Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työriitojen selvittely jatkuu erittäin vilkkaana Minna Helteen toimistolla

Kiinteistöpalveluiden ja rahoitusalan työriitojen sovittelu jatkuu tänään. Palvelualojen ammattiliitto PAM on antanut useita lakkovaroituksia, jotka koskevat muun muassa siivoojia ja talonmiehiä. Ensimmäiset lakot alkaisivat torstaina.

Kun edellinen kiinteistöpalvelualan sovitteluyritys päättyi perjantaina, valtakunnansovittelija Minna Helle sanoi tilanteen olevan hyvin vaikea. Sovittelussa on edistytty, mutta auki on paljon asioita sekä palkkojen että tekstien osalta.

Rahoitusalan neuvotteluja jatketaan useamman viikon tauon jälkeen. Helteen mukaan kiistaa on edelleen viikonlopputöistä.

Helle jätti kiistaan sovintoehdotuksen tammikuun lopussa, mutta ratkaisua ei syntynyt, koska Pro ja Nousu hylkäsivät esityksen.

Tänään jatkuu myös yksityisen opetusalan työriidan sovittelu. Työntekijäpuoli jätti sunnuntaina Helsingin yksityisiä kouluja ja lukioita koskevan lakkovaroituksen. Toteutuessaan lakko keskeyttää työt 15 helsinkiläisessä koulussa 12.–16. maaliskuuta.

Työntekijäjärjestöt jättivät jo aiemmin lakkovaroituksen, joka koskee viittä Etelä-Suomen ammatillista oppilaitosta ja neljää ammatillista aikuiskoulutuskeskusta. Se toteutetaan 5.–9. maaliskuuta.

Valtakunnansovittelijan toimistossa ratkotaan parhaillaan useita toimialoja koskevia työkiistoja. Lakot uhkaavat myös yksityisiä päiväkoteja ja jäänmurtajia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE