Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Työnilo karkasi – kiusaaminen vaivaa jo lähes joka toista opettajaa

Lähes joka toinen opettaja on kokenut epäasiallista kohtelua tai kiusaamista viimeksi kuluneen vuoden aikana, Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n tekemästä työolokyselystä selviää.

Demokraatti

Demokraatti

Kiusaamiskokemukset ovat lisääntyneet, sillä vuoden 2013 kyselyssä kiusaamista oli kohdannut hieman yli kolmasosa opettajista. Joka viidennen kohdalla kiusaaminen on ollut erityisen vakavaa ja toistuvaa.

Eniten kiusaamista aiheuttivat oppilaat ja opiskelijat, mutta myös työyhteisöjen sisällä esiintyy liian paljon epäasiallista kohtelua. Väkivaltaa työssään oli kokenut joka kymmenes vastaaja.

Selvityksen viesti on, että työnilo ja työstä innostuminen eivät enää kannattele opettajia työssään entiseen tapaan. Opettajien arviot työoloistaan ja työkyvystään ovat heikentyneet selvästi muutamassa vuodessa.

“Muutos heikompaan oli huomattava.”

Terveydelle vaarallista työstressiä esiintyy nyt opettajilla enemmän kuin työntekijöillä keskimäärin. Opettajien työtyytyväisyys on heikentynyt alle suomalaisen työelämän keskiarvon.

Myös edellisillä mittauskerroilla, vuosina 2013 ja 2015 opettajat kertoivat kokevansa stressiä ja he ilmoittivat työmäärän mittavaksi.

Lisää aiheesta

– Työn raskaista puolista huolimatta he kokivat vielä yleisesti onnistumisen tunnetta ja työniloa, mutta 2017 ne eivät enää auttaneet työssä entisellä tavalla eteenpäin. Muutos heikompaan oli huomattava, OAJ:n työelämäasiamies Riina Länsikallio arvioi.

Selvä enemmistö vastaajista ilmoitti esimerkiksi työmäärän kasvusta. Yli puolet opettajista ja esimiehistä tekee selvityksen mukaan töitä viikonloppuisin molempina päivinä ja keskimäärin kolmena arki-iltana viikossa.

– Työt näyttävät jakautuvan epätasaisesti ja se kuormittaa opettajia, Länsikallio toteaa.

Vastaajat arvioivat opetusalan esimiesten toiminnan heikommaksi kuin suomalaisessa työelämässä keskimäärin.

– Esimiesten ja johdon rooli työhyvinvoinnin johtajana on selvityksen mukaan korvaamaton. Esimiehillä pitää olla aikaa hyvinvoinnin ja henkilöstön johtamiselle, Länsikallio muistuttaa.

“Resurssien mitoitus ole kunnossa.”

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen vaatii, että koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan perusrahoituksen on oltava riittävää, jotta annetut tehtävät ylipäätään pystytään toteuttamaan.

– Opettajien lisääntynyt stressi ja kielteiset ilmiöt kouluissa, päiväkodeissa ja oppilaitoksissa osoittavat, ettei resurssien mitoitus ole kunnossa. Riittävä opettajamitoitus on turvattava lailla.

Hänen mukaansa koulut ja rehtorit tarvitsevat myös keinoja, joilla voidaan puuttua nopeasti oppilaiden ongelmatilanteisiin. Lisäksi opetuksen järjestäjälle pitää säätää velvollisuus seurata lasten ja nuorten koulunkäynti- ja opiskelukykyä.

Kyselyyn vastasi 1 127 OAJ:hin kuuluvaa opettajaa ja esimiestä marraskuussa 2017.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE