrä supistui 5 000 henkilöllä.

Entistä enemmän uusia avoimia työpaikkoja

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan joulukuuna lopussa työttömiä oli 258 000, mikä on 1 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoissa joulukuun aikana 55 400 eli 9 500 enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa.

Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön luvut poikkeavat toisistaan, koska Tilastokeskus laskee otannalla kansainvälisesti vertailukelpoiset luvut. Työ- ja elinkeinoministeriö laskee lukunsa TE-toimistojen tietojen perusteella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

DEMOKRAATTI

Kotimaa
27.3.2020
Työntekijöille lomautukset, omistajille yli 3 miljoonan euron osingot – ”Vastuuton ja törkeä päätös”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE