Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Työmarkkinoiden pisin työrauha on kultaakin kalliimpi” – KT hyväksyi perälautamallin

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Yksityisten alojen työmarkkinaratkaisut nostavat kunta- ja hyvinvointialan henkilöstökustannuksia, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT arvioi.

Demokraatti

Demokraatti

KT hyväksyi tiistaina alan työ- ja virkaehtosopimuksiin 2022-2025 liittyvän neuvotteluratkaisun niin sanotusta perälautatarkastelusta.

Perälautatarkastelun taustalla on tiettyjen yksityisten toimialojen muodostama yleinen palkankorotuslinja. Kolme sovittua verrokkisopimusta ovat teknologiateollisuuden työntekijöiden, kemian perusteollisuuden ja kuorma-autoalan työehtosopimukset.

Sovintoesitysten mukaisen perälautatarkastelun myötä kunta- ja hyvinvointialan palkankorotukset vuosina 2023 ja 2024 nousevat KT:n mukaan aiemmin sovitusta. Se laskee, että ratkaisu nostaa alan pysyviä henkilöstökustannuksia tänä vuonna 1 prosentilla ja ensi vuonna 1,1 prosentilla. Osa palkankorotuksista on kaikille maksettavia yleiskorotuksia ja osa paikallisesti sovittavia järjestelyeriä.

Lisäksi kunta- ja hyvinvointialan henkilöstölle maksetaan kesäkuussa 2023 vastaavansuuruinen euromääräinen kertapalkkio kuin yksityisillä verrokkialoilla. Kertapalkkio on täysiaikaisille työntekijöille 467 euroa. Kertapalkkiot lisäävät KT:n mukaan henkilöstökustannuksia tänä vuonna 1,1 prosentilla.

– Yksityisten alojen viimeaikaiset työmarkkinaratkaisut nostavat olennaisesti kaikkien alojen työvoimakustannuksia, niin myös kunta- ja hyvinvointialan. Perälautatarkastelulla saimme kunta- ja hyvinvointialan viime vuoden perusratkaisun yleisen linjan mukaiseksi. Sopijaosapuolten tarkoituksena on ollut ottaa huomioon verrokkialojen sopimusten kustannusvaikutukset, vaikka ratkaisut pitkittyivät arvioidusta, KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen (kuvassa) kertoo tiedotteessa.

KT ja alan pääsopijajärjestöt, eli Julkisen alan unioni Jau, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ja Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry hyväksyivät tänään hallinnoissaan neuvottelutulokset.

Lisää aiheesta

SAMAAN AIKAAN aikaan KT, JUKO ja JAU sopivat osapuolten väliseen pöytäkirjaan perustuen, miten hyvinvointialueiden sote-henkilöstä koskeva sote-sopimus vaikuttaa tiettyihin kunta-alan sopimuksiin.

Tämän erillistarkastelun perusteella varhaiskasvatuksen henkilöstö saa kesäkuussa toisen kertapalkkion. Palkkiot ovat 120 ja 150 euroa, ja ne koskevat KVTESin liitteessä 5 ja OVTESin osiossa G tarkoitettuja työntekijöitä.

Samalla osapuolet luopuivat mahdollisuudesta irtisanoa kunta- ja hyvinvointialan työ- ja virkaehtosopimukset ennen niiden voimassaolon päättymistä 30.4.2025.

– Työmarkkinoiden pisin työrauha on näinä yhteiskunnallisesti tuulisina aikoina kultaakin kalliimpi. Koko kunta- ja hyvinvointialalle on nyt vahvistettu kolmen vuoden työrauha, mikä mahdollistaa palveluiden, palkkausjärjestelmien, paikallisen sopimisen ja henkilöstön saatavuuden pitkäjänteisen edistämisen, Jalonen toteaa.

KT laskee, että perälautaratkaisu nostaa kunta-alan henkilöstökustannuksia aiemmin sovitun lisäksi tänä vuonna 1,8 prosenttia eli 191 miljoonaa euroa edellisen vuoden keskiarvoon verrattuna. Kertapalkkion osuus tästä on 119 miljoonaa. Vuonna 2024 perälautavaikutus vähenee 7,5 miljoonaa (-0,12 %) edellisvuoteen verrattuna, koska silloin ei makseta kertapalkkioita.

Hyvinvointialalla kasvua on aiemmin sovitun lisäksi 1,66 prosenttia eli 200 miljoonaa vuonna 2023. Kertapalkkion osuus tästä on 130 miljoonaa. Vuonna 2024 perälaudan vaikutus on 0,04 prosenttia eli 13 miljoonaa euroa.

KT:N HYVINVOINTIALUEJAOSTO hyväksyi tiistaina myös uuden työ- ja virkaehtosopimuksen hyvinvointialueille.

Uuden sopimuksen nimi on Hyvinvointialan yleinen virka- ja työehtosopimus HYVTES. Se määrittää työsuhteen yleiset ehdot kaikille hyvinvointialueilla työskenteleville. Lisäksi sen piiriin kuuluu suoraan noin 25 500 palkansaajaa, kuten palomiehiä ja hallintohenkilöstöä.

– Julkiselle alalle on syntynyt uusi työ- ja virkaehtosopimus. Ihan joka päivä ei pääse tällaista hetkeä todistamaan, KT:n neuvottelujohtaja Henrika Nybondas-Kangas iloitsee.

Kunta- ja hyvinvointialalla työskentelee noin 434 000 palkansaajaa. Ala työllistää Suomessa joka viidennen palkansaajan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE