Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Työterveyshuollossa tunnetaan työpaikkojen terveysriskit – Demariduo: ”Ei kannata rikkoa sellaista, mikä toimii”

SDP:n kansanedustaja Tuula Haatainen pitää tärkeänä, että kaikille työntekijöille turvataan oikeus laadukkaaseen työterveyshuoltoon.

Työterveyslaitos julkaisi tänään vision työterveyshuollon tulevaisuudesta sote-uudistuksessa. SDP:n kansanedustajat Tarja Filatov ja Tuula Haatainen sanovat, työterveyshuollon ja muun sote-palvelujärjestelmän yhteensovittaminen on tärkeää, mutta se on tehtävä harkiten.

Kansanedustajat muistuttavat, että lähes kaksi miljoonaa suomalaista on työterveyshuollon piirissä. Sote-uudistuksessa on heidän mukaansa huolehdittava siitä, että työelämän erityisosaaminen säilyy työterveydenhuollossa.

– Työuria pidennetään myös sairauspoissaoloja lyhentämällä. Nopea hoitoon pääsy takaa nopean paluun työhön. Ei kannata rikkoa sellaista, mikä toimii. Työpaikat ovat erilaisia ja työnteon tavat muuttuvat. On tärkeää tunnistaa erilaisten työpaikkojen erilaiset terveydelliset riskit, sanoo työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajana toimiva Filatov.

Filatovin mukaan järjestelmää uudistaessa on syytä pitää kiinni siitä työnantajan huolehtimasta rahoituksesta, joka nyt on olemassa.

– Ei pidä siirtää verokirstuun sellaisia kuluja, joita ei ole pakko, sanoo Filatov soten rahoituspohjasta.

– Työterveyshuollossa työterveyttä edistävä ja ennaltaehkäisevä rooli on tärkeä. Sitä ei pidä uudistuksessa hukata, hän sanoo.

Työterveydessä saavutetaan iso osa työikäistä väestöä, joten sillä on iso merkitys kansanterveyden edistämisen ja työurien pidentämisen kannalta, perustelee sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen.

Lisää aiheesta

– Työterveyshuollon kattavuus on alhainen erityisesti pienissä yrityksissä sekä epätyypillisissä työsuhteissa. Kaikille työntekijöille pitää turvata oikeus laadukkaaseen työhyvinvointia tukevaan työterveyshuoltoon, korostaa Haatainen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE