Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Työministeri Haatainen: Työllisyystoimien valmistelu on hyvässä vauhdissa – ”Hallitus on itselleen asettamassaan aikataulussa”

Lehtikuva / Mikko Stig

Työministeri Tuula Haatainen (sd.) myöntää, että hallituksen työllisyystavoite on kova. Virkamiehiä ja työmarkkinajärjestöjen työllisyysryhmiä kuultuaan hän kuitenkin arvioi, että valmistelutyö on hyvässä vauhdissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hän uskoo, että monet tulevat yllättymään positiivisesti, kun kuulevat tähänastisista saavutuksista.

– Hallitus on itselleen asettamassaan aikataulussa, Haatainen sanoi toimittajatapaamisessa työ- ja elinkeinoministeriössä.

Hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyys 75 prosenttiin ja luoda 60 000 uutta työpaikkaa hallituskauden loppuun mennessä. Eräänlaista välietappia odotetaan elokuun budjettiriihestä, jolloin hallituksen on tarkoitus kertoa keinot, jolla puolet työllisten lisäyksestä saavutetaan.

Haatainen siirtyi työministeriksi joulukuussa, kun SDP kierrätti ministerisalkkujaan. Tänään hän kommentoi työllisyyslinjauksia ensimmäistä kertaa laajasti toimittajille.

Ministeri puolustaa kolmikantaryhmiä

Haatainen haluaa nyt laittaa kokonaisuuden hallintaan vauhtia. Hän sanoo lähettäneensä muihin työllisyyden kannalta keskeisiin ministeriöihin kirjeen, jossa toivoo ministeriöiden näkökulmista vastauksia hallituksen työllisyystavoitteen saavuttamiseksi.

– On aika vahvistaa koordinaatiota, vetää yhteen, saada laajat kokonaisuudet hallittaviksi, että pystytään näkemään myös niitä tuloksia.

Työllisyystoimia on valmisteltu viime syksynä työmarkkinajärjestöjen voimin, mutta työntekijät ja työnantajat eivät päässeet niistä yhteisymmärrykseen. Haatainen puolustaa heidän työtään.

– On tärkeää todeta se, että virkamiesten työ ei ole mennyt hitaasti eikä huonosti. Tälle työlle haluan antaa kaiken tukeni.

Hallitus pääsee arvioimaan kolmikantaisten työryhmien työtä tammikuun lopussa hallituksen iltakoulussa.

Budjettiriihen tavoitteeseen on kuitenkin vielä matkaa.

– Siihen mennessä on juostavana monta kilometriä, mutta uskon, että tästä saadaan tuloksia.

STT–Saila Kiuttu, Ilkka Hemmilä

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
25.9.2020
Tänään kuultiin murheellista tietoa koronarokotteen aikataulusta – THL:n ylilääkäri torppaa nyt väitteen Demokraatille
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE