Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työllisyysryhmässä alkaa näyttää pahalta

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder ja STTK:n puheenjohtaja Antti Palola saapuivat työmarkkinoiden keskusjärjestöjen johtajien ja hallituksen asettamasta työllisyystyöryhmästä vastaavien ministerien kokoukseen Helsingissä tänään aamulla.

– SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan neuvotteluissa työllisyystoimista tilanne ei näytä hyvältä. Hänen mukaansa pöydässä ei vielä ole sellaista ratkaisumallia, jota kannattaisi SAK:n päätöksentekoon edes viedä.

Eloranta sanoi, että eteenpäin vie melko ohut lanka mutta sekin kannattaa käyttää.

– Työryhmä jatkaa työtään, ja sitten ensi viikolla jossakin vaiheessa arvioidaan, mitä aikaiseksi on saatu, Eloranta sanoi SAK:n tiedotustilaisuudessa.

SAK:n hallitus on koolla ensi viikon maanantaina ja tiistaina ja arvioi tilannetta silloin.

Työmarkkinajohtajat tapasivat tänään maan hallituksen edustajia valtioneuvoston linnassa. Hallitus on antanut kolmikantaiselle työryhmälle tehtäväksi keksiä keinoja työllisyyden parantamiseksi. Tämän aamun kokouksessa ruodittiin työllisyystyöryhmän työn tämänhetkistä tilannetta.
Työryhmän on ollut tarkoitus saada työnsä valmiiksi kuun loppuun mennessä eli vielä tällä viikolla.

Jo aiemmin STTK on kertonut, ettei tilanne näytä hääppöiseltä. Kolmikantaisen työryhmän tilanteesta kertoi Demokraatti.fi:lle työministeri Jari Lindström (ps.) jo tiistaina, ettei kummoisia ole luvassa.

Takaraja on asetettu perjantaille, mutta todellisuudessa aikaa lienee maanantaihin, jolloin keskusjärjestöjen hallintoja on koolla. Hallitus ja järjestöt ovat olleet tänään koolla kolmikantaisesti.

Lisää aiheesta

Akavan Sture Fjäder puolestaan tiedotti, että järjestö suhtautuu kriittisesti työryhmän työhön, koska siitä puuttuvat työttömän kannustimet aktiivisuuteen kokonaan.

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) sanoo, että työllisyystyöryhmä on tehnyt perusteellista työtä. Ryhmän puheenjohtaja, valtiosihteeri Martti Hetemäki luovutti työryhmän väliraportin tänään hallitukselle. Rehn sanoo, että arvioiden mukaan olisi mahdollista löytää sellaisia toimia, joiden vaikuttavuus olisi merkittävä ja joiden avulla kyettäisiin luomaan työpaikkoja.

Rehnin mukaan työryhmällä on kuitenkin vielä paljon tekemistä, jotta suma saadaan purettua. Rehn toivoo, että kolmikantainen työryhmä pääsee yksimieliseen lopputulokseen.

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE