Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työministeri Haatainen: ravintolat ovat saamassa erilliskorvauksen – “Vien mallin hallituksen käsiteltäväksi lähipäivinä”

Työ- ja elinkeinoministeri Tuula Haataisen (sd.) mukaan koronakriisin koettelemille ravintoloille on valmisteilla erilliskorvaus.

Demokraatti

Demokraatti

Haatainen kertoo Twitterissä, että työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut mallia.

– Valmistelu on pohjautunut hallituksen päätökseen, jolla rajoitettiin merkittävästi ravintolatoimintaa koko maassa. Vien mallin hallituksen käsiteltäväksi lähipäivien aikana, työministeri tviittaa.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen toivoo, että asia etenee.

– Tämä on hyvä uutinen, toivottavasti menee eteenpäin! Nykyiset tukimallit sopivat huonosti niille, jotka kriisistä kärsivät eniten. Nyt tarvitaan pelastuspaketteja! Mara-alan työntekijöistä 2/3 on lomautettuna, heidät pitää pelastaa irtisanomisilta, Rönni-Sällinen tviittaa.

Lisää aiheesta

Helsingin Sanomat kertoi aiemmin tänään, että ministeriön esittämä korvauspaketti on kaksivaiheinen ja sen hinta on yli 150 miljoonaa euroa.

Ministeriön esittämässä mallissa kaikille ravintoloille maksettaisiin ensimmäisessä vaiheessa korvausta sen perusteella, kuinka paljon kunkin ravintolan myynti on pienentynyt sulkemispäätöksen vuoksi. HS:n mukaan tätä korvausta ei tarvitsisi erikseen hakea, ja se olisi määrä saada yritysten tileille melko nopeasti.

Toisessa vaiheessa ravintolat voisivat saada lisäkorvausta, jos ne ottavat lomauttamiaan työntekijöitä takaisin töihin. Korvauksen suuruus perustuisi takaisin otettavien työntekijöiden määrään. Helsingin Sanomat kertoo, että tätä korvausta ravintoloiden tulisi hakea erikseen.

Lehden mukaan hallitus neuvottelee esityksestä todennäköisesti keskiviikkona tai torstaina.

Uutista päivitetty PAMin Rönni-Sällisellä klo 19.42.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE