Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työtaistelut laajenevat – ensi viikosta mukaan liittyy lähes 100 000 uutta työntekijää suurliitosta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon lähes kaikilla sopimusaloillaan lokakuun alussa. Kiellot ovat voimassa toistaiseksi. Liitto on valmiina myös muihin työtaistelutoimiin, jos irtisanomislain valmistelu jatkuu.

Demokraatti

Demokraatti

Poliittisella työtaistelulla vastustetaan irtisanomissuojan heikentämistä korkeintaan 20 hengen yrityksissä. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkaa lähes kaikilla JHL:n sopimusaloilla 1. lokakuuta kello 00.00. Koiviston auto -konsernissa JHL:n jäsenten ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkoi jo 20. syyskuuta kello 00.00.

Puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine perustelee toimia sillä, että hallituksen ajama irtisanomislaki lisää pelkoa työelämässä eikä paranna työllisyyttä.

– Entistä useammin työnantaja voisi vedota luottamuspulaan, jos työntekijä nostaa työpaikan ongelmia esiin. Hallitus on muun muassa leikannut työttömyysturvaa, vanhempainvapaan päivärahoja ja oikeutta päivähoitoon. Nyt se haluaa romuttaa irtisanomissuojaa, hän summaa.

Asiantuntijoiden mukaan irtisanomislaki ei lisää työllisyyttä.

– Irtisanominen ei myöskään ole Suomessa erityisen vaikeaa, vaikka hallitus niin väittää, Niemi-Laine muistuttaa.

“Liitto on valmiina jatkamaan taistelua laajalla rintamalla.”

Lisää aiheesta

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee muun muassa kuntien, kirkon, valtion sekä yksityisen sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä. Työtaistelu koskee tässä vaiheessa lähes 100 000 JHL:n jäsentä.

Työtaistelun ulkopuolelle on tässä vaiheessa rajattu muun muassa energia-ala, rautatieala sekä Sivistystyönantajien sopimusaloilla työskentelevät työntekijät. Viranhaltijat ja virkamiehet eivät ole mukana, koska lain mukaan he eivät saa osallistua poliittisiin työtaisteluihin.

JHL ei ole asettanut työtaistelutoimien kestolle takarajaa.

– Muutaman päivän työtaistelu ei selvästikään saa hallitusta pyörtämään huonoja päätöksiään, liiton toimialajohtaja Håkan Ekström arvioi.

JHL ilmoittaa syksyn aikana seuraavista toimenpiteistä, jos hallitus ei lopeta lain valmistelua. Ekströmin mukaan toimet laajenevat vaiheittain, ja liitto on valmiina jatkamaan taistelua laajalla rintamalla.

Ekström muistuttaa, että JHL on mukana puolustamassa suurta työntekijöiden joukkoa, ja asia on kaikkien työntekijöiden yhteinen. Eri lähteiden mukaan 90–97 prosenttia Suomen yrityksistä on alle 20 hengen yrityksiä. Voimaan tullessaan laki uhkaisi työntekijän irtisanomissuojaa ammatista riippumatta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE