Bangladeshissa jengiläiset hakkasivat kuoliaaksi tekstiilityöntekijöiden ammattiliiton BGIWF:n järjestötoimitsijan Shahidul Ismalin, kun hän oli ratkomassa palkkakiistaa tekstiilitehtaalla Gazipurissa.
Hondurasin Cholomassa ammuttiin kuoliaaksi tekstiilityöntekijöitä edustavan SITRAGSAM-liiton entinen ja nykyinen puheenjohtaja sekä kaksi muuta liittoon kuuluvaa. Hondurasin murhien taustalla epäillään olevan paikallisen tekstiilitehtaan sulkemista koskevat väärät huhut.

Kiinan Hongkongissa puolestaan aluehallintoviranomaiset ovat luvanneet miljoonan dollarin palkkion kahdeksan ihmisoikeuspuolustajan ilmiantamisesta. Osa heistä on ammattiyhdistysjohtajia.

Nämä ihmisoikeuspuolustajien surulliset kohtalot eivät ole valitettavasti harvinaisuuksia. Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön ITUC:n heinäkuussa julkaistun selvityksen mukaan työntekijöiden oikeudet ovat heikentyneet kaikkialla maail­massa, myös Euroopassa. Sekä Bangladesh että Honduras sijoittuvat selvityksen heikoimpaan kategoriaan.

MAISSA, joissa työntekijöiden oikeuksia poljetaan, myös muut ihmisoikeudet ja demokratian kehitys ovatkin yleensä heikkoja. Demokra­tiasta voidaan luisua itsevaltiuden suuntaan, kun epäsuosittuja lakeja säädetään ja keskusteluyhteys valtion ja kansalaisten välillä katkeaa.

Esimerkiksi Unkarissa valtapuolue Fidesz hyökkäsi vuosi valtaantulonsa jälkeen vuonna 2011 palkansaajien turvaa ja ammattiyhdistysoikeuksia vastaan. Puo­lueen tavoitteena oli heikentää huomattavasti työntekijöiden irtisanomissuojaa ja ay-järjestöjen asemaa työmarkkinoilla ja oikeusprosesseissa. Lisäksi Fidesz halusi lyhentää työntekijöiden lomia ja kaventaa yksityisyyden suojaa.

Vuonna 2020 demokratiakehitystä tutkiva yhdysvaltalaisjärjestö Freedom House totesi, ettei Unkari ole enää demokratia vaan hybridivalta, jossa sen hallintomuoto on harmaalla alueella itsevaltiuden ja demokraattisen valtion välillä. Järjestön mukaan Unkarin demokratian alasajo on yksi nopeimmista, mitä se on todistanut.

TYÖNTEKIJÖIDEN oikeuksien rajoittaminen on yllättävän yleistä myös muissa länsimaissa. Yhdeksän maata kymmenestä rajoittaa työntekijöiden lakko-oikeutta, ja länsimaista esimerkiksi Kanadassa ja Espanjassa on käynnissä oikeudenkäyntejä lakkoihin osallistuneita ihmisiä vastaan. Lakkoon osallistuneita on myös erotettu töistä.

Työehtosopimusten vapaata tekemistä rajoittaa kahdeksan maata kymmenestä, mukaan lukien esimerkiksi Hollanti. Ranskassa puolestaan poliisi on loukannut työntekijöiden oikeutta kokoontua ja ilmaista mielipiteensä.

Kun lukee näitä järkyttäviä uutisia maailmalta, ei voi välttyä ajattelemasta, mihin suuntaan pääministeri Petteri Orpo haluaa Suomea viedä. Hallitusohjelmasta löytyy vahva eetos työntekijöiden ja sosiaalisten oikeuk­sien heikentämiseen. Siitä on luettavissa selkeä poliittinen tahto työntekijöiden sananvapauden, kokoontumisoikeuden ja lakkojen sekä vapaasti solmittujen työehtosopimusten rajoittamiseksi.

Lisäksi hallitus tavoittelee sosiaaliturvaan tuntuvia leikkauksia, vaikka Suomi on saanut nykyisenkin turvan matalasta tasosta nuhteita Euroopan unionin sosiaalisten oikeuksien komitealta.
Hallitus näyttää lisäksi hyväksyvän rasistisen ja muun vihapuheen omilla toimillaan, kuten ministerivalinnoillaan, aiheen vähättelyllä ja siitä jopa vaikenemalla. Viime aikoina Suomessa onkin koettu yhä enemmän avoimen rasistista vihapuhetta sekä sa­nanvapautta, ihmisoikeuksia ja hyvinvointiyhteiskuntaa puolustaviin ihmisiin kohdistuvaa vähättelyä, häirintää ja nimittelyä, kuten kommunistiksi leimaamista.

Kun hallitus antaa vihapuheen jatkua ja laajeta, herää kysymys, paljonko sitä kiinnostaa työntekijöiden oikeuk­sien lisäksi muut ihmisoikeudet ja demokratian peruspilareista kiinni pitäminen.
Hallituksella on vielä mahdollisuus pysähtyä ja pohtia, minkä arvojen takana se seisoo. Vastakkainasettelun lietsominen ei auta rakentamaan vakaata yhteiskuntaa.

Kirjoittaja on SAK:n kansainvälisten asioiden asiantuntija.