Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Työnantajaliitto jyrähti heti ylityökiellosta: “Käsittämätöntä, todella vastuutonta”

Palvelualojen työnantajat Palta pitää Pron ilmoitusta ylityökiellosta “käsittämättömänä” ja “todella vastuuttomana” vallitsevassa tilanteessa.

Demokraatti

Demokraatti

– Ammattiliitto Prolla ei ole ollut minkäänlaista halua saattaa neuvotteluja päätökseen, vaan jälleen kerran ICT-alan neuvotteluissa ratkaisua etsitään vaikeimman kautta, Paltan toimialapäällikkö Anu Sajavaara harmittelee tiedotteessa.

Pro ilmoitti aloittavansa huomenna kahden viikon ylityökiellon, joka koskee ICT-alan toimihenkilöitä. Liitto kertoi haluavansa vauhdittaa näin työehtosopimusneuvotteluja. Pro tavoittelee muun muassa kiky-sopimuksen mukaisen 24 tunnin työajan pidennyksen poistamista ilman kustannusvaikutuksia.

Paltan mukaan myös ICT-alalla työnantajapuoli on ollut valmis siihen, että kiky-tunnit muuntuvat osana kokonaisuutta.

– Kuten muissa jo tehdyissä sopimuksissa, Palta on lähtenyt siitä, että kiky-tuntien tilalla uudessa työehtosopimuksessa tulee olla erilaisia tasapainottavia elementtejä. Useita erilaisia vaihtoehtoisia ICT-alalle soveltuvia elementtejä on tarjottu Prolle, Palta toteaa tiedotteessa.

Paltan mukaan työnantaja on esittänyt muun muassa, että työaikaa käytettäisiin toimihenkilöiden osaamisen kehittämiseen sekä työhyvinvoinnin ja työkyvyn ylläpitoon.

– Pro ei ole suostunut hyväksymään ICT-alalla sellaisia ratkaisuja, jotka se on hyväksynyt muilla yleissitovilla sopimusaloilla. Kaikki sopimukseen tarvittavat ainekset ovat jo pöydässä. On vastuutonta, että Pro on päättänyt kriisiyttää neuvottelut näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa, joissa tietoliikenneyhteyksien toimivuus on kriittisessä roolissa, Sajavaara huomauttaa.

Lisää aiheesta

Hän korostaa, että “nyt tarvittaisiin työrauhaa ja vakautta sekä kaikkien osapuolten eteenpäin katsovaa yhteistyötä”.

– Neuvotteluiden pitkittäminen ei ole myöskään toimihenkilöiden edun mukaista, koska toimihenkilöiden palkankorotusten ajankohta siirtyy eteenpäin. Myös kiky-tunnit ovat voimassa niin kauan kun vanhaa sopimusta sovelletaan.

Palta toivoo tiedotteessa, että “Pro osoittaa jatkossa kykenevänsä käymään neuvotteluja vastuullisella asenteella, ja että neuvottelutulokseen päästään mahdollisimman pian”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE