Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työnseisaus vaikuttaisi yli 10 000 lapseen – vanhemmat ymmärtäväisiä: Palkka toisi pysyvyyttä henkilöstöön

Yksityisten päiväkotien työnseisaus vaikuttaisi yli 10 000 lapseen. Sulku koskisi neljän suuren yksityisen päiväkotikonsernin päiväkoteja, joilla on toimipisteitä ympäri Suomen.

Esimerkiksi Touhula päiväkodit -konsernin päiväkodeissa on reilut 9 000 lasta ja Pilke päiväkodit -konsernin piirissä 3 000 lasta. Työnseisaus koskisi myös Norlandia päiväkodit- ja Verkanappulat -konserneihin kuuluvia päiväkotiyrityksiä.

Toteutuessaan lakko pitäisi päiväkodit kiinni keskiviikkona ja torstaina. Työnseisaus on osa yksityisen sosiaalipalvelualan työriitaa, jonka sovittelu jatkuu tänään.

Touhula päiväkotien toimitusjohtajan Virpi Holmqvistin mukaan osa päiväkotien 159 toimipisteestä pystyttäisiin pitämään auki työnseisauksen aikana.

– Näyttää, että kaikissa suurimmissa kaupungeissa pystytään pitämään ainakin yksi päiväkoti auki. Auki olevat ja suljettavat päiväkodit tarkentuvat maanantaina, Holmqvist kertoo.

Pilke päiväkotien toimitusjohtajan Minna Martikaisen mukaan he voisivat pitää auki noin puolet heidän Etelä-Suomen päiväkodeistaan, eli noin 10–15 päiväkotia.

– Muualla Suomessa päiväkodit ovat pääsääntöisesti kiinni.

Lisää aiheesta

Pilkkeellä on myös 22 perusopetuksen iltapäiväkerhoa, joissa käy noin 2 000 lasta. Martikaisen mukaan työnseisaus ei juuri vaikuttaisi niihin.

“He ymmärtävät, että nyt taistellaan tärkeästä asiasta, palkkauksesta.”

Touhulan päiväkodit selvittävät parhaillaan, voidaanko kiinni olevista yksiköistä siirtää lapsia lakon aikana auki oleviin yksiköihin.

– Pohjois-Suomessa järjestelyt ovat olleet hiihtolomaviikon vuoksi helpompia, siellä lapsia voidaan ottaa päiväkotiin lomalla olevien tilalle, Holmqvist kertoo.

Pilkkeessä lapsen voi viedä auki olevaan päiväkotiin, jos oma yksikkö on kiinni työnseisauksen vuoksi. Martikaisen mukaan vanhemmat ovat suhtautuneet mahdolliseen lakkoon kannustavasti.

– He ymmärtävät, että nyt taistellaan tärkeästä asiasta, palkkauksesta. Vanhempien näkökulmasta se on tekijä, joka tuo pysyvyyttä henkilöstöön, joten he ovat sitä mieltä, että sen edestä kannattaa taistella.

– Viimeiset toimenpiteet varmistuvat vasta tiistaina. Osa henkilökunnastakin on pohtinut, ollako lakossa vai ei, se ei ole kaikille itsestään selvää, Martikainen lisää.

Osapuolilla on näkemyseroja.

Työnantajapuolta edustavan Hyvinvointialan liiton työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri painottaa, ettei lakko sulje kaikkia yksityisiä päiväkoteja.

– Julkisuudessa on välillä ollut epämääräistä tietoa, että kaikki yksityiset päiväkodit olisivat lakon piirissä. Näin ei ole, koska on iso määrä esimerkiksi erilaisia vanhempainyhdistysten ylläpitämiä päiväkoteja ja montessoripäiväkoteja, jotka eivät ole työnseisauksen piirissä.

Mänttäri kertoi ennen sunnuntain sovittelun alkua, että työriidan osapuolten näkemykset ovat vielä kaukana toisistaan. Hänen mukaansa työriidan ydinkysymykset liittyvät palkankorotuksiin ja nollasopimusten käytön rajoituksiin.

– Jos sovintoesitys tulisi, se tulisi todennäköisesti maanantaina. Maanantai-ilta on varmasti myös se hetki, että tilanne pitää tietää, jotta tiistaina pystytään selvittämään järjestelyjä (työnseisauksen ajalle).

STT–JOHANNA LATVALA

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE