Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Työnantaja tarjosi nollaa” – Paperiliitto kohottaa valmiutta mahdollisen työtaistelun varalta

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala.

Paperiliiton hallituksen mielestä Metsäteollisuuden esitys halventaa työntekijöitä.

Liiton hallitus käsitteli perjantaina Metsäteollisuus ry:n tes-esitystä.

Työnantaja esittää nykyisen sopimuksen jatkamista 0 prosentin palkankorotuksella 12 kuukauden ajan.

Esityksen mukaan Paperiliitto ja Metsäteollisuus neuvottelisivat vuoden jatkoajan aikana ratkaisut työnantajan heikennystavoitteisiin, jotka ovat olleet pöydässä tällä neuvottelukierroksella.

Paperiliitto ilmoitti jo keväällä, että nollaratkaisun tekeminen ei ole mahdollista.

Paperiliiton hallitus päätti, että paperiteollisuuden työpaikoilla keskeytetään paikallinen yhteistoiminta työntekijä- ja työnantajaosapuolten välillä maanantaista 9. lokakuuta alkaen.

Lisäksi Paperiliitto kohottaa valmiutta mahdollisen työtaistelun varalta. Hallitus kävi läpi liiton työtaisteluohjeita ja teki lakkoavustuksen maksamista koskevat päätökset.

Lisää aiheesta

Paperiliittolaisia luottamushenkilöitä on kutsuttu koolle ensi viikolla konserneittain työehtosopimustilanteen takia.

Paperiliitto ja Metsäteollisuus ry ovat käyneet työehtoneuvotteluja toukokuusta lähtien. Nykyisen työehtosopimuksen sopimuskausi päättyi 30. syyskuuta. Seuraavaa neuvotteluaikaa osapuolten välillä ei ole sovittuna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE