Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Työmarkkinakeskusjärjestöt aloittavat kiertueen: puhuvat heti työperäisestä maahanmuutosta – tässä yhteinen esityslista keinoista

STTK:n Antti Palola (vas.), Kuntatyönantajien Markku Jalonen ja SAK:n Jarkko Eloranta työmarkkinakeskusjärjestöjen Ääni työlle -vaalikiertueen aloitustapahtumassa Helsingissä 22. tammikuuta 2019.

Työmarkkinakeskusjärjestöt EK, SAK, Akava, STTK ja Kuntatyönantajat KT aloittavat eduskuntavaalikiertueen tänään puhumalla työperäisestä maahanmuutosta. Koko Suomen kattava Ääni työlle -kiertue aloitetaan Helsingistä Sanomatorilta.

Rane Aunimo

Demokraatti

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo, että yrityksiltä saadun tiedon mukaan suurimmaksi kasvun esteeksi koetaan osaavan työvoiman puuttuminen.

– Eli työ ja tekijät eivät kohtaa. Yksi asia ratkaista asiaa on se, että saadaan työvoimaa maan rajojen ulkopuolelta.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo, että osa kiertueen jännitystä on siinä, että osapuolet näkevät, mistä asioista ovat samaa mieltä ja mistä eri mieltä.

– Mutta kyllähän valmistelun lähtökohtana on ollut se, että haetaan sellaisia teemoja, joita kaikki työmarkkinajärjestöt pitävät tärkeinä ja joista me nähdään, että tulevalle hallituskaudella on tehtävä päätöksiä.

Työmarkkinajärjestöt haluavat seuraavaan hallitusohjelmaan laajan työperusteisen maahanmuuton ohjelman. Keskusjärjestöt esittävät yhdessä, että työperusteista maahanmuuttoa edistettäisiin tulevalla hallituskaudella seuraavilla keinolla:

  • Työntekijän oleskeluluvan tavoitekäsittelyajaksi asetetaan yksi kuukausi.
  • Viranomaisten tulee esittää selkeät tapauskohtaiset kriteerit, joilla EU- tai ETA-alueen ulkopuolella suoritettu koulutus tunnustetaan ammattipätevyydeksi. Kriteereihin voi kuulua selkeästi määritetty täydennyskoulutus.
  • Suomea markkinoidaan ulkomailla aktiivisesti työntekomaana sekä opiskelu- tai tutkimusympäristönä.
  • Ulkomaisten osaajien houkuttelemiseksi on laadittava vetovoimastrategia, johon sisältyy rekrytoinnin helpottaminen.
  • Suomessa tutkinnon suorittaneiden kansainvälisten opiskelijoiden työllistymiseen pitää panostaa. Työperusteisen maahanmuuton edistämiseen liittyvät tehtävät keskitetään elinkeinoministerille ja ulkoministeriön tehtäviin lisätään työperusteisen maahanmuuton edistäminen.
  • Lisätään englanti asiointikieleksi alueilla, joilla on paljon kansainvälistä toimintaa ja työntekijöitä.Ääni työlle -kiertueen paikkakunnilla käsitellään työllisyyteen, osaamiseen sekä koulutukseen ja tutkimukseen liittyviä aiheita. Kiertuetapahtumissa pohditaan myös, viekö tekoäly työpaikkoja ja miten kaupungistuminen muuttaa Suomea. Paneeleissa esillä ovat lisäksi kestävä kehitys, tasa-arvoinen työelämä, EU ja maahanmuutto

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE